Barcelonan EM-kisojen jälkeen Suomessa on pesty urheilijoiden aluspyykit tarkkaan. On havahduttu siihen, että muissakin pienissä maissa on mustikoita, mutta omasta maasta puuttuvat mansikatkin. Niinpä on ryhdyttävä kasvattamaan ja seulomaan URHEILUN HUIPPULAHJAKKUUKSIA, Ihan Aalto-yliopiston malliin.

UKRAINAN ihanat naiset …

…voittivat kisojen viimeisenä iltana 4 x 100 m viestin. Mitkä naiset! Kun kamera (= tuo aina uskoton tai uskollinen miehen silmä!)  zoomasi naisväen takalistot eli pyllyt lähdössä ja vaihdoissa, ei kauniimpaa erotiikkaa voi kuvitellakaan. (Sallittakoon tämä sovinismi. Sallin omasta puolestani myös Sergei Bubkan ja kaltaisensa miesurhon seipään ihailijat…). Ja tarkoitukseni on myös sanoa, että harvoinpa olen nähnyt yhtä vilpittömän iloista joukkuehenkeä kuin tuossa yllättäjä-naisjoukkueessa.

Enkä jaksa uskoa, että Ukrainalla olisi ollut viime vuosina miljoonasummia huippujensa kehittämiseen, urheilulääketieteeseen – tai doping-panostusta yhtään Suomea enemmän siellä kulisseissa. Suomi on tehnyt doping-salailussakin nähdäkseni kaikkensa, ja löytänyt nyt itsensä sieltä minne kuuluukin: pienten urheilumaiden joukosta. Meillä ei enää ymmärretä liikuntakulttuurin iloja ja harrastuspohjan kehittämistä tasavertaisuuden ja massaliikunnan pohjalta. Vain menestys Pohjois-Amerikan liigassa, formuloissa ja keihäänheitossa noterataan…

HUIPPU-URHEILUN Nurmi-yliopisto?

Suomalaisen liikuntakulttuurin hyvää perustaa kouluelämässä on laiminlyöty vuosikausia. Nyt tämä politiikka alkaa näkyä: liikuntaa ja urheilua harrastavat murrosiän koittaessa enää harvat yksilöt tai joukkuepelejä pelaavat, satoja ja tuhansia euroja vuosittain maksavien perheiden vesat.

HUIPPU-URHEILUN valmennusta pitää keskittää, lajiharrastajien suurella määrällä ei ole mitään väliä. Näin vaatii urheilutoimittaja ja valmentaja Harri Mannonen eilisen päivän (HS, 3.8.) Pravdassa. Hän on täysin hakoteillä ja hakee ratkaisuja Aalto-yliopisto-aatteesta, vaikka ei sitä suoraan sanokaan.

Jatketaan tätä ajatuskuviota HUIPPU-URHEILUSTA. Siinähän tavallaan sovelletaan jo nyt epätasa-arvoisen ja riistävän markkinatalouden sekä biologisen / geneettisen paremmuuden järjestystä, johon talouselämä on täysin vihkiytynyt. Myös 90 % suomalaisista poliitikoista.

Niin, keskitetään koko HUIPPU-URHEILU NURMI-YLIOPISTOON. Palkataan vain huippuvalmentajat maailmalta, samoin huippu-urheilulääkärit (ja salaiselta erityismomentilta doping-spesialistit ja huippujen huippujohtajat Pentagonista). Tulevien oppilaiden seulonta aloitetaan päiväkodeista. Peruskoulujen liikuntatunnit lopetetaan ja näin kertyneet varat sijoitetaan suoraan Nurmi-yliopistoon. Suurin osa pienistä uimahalleista ja kuntosaleista, urheilutaloista ja huonokuntoisista urheilukentistä suljetaan. Harjoittelu jäljelle jääneissä laitoksissa on tietenkin entistä kalliimpaa ja jäsenhintoja korotetaan rutkasti. Yksilöurheilijoille taataan näin harjoittelu- ja peliaikaa kunnon jäsenmaksua vastaan. Myös yleiset uimarannat suljetaan: eiväthän suomalaiset osaa enää edes uida, moni hukkuu turhaan muutenkin – ja näin saadaan satamatilaa vesiurheilun, moottori- ja purjeveneilyn kehittämiseksi.

Tukea ja sponsoreita haetaan tietenkin talouselämästä ja perinteisesti tupakka- ja öljyteollisuudesta. Johtamistaitoja Pentagonista ja USAn armeijasta. Suomalaishuiput maailmalla ymmärtävät jo nyt hyvin urheilun isänmaallisen ja rahallisen merkityksen, Monacosta ja Kanadasta käsin. Entiset formulakuskit ja huippukiekkoilijat nimitetään urheilutalouden johtoon ellei Hjallis Harkimo suostu.

Tässä nyt muutmia näkökulmia, joita luovasti soveltamalla saadaan suomalainen huippu-urheilu kenties jopa Ukrainan tasolle…

Joensuun virallinen Öisinajattelija