Naisia kansalaissodassa 1918

 

Lintunen, Tiina. Punaisten naisten tiet. Otava 2017, 336 s.
Hoppu, Tuomas. Sisällissodan naiskaartit. Gummerus 2017, 315 s.

 

Tutkijatohtorit Tiina Lintunen ja Tuomas Hoppu ovat saaneet miltei samanaikaisesti valmiiksi kaksi toistaan hyvin täydentävää tutkimusta Suomen kansalaissodasta. Lintusen Punaisten naisten tiet keskittyy niihin Porin ja Ulvilan seudun naisiin, jotka palvelivat avustustehtävissä 1918, mutta eivät osallistuneet taisteluihin. Hoppu liikkuu ”sotilaallisella” tasolla kirjoittaessaan nimenomaan aseellisista naiskaarteista, joita oli taistelutoimissa vain punaisten puolella. Hänen tutkimuksensa alaotsikko kuuluu ”Suomalaisnaiset aseissa 1918”.

Satavuotiaan Suomen historiassa on selvästi vielä monta unohdettua tai salattua sivujuonta. Juuri naiset tahtovat jäädä marginaaliin. Siinä mielessä on tärkeää, että useat tutkijat ovat viime vuosina päätyneet kartoittamaan arjen ilmiöitä ja naisten asemaa eri vuosikymmeninä. Kansalaissodassa naisten rooli oli monella tavalla korostetun traaginen.

 

 

Porin punaiset naiset

Tiina Lintusen tutkimus pohjautuu hänen vuoden 2015 väitöskirjaansa ja se näkyy vaikkapa lähdeviitteiden runsaana määränä. Silti tekijä on onnistunut popularisoimaan tiedettä niin, että kirjaa on vaikea jättää kesken. Kymmenien naisten tarinat vievät mukanaan.

Punaisten naisten tiet kertoo niistä Porin seudun naisista, jotka osallistuivat punakaartien toimintaan aseettomina – esimerkiksi sairaanhoidossa, ruoka- ja vaatehuollossa, vartiotehtävissä, joskus viestinnässäkin. Silti he saivat kansalaissodan jälkeen suhteellisen ankariakin valtiopetos-tuomioita riippuen paljolti siitä, mitä tunnustivat ja missä joutuivat kiinni. Näitä kohtaloita Lintunen on selvittänyt juurta jaksain jatkaen naisten tarinaa myös pitkälle ”leirielämän” ja tuomioiden jälkeen. Se on teoksen suuri ansio!

Muutama aseetonkin teloitettiin kostoksi. Hurjimmat kiihkoilijat seurasivat kirjailija Ilmari Kiannon ”ohjetta”:
”Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat.”

Lintunen onnistuu arkistoaineistoihin ja elämäkertatietoihin perustuen todistamaan kuinka tavallisia nuoria naisia 267 Porin seudulla valtiopetossyytteen saanutta todellisuudessa olivat. Sosiaalinen asema, aate tai ympäristön paine ja seura saivat heidät mukaan avustustehtäviin. Ajan henki ja 1920-luvun kahtiajako tekivät heistä sittemmin stereotypian: ”moraalittomia”, ”siveettömiä ryssän morsiamia” tai muuten vain ”suunsoittajia”, ”laiskoja” ja ”varkaita” . Tätä leimaa sai kantaa pitkään, joskus koko loppuelämän…

 

 

Punaiset naiskaartit

Tuomas Hopun teos Sisällissodan naiskaartit täydentää kuvaa naisten roolista kansalaissodassa. Tutkija selvittää kaartien historian, sotilaallisen toiminnan, teloitukset ja muut jälkiselvittelyt.

Valkoisten puolella käytiin jonkin verran keskusteluja naisten joukko-osallistumisesta taistelutoimiin kunnes Mannerheim puhalsi pelin poikki. Hän toki toivotti naiset tervetulleiksi avustustehtäviin, vaan ei aseisiin, mutta ”päiväkäskystä” huolimatta taistelutoimiin tuli mukaan valkoisiakin naisia. Punaisten naiskaarteja syntyi Hopun laskelmien mukaan kolmisenkymmentä. ”Komppanian” vahvuisia, joissa oli yli sata aseistettua naista, olivat Helsingin, Tampereen, Turun, Viipurin, Kymen, Kotkan ja Lahden kaartit. Näistä Helsingissä oli aseissa 400-500 ja Tampereella melkein 300 naista. Yhteensä valkoisten ja punaisten puolella taisteli kansalaissodassa noin 2600 naista.

 

Huhti-toukokuun vaihteessa 1918 kiinnisaatuja ja antautuneita teloitettiin summittaisesti ja ilman oikeudenkäyntiä. Suurimman yksittäisen naisten joukkomurhan panivat toimeen saksalaiset Lahdessa. Muutaman kymmenen naisen erissä teloitettiin 6-8. toukokuuta noin 150 kaartilaisnaista. Nuorimmat olivat murrosikäisiä eivätkä kaikki ampuneet yhtään laukausta koko sodassa…

 

Miksi sitten naiset olivat niin aktiivisia punaisten puolella? Syitä voi löytää Venäjän naisten ”kuolemanpataljoonien” ja bolshevikkien esimerkistä, sosialistisesta ideologiasta, mutta suurelta osin myös sukupuolten tasa-arvo-vaatimuksista Suomen työväenliikkeessä. Selvää lienee sekin, että punaisten puolella taistelleet naiset olivat työväkeä ja köyhälistöä, siis luokkansa edustajia ja siksi myös mukana taistelemassa leivästä, oikeuksistaan ja paremman maailman puolesta.

Öisinajattelija (kirja-arvio julkaistu Keskisuomalainen 24.4.2017)