Kirjailija Matti Pulkkisen muistoseminaari Lapinlahdella
Nurmeksessa syntynyttä kirjailija Matti Pulkkista (1944-2011) muisteltiin Lapinlahden kirjastossa keskiviikkona 16.5., jolloin tuli kuluneeksi tasan vuosi Pulkkisen kuolemasta. Suomalaisen romaanikirjallisuuden keskeinen uudistaja eli viimeiset vuotensa savolaismaisemissa ja hänet on haudattu Lapinlahden hautausmaalle.
Tosin Pulkkisen hautaa ei ole helppo löytää, koska niin hautakivi tai risti kuin varsinainen hautakumpukin puuttuvat. Vain lähipiiri tietää, minkä männyn alla kirjailijan tomumaja lepää.
Saapa nähdä, saako Nurmeksen / Lapinlahden Suuri Poika joskus arvoisensa muistomerkin?
Lapinlahden tilaisuuden oli organisoinut kansalaisaktivisti ja toimittaja, monitoimikone Pia Valkonen, joka tunsi kirjailijan vuosien ajalta hyvin.
Omia tapaamisiaan Pulkkisen kanssa muistelivat muun muassa kirjailijat Simo Hämäläinen, Liisa Laukkarinen ja Keijo Siekkinen. Sattumuksia riitti, sen verran omintakeinen persoona reippaasti viinaa naukkaileva Pulkkinen välistä oli. Siekkinen ja Pulkkinen pistivät kerran jopa painiksi lumihangessa, Gummerruksen kirjailijatapaamisen yhteydessä. Kuva päätyi tietenkin keltaisen lehdistön palstoille…
Kollegat olivat toki yhtä mieltä siitä, että Matti Pulkkinen oli etevä maaseutuproosan ja aivan omaperäisen dialogin kehittäjä. Esikoisteos, pohjoiskarjalaista maaseutuyhteisöä ruotiva
JA PESÄPUU ITKI (1978) herätti suurta huomiota ja Pulkkisesta veikattiin uutta Heikki Turusta. 1980-luvulla kirjailija kuitenkin pisti tekstinsä, ehkä maailmankuvansakin aivan uusiksi. Hän ikään kuin murtautui maaseutuyhteisöstä maailmankansalaiseksi. (Maailmalla vaeltaminen oli kirjailijalle tuttua monilta nuoruusajan työkeikoilta ja sittemmin edustusluontoisilta ulkomanmatkoilta)
Postmoderniksi tulkittu avainteos – ja Finlandia-ehdokas – ROMAANIHENKILÖN KUOLEMA (1985) on eräänlainen kollaasi, joka ravisteli 80-lukulaista kulttuurieliittiä ja kulki poliittisesti vastavirtaan: Pulkkinen kritisoi kehitysyhteistyötä Afrikassa ja ymmärsi muun muassa Israelin pyrkimyksiä Lähi-Idän kysymyksissä. Voisi hyvin kuvitella miten ”tahallaan” Pulkkinen yritti ärsyttää pääkaupungin omahyväistä kirjailijaeliittiä. Kun Pulkkista kritisoitiin Romaanihenkilön kuoleman yhteydessä tyylillisestä ja muustakin ”takinkäännöstä”, hän vastaili suunnilleen näin: ”Romaani on kuin sika, se syö mitä vain”.
Vuonna 1988 Pulkkinen sai vaikean aivoinfarktin, josta vielä osittain toipui, mutta ei enää pystynyt kunnolla kirjoittamaan. EHDOTUS RAKKAUSROMAANIKSI (1992) jäi kirjailijan viimeiseksi yritykseksi palata alan ammattilaiseksi. Paluu onnistui vain osittain, ja viina vei miestä entistä lujempaa. Sen sijaan Lapinlahden kulttuurielämään ja politiikkaan Matti Pulkkinen osallistui hyvinkin aktiivisesti viimeisinä elinvuosinaan – jatkaen vastarannan kiiskenä olemista. Nyt suuntana oli askel vasemmalle, aikana, jolloin sosialismi- tai solidaarisuus-sanaakin vierastetaan…
(Pulkkisen uusista ajatuksista sai näytteen kolme-neljä vuotta sitten, Lapinlahden Ärräpää-seminaarissa, jossa tapasin kirjailijan ensimmäisen ja viimeisen kerran livenä…)
Öisinajattelija