Kävin Valamossa. Siis Laatokalla. (Venäjän Karjalasta löytyy kaksi komeaa kirkollista suojelukohdetta – Kizhin puukirkkosaari Ääniseltä ja Valamon luostarisaari Laatokalta)
Laatokka, joka vie monia kalastajia ja pienveneitä joka vuosi arvaamattomiin aaltoihinsa, oli kesäkuun alussa peilityyni. Sortavala ja Valamon luostarikirkkojen kupolit kylpivät auringossa. Sää suosi.
Olin töissä, mutta nautin lomasta täysin siemauksin.
Työnä oli viedä Filippovin sukuseura rajan yli ja takaisin. Työltä se ei tuntunut; seuran jäsenet, erityisesti vanhemmasta päästä, tiesivät mitä reissulta hakivat. Kun Sortavalan opas myöhästyi, ruoriin tarttui seuran Karjala-tuntija ja puhemies Jouko Viljanto. Oli mukava kuunnella hänen Sortavalan laululava-muistojaan. Muidenkin.
Valamossa koitti myös yllätys. Svetlana , itseoppinut ”kielitieteilijä”, puhui harvinaisen hyvää suomea ja sen lisäksi hänen Valamo-tietämyksensä ja historian tuntemuksensa oli vailla vertaa! Spasibo Sveta! Teit Valamon saaresta elävän.
Laatokan Valamo ei ole ihan samanlainen ”kauppapaikka” kuin uusi luostari Heinävedellä, mutta kyllä sielläkin aidot munkit turismista kärsivät. Toki he saavat kirkkojen restauroinnissa merkittävää tukea vapaaehtoistyöntekijöiltä, joita on Suomesta saakka. Kirkkoja kunnostetaan huimaa vauhtia. Myös muuan Vladimir Putin pitää huolta Valamosta, missä hänellä on oma nurkka-skiittansa, aina tarvittaessa.
Käyskentelin saarella myös omin päin, tarkoituksella. Jos neuvostovalta karkoitti munkit vuoden 1944 jälkeen (ja teki kirkoista perunakellareita yms) , niin nyt ovat karkoitusvuorossa siviilit. Pakko sanoa: komea sivu saaren historiaa on se pelastustyö sodan jälkeen, minkä muutama urhoollinen suoritti kun luostarisaaren aarteita tuotiin Heinävedelle…
Niin, nyt Valamoa kirkollistetaan ja siviileille ehdotellaan muuttoa Sortavalaan. Kaikki eivät halua lähteä, ei ainakaan se kahdeksankymppinen kalastaja jonka sattumalta tapasin… Valamossa on suunnilleen yhtä paljon munkkeja kuin vakituisia siviilejä: 150 – 150.
Monet siviilit ovat saarella syntyneetkin. Jotenkin haluaisi, että näissä historian kiemuroissa löydettäisiin kompromissi: ihmisillä on juurensa – niin Valamossa kuin Karjalassa. Karjala käsitteenä on jo ihan muuta kuin 1930-luvulla. Se merkitsee myös ”venäläiselle” karjalaiselle paljon. Pauikallisidentiteetti puhuu. Jopa emeritius prof ja Joensuun yliopiston Suuri Poika Heikki Kirkinen on todennut:
”Kyllä karjalainen on jokainen se idässä asuva suomalainen, joka itsensä karjalaiseksi mieltää…”
Minäkin siis?
Filippovin sukuseura, jonka jäsenistöstä monet asuvat etelässä ja esim Turun seuduilla, suhtautui Karjala-kysymykseen realistisesti. Nostalgia on aina sallittua…, ja ihmisen pitää tietää mistä hän on kotoisin. Se edesauttaa pärjäämään maailmassa. Oli todella antoisaa olla karjalaisevakkojen jälkeläisten porukassa katsastamassa juuria, kuunnella Sortavalan seudulla syntyneiden muisteluja…
Kun nyt perinteiset Sortavalan laulujuhlat taas kerran pidetään 7.-8. heinäkuuta, ei voi kuin toivottaa sinne kaikki tervetulleiksi.
ps. ja aina pätevä matkanjärjestäjä on joensuulainen MatkaKarjala:
http://www.matkakarjala.fi/yhteystiedot.htm
Öisinajattelija