Luin pari Tuomas Vimman uudenlaisiksi työläisromaaneiksi kuvattua kirjaa. Vähän hätkähdin – ja ihmettelin määritelmää,
koska Kaiho Niemisen uutuus TROKARI vielä kummitteli takaraivossa. Nieminen jos joku on kyllä työläiskuvaaja, Suomenniemen Suuri Poika.
Mutta : elämä etenee.Määritelmät laajenevat…
Raksalla ja ruudun takana
Vimma, Tuomas:
Raksa . Gummerus 2011
Ruutukymppi. Gummerus 2013, 348 s.
Tuomas Vimmaa on luonnehdittu uudenlaiseksi työläiskuvaajaksi. Hän puurtaa parasta aikaa trilogiansa (Raksa 2011, Ruutukymppi 2013) kolmannen osan parissa.
Raksa ja Ruutukymppi ovat kyllä ihan itsenäisiä romaaneja, mutta niiden päähenkilöt ja teema samoja. Liikutaan rakennusprojekteissa pitkin Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua.
Raksa kuvaa Hyperborea-nimisen rakennusfirman arkea. Sitä johtaa diktatorisesti rikas perijätär Danika, jonka oikea käsi on projektipäällikkö Sam. He molemmat ovat huippuammattilaisia ja sen verran omistautuneita työlleen, että aikaa ei juuri muihin harrastuksiin likene. Mitä nyt seksiin joskus… Hienot ja arvokkaat urakat seuraavat toinen toistaan Helsingin hienostokaupunginosissa. Työ luistaa ja firmassa työskentelevät valikoidut rakentamisen ammattilaiset ovat huippuluokkaa – tosin mitä nyt joskus ay-asioissa liikaa oikeuksiaan vaativina.
Raksan maailma on elitistisistä lähtökohdista huolimatta silti puoliksi proletaarinen kuten Ruutukympinkin.Vai puuttuuko tekstistä sittenkin se aito proletaari, työläisen maailmankuva ja kertomus? Kyllä, osittain. Joka tapauksessa Tuomas Vimma näyttää tuntevan eri rakennusvaiheet, arkkitehdin suunnittelusta laattamiehen ja pintakäsittelijän työprosesseihin. Juuri tämä herättää lukijan luottamuksen.
Raksassa päähenkilö Sam rakastuu salaa pomoonsa. Ruutukympissä Danika-pomon uusista rakkausseikkailusta mustasukkaiseksi heittäytynyt mies päättää ottaa vastaan ”televisiotyön”. Hän lähtee mukaan niin sanottuun ”reality”-tuotantoon, jossa kameroiden edessä pistetään surkeat kämpät uusiksi pikavauhtia. Työn piti alunperin olla jonkinmoista sosiaalista hyväntekeväisyyttäkin.
Pian selviää, että todellisuus on toinen: televisiosarjan tarkoitus ei ole lainkaan auttaa kurjissa oloissa asuvia, vaan sponsoroida erilaisten firmojen työkaluja, materiaaleja ja muuta tilpehööriä. Viihde ja hyvät kuvakulmat sekä sponsorien tavaramarkkinoiden näkyvyys on tärkeintä. Kun Sam tajuaa homman mielettömyyden ja rakentamisen kiireeseen liittyvät virheratkaisut, hän pettyy pahasti. Ruutukympin viime sivuilla käy selväksi että projektipäällikkö taitaa palata vanhan työnantajansa, Danikan siipien suojiin…
Ruutukympin ansiot ovat villissä menossa ja kielessä. Toisaalla Tuomas Vimma tuntee hyvin myös proletaarimaailmaa ja rakentamisen eri prosesseja, antaa arvon työläisen ammattitaidolle. Toisaalla hän sivaltaa osuvasti televisioviihdettä. Särmiä piisaa, mutta kaikenkattava kyynisyys suhteessa ihmismieleen ja päähenkilöiden maailmankuvaan ja elämäntyyliin menee välilä överiksi. Monia tämä huumori silti miellyttänee. Minä jäin kaipaamaan sosialistista…tai ainakin surrealistista työläishahmoa (?).
Öisinajattelija