Ystävät, toverit …ja se yksi lukijani (?)
Tämä on sadas blogikirjoitukseni, mittarin mukaan.
Ajattelin joulukuussa 2009, kun Ku-kutsu kävi, että voisin säveltää blogin per viikko. Nyt ne on tehty, tuplasti.. Jatkanko? Riippuu KU-verkkotoimituksesta.
Olen ilman muuta kirjoittamisen suhteen addikti, paha sellainen. En pärjää päivääkään, etten sepustaisi jonkimmoista raakatekstiä, jota en aina julkaisukelpoisexi itsekään anna – paitsi humalassa, kuten suuri esikuvani PENTTI SAARIKOSKI.
Kuvitelkaa Saarikosken Penaa blogeja tekemässä, aamukrapulassa? Tuula-Liina juuri lähdössä ansaitsemaan perheelle leipää… Veikkaan, että Pentti olisi paskat haistattanut …
Kirjoitan, jotta olisin olemassa, tottakai, jotta voisin vaikuttaa – vaikka sekin nykymaailmassa lähes mahdotonta. Naamakirjojen , twitterin ja diskussiapalstojen viidakossa. Onko enää millään sanalla merkitystä?
Markkinasyistä Suomen Pravdasta ei voi tilata vain kulttuurisivuja, mitä luen, tottakai. Pitää ottaa koko mainospaketti. Kamalan epäreilua! Minä haluaisin vain HSkulttuurisivut, mutta sitä saat mitä tilaat, You know?
Homo Litteraturicus?
En kuvittele olevani mikään erikoinen HOMO LITTERATURICUS. Luulen jopa, että’ meitä on monta. Koska minulla on vankka kokemus työttömyydestä, haluan uskoa, että me ANSIOSIDONNAISELLA tai muuten toimeentulevat työttömät olemme myös lukevia ihmisiä, ei vain moniongelmaisia objekteja, jotka pitää nostaa likaojasta pienyrittäjiksi: ”Saat multa horsman, se rentun ruusu on…”
Niin, kun nyt keskustellaan brutto- ja nettotuloista, verotulot taas iltapvlehdissä, voin rehellisesti vakuuttaa, että en kuulu edes keskiluokkaan. Vituttaako se?. Ei ikeastaan. Se tekee minusta työttömästä, ansiosidonnaisella keinottelijasta, keskiverto-kansalaisen. Olen yksi teistä. Ja: Haluan olla yksi teistä, jotta tajuaisin tätä maailmaa ala-perspektiivistä.
Olen sieltä lähtöisin, isäni, kirvesmies Onni Daavid Stranius (1900-82), työväenluokkaa! Proud of it!
Joensuun virallinen Öisinajattelija