Haastattelin aivan 1990-luvun lopulla Petroskoissa kansalaisaktivisti Juri Dimitrijeviä. Hän oli juuri silloin saanut vakuuttavia todisteita siitä, että Venäjän Karjalassa sijaitsi 1930-luvulla täytetty joukkohauta, jossa lepäsi useampia satoja, kenties jopa tuhansia stalinilaisen Suuren Terrorin vuosina 1937-38 teloittamalla ammuttua uhria. Tässä tekaistujen syytösten perusteella murhattujen joukossa oli mitä luultavimmin Dimitrijevin mukaan myös paljon suomalaisia ja karjalaisia.
Sandarmoh ja Krasnyi bor
Juri Dimitrijev puhui asiasta tuolloin liikuttuneena. Hän näytti minulle myös lukuisia ottamiaan valokuvia Karhumäen Sandarmohin metsiköstä, joissa näkyi ihmisluita ja pääkalloja, joissa selviä luodinreikiä. Toinen, myöhemmin Dimitrijevin selvittämä teloituspaikka sijaitsee Krasnyi borin mäntykankaalla, vain parinkymmentä kilometriä Petroskoista kaakkoon.
2000-luvulla Dimitrijevistä tuli Memorial-yhdistyksen tunnetuimpia tutkija-avustajia Luoteis-Venäjällä. Hänen avullaan sadat syyttöminä ammutut ja sittemmin rehabilitoidut uhrit saivat eräänlaisen “hautarauhan” ja omaiset tiedot teloitettujen surmapaikoista. Sandarmoh ja Krasnyi bor muodostuivat sitten monen jälkeläisen ja omaisen muistopaikoiksi. Metsikköön ja puihin ilmestyi omatekoisia muistolaattoja ja ristejä. Dimitrijevin innoittamana alettiin vaatia kunnon tutkimusta ja tehtiin esityksiä paikoille pystytettävistä muistomerkeistä, joissa uhrit myös nimettäisiin.
Aikaa kului byrokratian rattaissa ja pienempiä tutkimuksia ja lehtijuttuja ilmestyi – kunnes sitten yllättäen muutama vuosi sitten Dimitrijev sai käsittämättömän rikossyytteen “alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä”. Kun hän oli kärsinyt 3 vuoden tuomiostaan suurimman osan, tapahtui selvä oikeusmurha: Juri Dimitrijev tuomittiin syyskuun 2020 lopulla uudestaan 13 vuodeksi ns. kovennetun kurin leirille (?) Venäjän Karjalassa ollaan tosin perustellusti sitä mieltä, että Dimitrijevin tuomiot ovat viranomaisten kosto kansalaistoiminnasta – sekä osoitus putinilaisen uuden historiatulkinnan tolkuttomuuksista. Teloitettujen hautapaikoistahan on esitetty Venäjällä myös uusi, täysin perustelematon väite, että ne olisivatkin suomalaisten miehittäjien teloittamien venäläisten hautoja (?). Niitäkin hautoja on, mutta Sandarmoh ja Krasnyi bor ovat asia erikseen!
Punakankaan suomalaiset
Lappeenrannassa asuva historioitsija ja journalisti Aimo Ruusunen (FT) on tutkinut viime vuodet Krasnyi borin (=Punakangas) teloituksia, tuomioita ja ammuttujen elämäkertatietoja sekä luetteloita – etsien niistä nimenomaan suomalaisuhreja.
Tutkimukset julkaistaan virallisesti marraskuun 2020 lopulla myös Warelia-kustantamon kirjana Punakankaan suomalaiset. Sen alaotsikko kuuluu: Teloitus- ja hautapaikka Krasnyi bor 1937-38.
Pienimuotoinen tutkimus on merkittävä myös tuntemattoman Suomen historian kannalta. Se sisältää nimittäin luettelon, jossa on 582 suomalaisnimeä. Se on lähimain puolet kaikista Krasnyi borissa vuosina 1937-38 teloitetuista (Juri Dimitrijevin mukaan). Luettelo on tähän mennessä täydellisin Krasnyi borissa / Punakankaalla ammutuista suomalaisuhreista.
Aimo Ruususen laatimasta teloitettujen kotipaikkaluettelosta löytyy paljon pienten itäsuomalaisten pitäjien nimiä – ja ammattien kohdalla enemmistö tavallisten työläisten, käsityöläisten, metsurien ja pienviljelijöiden ammattinimikkeitä. Puoluevirkailijoita tai sivistyneistöä on paljon luultua vähemmän. Merkille pantavaa on sekin, että joissakin tapauksissa teloitettujen joukkoon kuului jopa kokonainen perhe: mies, vaimo ja täysi-ikäiset poikalapset. Orvoiksi jääneet pikkulapset koottiin venäläisiin lastenkoteihin, mihin moni katosi ikiajoiksi.
Koko Venäjän mitassa Memorial-yhdistyksen keräämä joukkoteloitusten ja yksittäisten eri kansallisuuksia käsittävien uhrien luettelo kasvaa ja on jo nyt useamman miljoonan nimen mittainen. Vaikka yhdistyksen arvokasta työtä on yritetty viime vuosina estää esimerkiksi byrokratialla, mukana on yhä eri puolilla maata lukuisia aktivisteja.
Sivumennen sanoen, yksi keskeinen Venäjällä toimiva Memorial-aktivisti sattuu olemaan, Juri Dimitrijevin ohella, hyvin tuntemani pietarilainen kirjastonhoitaja Anatoli Razumov. Hänen kanssaan opiskelin samalla kurssilla Leningradin valtionyliopiston historian laitoksella 1970-luvulla. Anatoli eli Tolja oli jo tuolloin hyvin skeptisesti ns. viralliseen historiankirjoitukseen suhtautuva lahjakas tutkija. Hän ei ole ainut 1970-80-luvuilla historian laitoksella opiskellut, josta on tullut sittemmin itänaapurissa tunnettu, entistä virallista totuutta haastava historiantutkija. Heitä on Venäjän Karjalassakin.
Entisessä Neuvostoliitossa asuneiden suomalaisten joukkoteloituspaikkoja olivat 1930-luvulla Sandarmohin ja Krasnyi borin ohella myös Leningrad / Levasovo ja Itä-Uralilla sijaitseva Tsheljabinsk, joten tutkittavaa riittää. Aimo Ruusunen on jo nyt tehnyt huolellista ja monipuolista työtä Punakankaan suomalaisuhrien kohdalla – selvittäen eri lähteistä monen yksittäisenkin henkilön syntymäaikoja, elämänkohtaloita, keksittyjä tuomioita ja teloituspäiviä. Perustana Ruususen työlle on ollut paljolti edellä mainitun Juri Dimitrijevin matrikkeli Krasnyi bor (Petrozavodsk 2017).
Öisinajattelija