Realismia, surrealismia ja romantiikkaa

Sodankylän 26. elokuvajuhlilla (15-19.6.) oli esillä hieman erikoisempaa uutuustuotantoa, esimerkiksi afrikkalaista, egyptiläis-kanadalaista, thaimaalaista ja kreikkalaista elokuvaa.

Sodankylä ei petä eikä kylmäksi jätä (sateellakaan)…

Mukana ohjelmakartalla oli nyt myös tavallista enemmän suomalaisia ensi-iltoja:

Aki Kaurismäen Ranskassa kuvattu Le Havre on kenties romanttisin – tai ainakin kuvauksellisesti (Timo Salminen kuvaajana, tietenkin) miltei kaunein Kaurismäki-elokuva. Ja sanomaakin riittää: pakolaisongelma kulminoituu afrikkalaispojassa, jonka köyhä kengänkiillottaja pelastaa. Solidaarisuus ja inhimillisyys nousevat uuteen arvoon. Liput myytiin loppuun alta aikayksikön eikä pressikortillakaan päässyt kuin myöhäisyön uusintanäytöseen.

Virkeän veteraanin, Sodankylän elokuvajuhlien perusidean isän eli Anssi Mänttärin arvoituksellinen Tarkastaja on tekijänsä mukaan ”surrealismia”, jossa aihe – rikos ja byrokratia – valitsi tyylilajin eikä ohjaaja. Tarkastajassa Mänttäri jatkaa lahjomattomalla omintakeisella tyylillään suomalaisen yhteiskunnan ruoskintaa. Häntä on vaikea lokeroida…

Mika Kaurismäen Mama Africa kertoo laulattaresta nimeltä Miriam Makeba (1932-2008) ja Peter von Baghin Sodankylä ikuisesti (osa 2) jatkaa ykkösosan Midnight Sun -tunnelmissa, festivaalin 25-vuotista historiaa valottaen. Jouko Aaltosen Taistelu Turusta ottaa kantaa vanhan puukaupungin ja sen sympaattisen kaupunkimaiseman puolesta, modernia rakennus”raiskaamista” vastaan.

Elämää marginaalissa – VALLANKUMOUSELOKUVAN PALUU

Ulkomaalaiset päävieraat esiintyivät paitsi elokuvineen, myös festivaalijohtaja Peter von Baghin luotsaamissa aamukeskusteluissa, Kitisen koulun juhlasalissa. Paikalla haastateltavina ohjaajina olivat Cannesin Kultaisen palmun 2010 voittanut thaimaalainen Apichatpong Weerasethakul, tuttavallisemmin pelkkä ”Joe”, afrikkalaisen elokuvan kärkinimi Souleymane Cisse sekä Kanadassa vaikuttava armenialais-egyptiläinen Atom Egoyan. ”Joe” (s.1970) on mainittu thaimaalaisen elokuvan tulevaisuuden toivoksi, joka on jo herättänyt huomiota upeilla runollisilla luontokuvilla ja homoseksuaalisuutta sivuavilla teemoillaan.

Muista vieraista mainittakoon kreikkalaisen elokuvan uusi nimi Athina Rachel Tsangari – ja amerikkalainen elokuvaveteraani ja mestarikuvaaja Michael Chapman (s.1935), joka on työskennellyt esimerkiksi Cassavetesin, Coppolan ja Pakulan filmien pääkuvaajana 1970-luvulla.

SOULEYMANE CISSE (s.1940) on ohjaaja, joka teki pienestä Malista elokuvan suurvallan. Haastattelin eleganttia , mutta ei ollenkaan turhan tärkeää herrasmiestä, joka on opiskellut Moskovan elokuvakoulussa 1960-luvulla pitkän linjan kuvaajasta ohjaajaksi. Yhteinen kielemme oli siis venäjä, ei ranska… Cissen esikoinen Den Muso (1975) kertoo rankan tarinan raiskatusta ja itsemurhaan päätyvästä 15-vuotiaasta malilaistytöstä. Baara eli TYÖ (1980) on elokuva ammattiyhdistystoiminnan nousemisesta, luokkaeroista ja mustan eliitin erottautumisesta Afrikassa. Se liikkuu Sergei Eisensteinin Lakon jalanjäljillä estetiikkansa ja huikean joukkoepiikkansa vuoksi. TYÖ kuuluu absoluuttisesti maailman vallankumouselokuvien kärkeen.

Kuriositeettina mainittakoon Aki Kaurismäen ja Souleymane Cissen tapaaminen Sodankylässä:
Aki heittäytyi polvilleen suutelemaan Cissen kenkiä. Enkä syyttäisi kohtauksesta Kuningas Alkoholia, vaan kyseessä oli spontaani kunnioitusreaktio afrikkalaisen elokuvan pioneerille.

Sodankylässä on perinteisesti esitetty myös mykkäelokuvan klassikkoja Suuressa teltassa. Nyt oli vuorossa Sergei Eisensteinin kaikkien aikojen vallankumouselokuva – Panssarilaiva Potemkin (1925), joka nähtiin orkesterin säestämänä kuten asiaan kuuluu. Toinen mykkäelokuvan merkkitapaus, joka myös esitettiin orkesterin ja jopa kuoron tahdittamana, oli saksalaiselokuva (jota en nähnyt) – Piel Jutzin ohjaus Äiti Krausen matka onneen (1929). Se on Peter von Baghin mukaan ”brutaalia työläistodellisuutta” – vain hieman ennen Hitlerin ruskeapaitojen ”maihinnousua”.

Venäläistä elokuvaa niukanlaisesti.

Aivan viime vuosina Venäjä on ollut Sodankylässä vähemmän edustettuna. Nyt mukana oli saksalaisen Olaf Möllerin valitsemia Venäjän / Lokakuun vallankumousta eri tavalla käsitteleviä filmejä. Aleksandr Mittan Loista tähti loista (1970), Juri Karasikin Heinäkuun kuudes (1969), Aleksandr Askoldovin kuuluisa ja sensuroitu Komissaari (1967) ). Kaiken huippuna nähtiin pari komeaa aikanaan sensuroitua lyhytfilmiä – Larissa Shepitkon Sähkön kotimaa (1967) ja Andrei Smirnovin Enkeli (1967)

Venäläisten kutsuvieraiden kohdalla on ollut hieman huonoa onneakin, koska esimerkiksi sellaiset ohjaajat kuten Gleb Panfilov, Kira Muratova ja Aleksandr Sokurov ovat työ- tai muiden kiireidensä vuoksi peruneet tulonsa Sodankylään ihan viime hetkellä. Ennakkotietojen mukaan Pietarissa , Japanissa ja Saksassakin viime aikoina työskennellyt huippulahjakkuus Aleksandr Sokurov olisi tulossa ensi vuonna Sodankylään. Toivossa on hyvä elää…

Yksityiskohtaisempia tietoja Sodankylän 2011 ohjelmasta ja vieraista:

http://www.msfilmfestival.fi/fpage.php

Joensuun virallinen Öisinajattelija