Vietin jo kolmannen kerran vappua Lieksassa. Nyt ensimmäistä kertaa tuli käytyä myös Lieksassa tapettujen punaisten muistomerkillä. Nyt, kun on kulunut 95 vuotta kansalaissodasta.
Porukkaa oli yllättävän paljon – muistotilaisuus yhdisti reippaasti koko Lieksan vasemmiston: demarit, kommarit, vasurit ja vihreät. Myös Lieksan vappumarssilla oli väkeä paljon entistä enemmän, yli 50 henkeä ja marssia luotsasi Lieksan nuorten puhallinorkesteri – onhan kaupunki kansainvälisen tapahtuman eli Vaskiviikkojen pitopaikka. Lieksan torille yleisöä oli kokoontunut useampi sata. Tuntui koskettavalta, vaikka vettä vihmoi ja tuuli puhalsi kuin pirulainen punaisten vappumarssilaisten kiusaksi. Torilla puhuivat vasurien Irma Nykänen ja demarien Ari Marjeta – molemmat pitkän linjan työväen edustajia paikkakunnalla.
Lieksan punaisten / vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä puhui punavihreä aktivisti, Inka Kivi-Stranius. Hän lausui Elvi Sinervon runon ”Punainen nauha” ja lainasi puheessaan Juho Nykäsen haastattelukirjaa ”Pielisjärven työläisten Golgata”. Nykäsen haastattelut on koottu vuonna 1958. Ruumiiden haku Änisen kankaalta Ruunaankoskelta, jonne teloitettuja oli haudattu pikapikaa, on yksi kirjasen koskettavimpia tarinoita.
Lieksassa ei taisteltu vuonna 1918. Silti toistakymmentä lieksalaista / lähiseutulaista ammuttiin ikään kuin varoitukseksi muille. He olivat niitä, jotka eivät lähteneet valkoisten suojeluskuntalaisten mukaan, vaan halusivat kieltäytyä punaisiin kohdistuvista kostoretkistä. Nämä aidot pasifistit ja työläiset pakenivat itään ja kohtasivat matkansa pään järkyttävällä tavalla, teloitusluontoisesti. Joukossa oli peräti neljä Ruokolaisen veljestä samasta perheestä. Voi vain kuvitella kuinka tuosta tragediasta tutkimatta ja syyttöminä ammuttujen suku selvisi. Ei mitenkään eikä hyvitystä ole ikinä saatu.
Juho Nykänen on kerännyt ja toimittanut hienon haastattelukirjan ”Pielisjärven työläisten Golgata” siis jo vuonna 1958, 40 vuotta tapahtuneesta. Inka Kivi-Stranius teki muistopatsaalla aloitteen siitä, että tämä pieni kirjanen tulisi Lieksan koulujen opetusohjelmaan, esimerkiksi historian tuntien käsittelyyn.
Kannatan vilpittömästi. Lieksan tapahtumissa kulminoituu se kammottava koston kierre ja vihan mentaliteetti, mikä Suomessa vallitsi tasan 95 vuotta sitten. Hävinneitten historiankirjoitusta ei ole olemassa. Siksi Inka Kivi-Straniuksen aloite Lieksan kouluille on mitä tervetulleinta historian oikaisua!
Öisinajattelija