Suomalaista sisua on hehkutettu kautta koko historiamme. Periksi ei ole annettu ja läpi harmaan kiven kuljettu. Ainakin mielikuvissa. Totta lienee ainakin se, että maamme on selviytynyt monista vaikeista ajoista itsenäisyytemme eri vaiheissa. Ellen väärin muista, presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, että Suomen strategia on 1900-luvulla ollut juuri ”selviytyminen”
Tosin, esimerkiksi vuoden 1918 kansalaissodan haavojen paikkaileminen on vienyt suhteettoman pitkän , monen sukupolven mittaisen ajan. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisella sisulla oli merkitystä maan jälleenrakentamisella, hyvinvointivaltion pystyttämisellä ja nerokkaalla, Urho Kalevan Kekkosen, UKK:n johtamalla ulkopolitiikalla, Paasikiven-Kekkosen -linjalla.
Mutta onko sisulla tai sisu-myytillä enää mitään tekemistä nykyajan kanssa?
Väitän että tätä nykyä sisu on “mennyt kaulaan” ja sen myyttinen maine mennyttä kalua. Ei tarvitse kuin katsoa ympärille ja miettiä sote-sotkuja, ryöstökapitalismin ja militarismin paluuta, ympäristön tuhoa – miettiä mitä kaikkea maassamme on tapahtunut aivan viime vuosina, millaisia johtajia kansa on saanut ja osin vapaasti vaaleilla valinnut. Sitä saa mitä tilaa: sisuton, laiskistunut ja kaikin puolin osallistumattomaksi alistetettu, veltostunut ja omasta hyvinvoinnistaan vähät välittävä kansakunta on valmistanut itselleen edustajiensa välityksellä alituisen henkisen, fyysisen ja taloudellisen tappion, monille roska- ja/tai kerskakulutuksen, mutta useimmille jatkuvan alamäen ja viihteellisen kulttuurisen rappion!
Viihdytämme itsemme hengiltä – paitsi ne, jotka stressaavat (maineen tai rahan vuoksi?) itsensä näännyksiin työllä tai paistattelemalla julkisuudessa. Keskivertoa ei ole, jokainen on tavallaan oravanpyörässä, median ja mainosten vietävissä. Niin työtön kuin yrittäjä, manipuloitu lapsi ja sisuton alistuja-aikuinen. Niin toimii tämä armoton kansalaisiaan kurittava riistojärjestelmä!
Jonkun mielestä voi olla tietysti niinkin, että meillä on “sisukas” ja samalla tavalla liikunnallinen valtiomies-presidentti kuin oli aikoinaan UKK ? Ero on kuitenkin siinä, että UKK-aikoina ja presidentin esimerkillä kansakunta todella saatiin kuntoilemaan ja liikkumaan laajalti, hyvinvointivaltiota rakentamalla, ei sitä purkamalla. Juuri tästä joukkoliikunnan ja arki- ja hyötyliikunnan suosimisesta oli seurauksena myös menestystä kansainvälisesti, huippu-urheilun maailmassa ja olympialaisissa. Kannattaa muistaa eräs UKK:n viljelemä periaate ja mielilause: “Jokainen syy, mikä estää meitä liikkumasta, on tekosyy”.
Politiikasta on tullut tänä päivänä yläluokan eliitin some-showta, inttämistä ja sisutonta mielistelyä, hännystelyä ja näyttelemistä. Ennen kumarreltiin itään, nyt kumarrellaan kaksin verroin syvempään länteen! Voisin aloittaa ulkopoliittisesta eu- ja nato-hymistelystä tai sisäpolitiikassa kansansa vähäosaisia kurittavien johtajien tekosista, mutta taidanpa siirtyä ajankohtaisempaan aiheeseen, olympialaisiin ja liikuntakulttuuriin.
Istuva kansakunta sammaloituu
Istuva kansakunta sammaloituu! Kun katsoo ympärilleen, aivan liian monella ei riitä sisua nostaa persettä penkiltä eikä etusormea “älyttömän” puhelimen näytöltä. Uudet sukupolvet lihotetaan vahingollista roskaruokaa mainostamalla ja syöttämällä ja opettamalla kansalaiset passiivisiksi kuluttajiksi. Massaliikuntaa, aitoa hyvän mielen kuntoilua näkee harvoin – ja juuri siitä voi nousta myös todelliset menestyjät urheilukentillä. Nuoriso istuu, harrastaa ja liikkuu vain hyvin eriytyneesti ja välineellisesti: seuramaksut passivoivat erityisesti vähävaraisten perheiden lapset eikä edes koululiikuntaan panosteta kuten ennen.
Valtiovalta tukee tätä tiktok-kehitystä minkä ehtii niin että sähkölaudan päällä nököttävän nuoren ajatuskaan ei enää liiku. Sankareita ovat keinotekoisten lajien ja pelimaailman kehittäjät ja harrastajat, arvostettuja veronkiertäjät, formulakuskit ja rapakon takana rahaa takovat kiekkoilijat. Laaja liikuntakulttuuri on unohdettu ja rahoitus karsittu kuten muussakin kulttuurissa. Kirjallisuudessa monopoli on harvoilla menestyjillä, joka paikan saarnamiehillä ja naisilla. Siellä voivat juhlia huumetuomioita istuvat suurrikolliset ja heidän lakeijansa: haamukirjailijat ja kohutoimittajat. Niinpä, ehkä heillä riittää pahaa sisua kun vaiennettu kansakunta on täysin rähmällään erikokoisten ruutujensa äärellä.
Olympialaiset ja suomalainen sisu?
Pariisin olympialaiset 2024 ovat piste iin päällä, lopullinen todiste suomalaisten sisuttomuudesta, alistuneisuudesta, liikkumattomuudesta. Kun lähes koko kansa lapset mukaan lukien istuu perseellään ja sammaloituu, ei siitä suosta nousta uusia kikkailevia valmennusmuotoja kokeilemalla, urheiluhalleja rakentamalla tai pelkästään huippu-urheilua tukemalla. Ei nousta, ei edes dopingilla, se on nähty. Kun koko kansa passivoituu – ja kun kansalaisia tietoisesti passivoidaan kaikin mahdollisin tavoin, vain harva ja todella sisukas nuori voi nousta kasvavan sukupolven syvistä rivistä myös liikuntakulttuurin huipulle – olympialaisiin asti!
Pentti Stranius, susirajan virallinen Öisinajattelija