Maailmassa on vuoden 2015 alussa murhetta kerrakseen. Tarkoitan yhä jatkuvia kammottavia kansanmurhia ja teurastuksia Syyriassa, Irakisssa, Palestiinassa, Libyassa, Somaliassa, Ukrainassa…ja ties missä.
Pariisissakin pamahti, sananvapautta uhattiin Charlie Hebdo -lehden tusinan toimittajan ja muun henkilökunnan teurastuksella. EU säikähti, mutta olisi saanut havahtua paljon aikaisemminkin maailman pahuuteen. Toki tiedän, että Brysselin näkökulmasta mustat ja arabit ovat useimmiten sitä kasvotonta ihmismassaa, joka pitää padota Välimeren etelä- ja itäpuolelle.
Tipaton keho
Suomalaisia ei silti sensuuri sureta eikä paljon muu maailmakaan. Meitä hetkauttaa paljon enemmän oma läskinen (joulunjälkeinen) keho ja viinasta turvonnut rasvamaksa. Läskit saa varakas höylättyä pois kirurgin veitsellä, mutta maksa tarvitsee kunnon toipumisaikaa. Promilleissa huojuminen ei pitemmän päälle naurata kuten jokainen suurkuluttaja tajuaa. Öisinajattelijakin.
Nyt kun on 10 selvää päivää takana, maailma näyttää oikeasti kirkkaamalta ja aivotkin alkavat luoda uusia yhteyksiä , siis RAKSUTTAA ilman kemiallisia stimulantteja. Työvire herää, ahneutta lukemiseen ja kirjoittamiseen esiintyy.
Pätkittäinen uni pysyy; se on öisinajattelun ehto, mutta välillä rankkaa.
Tipattomana jaksaa myös harrastaa, hiihtää, uida ja kuntoilla salillakin. Kun ottaa rennosti ja treenaa vain itselleen, se tekee kutaa vanhoille riippulihaksille. Jos ei laihdu, niin läski kiinteytyy joka tapauksessa. Sekin on kuulemma terveellistä. Syöminen on myös selvästi terveellisempää ja säännöllisempää kun heittäytyy tipattomalle kaudelle. Ruoka, esim suolaton aamupuuro maistuu mustikoiden kanssa taivaalliselta.
100 päivää on silti monelle kohtuuton ja liian kova tavoite, vaikka sitä kovasti televisiossa rummutetaan. Niin, viimeksi taisin olla puoli vuotta tipattomalla joskus 1980-luvulla
(kun silloinen naiskaveri alkoi saada hurjia migreenikohtauksia aina kun juopottelin 3-4 päivää kohtuu-vaatimattomaan tyyliini eli asiaankuuuluvat aamukrapula-ja ruokajuomat, pari-kolme pulloa viiniä päivän mittaan ja sitten viihteelle illaksi lähikapakkaan pitkän aniksen pariin…).
Olen joskus aikaisemmissa blogeissa listannut viinan viehättävät puolet, plussat ja miinukset, joten nyt tyydyn vain toteamaan: VIINA ON VIISASTEN JUOMA.
Juuri siksi en malta korkkaamattomia kaljapönttöjäkään tai kotiviiniä pois kaataa tai tehdä tyhjiä lupauksia, että voisin olla ilman koko ikäni… . Tosin, Froikkarien Pekka Myllykosken habitusta televisiossa (100 päivää) seurattuani, saattaisin tulla toisiinkin ajatuksiin. Kyllä joillekin, ehkä mullekin? kunnon katko tekee kutaa, jotta hommat hoituvat ja eläminen on mielekästä.
Ton-ton-ton
Mutta miksi vain tipaton tammikuu saa näin kohtuuttoman huomion ja julkisuuden? Huono omatuntoko se selän takaa kuiskii koska 85-90 % ihmisistä juo tuota keskushermostoa turruttavaa myrkkyä ihan vapaaehtoisesti? Toiset toki naamioivat juopottelunsa sosiaaliseksi seurusteluksi, yömyssyksi tai viinilasilliset ”ruokajuomiksi”. Sallikaa Öisinajattelijan nauraa. Aina niitä tekosyitä löytyy ja aina siitä pullon kallistelusta on yhtä lyhyt matka juopotteluun.
Suosittelisin kuitenkin näin vuoden alussa muitakin ton-ton-ton-päätöksiä kuin tipaton tammikuu. Luulisin, että esim kahviton, suolaton, voiton, tupakiton tai lihaton tammikuu voisi päätöksen tehneelle avata uusia makuelämyksiä. Naimaton ja onanoimaton tammikuu saattaisi lisätä keskittymistä ja työvirettä – kuten täysin seksisivuton koneen ääressä istuminenkin.
Entäpä autoton, täysin kännykätön ja tietokoneeton tammikuu? Ai niin, sehän olisi jo nykytyöelämässä LAITON korpilakko. Mutta TYÖTÖN pystyisi tähänkin lakkoon. Maksettakoon siitä eri korvaus tai korotettu päiväraha, tasapuolisuuden vuoksi! Edes tammikuussa.
Öisinajattelija