Kontiolahden ja Enon alueilla uraania etsiskellyt ranskalaisfirma Areva lopetteli koeporaus- yms. toimintansa Pohjois-Karjalassa jo toista vuotta sitten.
Arveltiin ettei tarpeeksi uraanipitoista malmia sittenkään – onneksi! – löytynyt. Uskottiin myös, että asukkaiden äänekäs vastarinta vaikutti päätökseen.

Mawson Resources nyt asialla

Paikallislehti Karjalainen (24.10.) kertoo nyt kuitenkin hälyttäviä asioita:
Areva myikin valtausoikeutensa taannoin kanadalaiselle Mawson Resources Ltd:lle, josta se itse nyttemmin omistaa 10 %. Mawson on ns. malmia etsivä ja esiintymiä kartoittava firma, joka kauppaa tutkimaansa tietoa eteenpäin.

Pari viikkoa sitten Mawson yhtäkkiä aktivoitui Pohjois-Karjalassa ja jätti jatkohakemuksen – viime hetkessä, kun vanha Arevan hakemus-valtausoikeus olisi rauennut 10.10. 2011. Alue, jolle malminetsintälupaa haetaan, on entinen – 7,9 neliökilometrin kokoinen. Mawsonin johtoportaan mukaan ”Riutta”-nimiseltä kaistaleelta olisikin löydetty ”korkean asteen” uraanipitoisuuksia.

Nykyisen, pahasti vanhentuneen kaivoslain mukaan etsintäoikeus voidaan myöntää aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Yhteensä 15 vuodeksi. Niinpä Enon-Kontiolahden valtausalueen liepeillä asuva väki on edelleen ns. löysässä hirressä ja jatkuvassa pelossa, josko kaivostoiminta sittenkin tulevaisuudessa alkaa. Periaatteessahan malminetsinnästä eikä varsinkaan alueen käytöstä saisi aiheutua haittaa terveydelle eikä turvallisuudelle… ”Riutta”-alueen lähistöllä sattuu kuitenkin sijaitsemaan esim pari vedenottamon kaivoa. Ja tietenkin ihmisasutusta, kymmeniä taloja.

Vastarinta jatkuu

Soitan asiantuntijalle, joka on organisoinut uraanivastarintaa jo vuosia ja kerännyt aikamoisen URAANI-tietopaketin. Kontiolahtelainen kansalaisaktivisti Tuomo TORMULAINEN on tyrmistynyt ja ihmettelee, että mitään ei ole opittu, vaan edelleen luonnonkaunis ja ihmisasutuksen ympäröimä alue on uhattuna.

Tormulainen vakuuttaa, että mikäli Mawson Resources saa jatkoluvan, siitä valitetaan taatusti Kuopion hallinto-oikeuteen. Hän on lähinnä huolissaan siitä, että asukkaat jaksaisivat vielä nousta vastarintaan. Tarkoitus on järjestää kansankokouksia ja tiedotustilaisuuksia vanhaan malliin.

Mutta uuttakin verta tarvittaisiin toimintaan. Tormulainen heittää pallon mieluusti myös Pohjois-Karjalan vihreille, jotka ”ovat olleet aika hiljaisia tässä asiassa”. Kaikkien tahojen tulisi aktivoitua. Vain siten aito luonnonsuojelu ja ihmisoikeudet turvataan!

ks. myös http://www.uraanitieto.net/

Joensuun virallinen Öisinajattelija