Varparannan rauhanakatemia (joka kokoontuu nykyisin Joensuussa, Aktiivisten työtähakevien talolla eikä Kontiolahden Varparannassa) oli jälleen yleisömenestys ja intensiivisen keskustelun tyyssija (29-31.7.). Paikallislehtiä tosin kiinnosti vain rauhanmiesten ja -naisten näkemys Norjan tapahtumista, ei Venäjä.
Venäjä -teema kuitenkin räjäytti pankin eikä keskusteluille meinannut tulla loppua.
Rauhanpuolustajien puheenjohtaja ja Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro valotti II maailmansodan merkitystä – ja venäläisittäin Suuren Isänmaallisen sodan (1941-45) myyttiä. Tuo Hitlerin Saksan ja fasismin murskannut sota nosti ”vahvan johtajan” eli Stalinin arvoon arvaamattomaan ja myös ”pimensi” vuosien 1937-38 terrorivuodet. Uhrit usein laskettiin sodassa ”kaatuneiksi” tai kuolleiksi siviileiksi. Gogolilaisittain. Yhä vielä tuo 1930-luvun terrori on huonosti tutkittu teema naapurissamme.
Kangaspuron fiksuja ajatuksia kuunnellessa tuli mieleen pieni rinnastus holokaustiin ja siihen miten saksalaiset ovat jopa kriminalisoineet juutalaisten kansanmurhan eli holokaustin kieltämisen. Ehkäpä Venäjä hieman tervehtyisi, jos se virallisesti uskaltaisi sanoa samat sanat Stalin-terrorista? Enkä tarkoita että natsi-Saksa ja stalin-Neuvostoliitto olisivat olleet yksi yhteen systeemejä. Mutta se rankka menneisyys: oman kansan teurastus, KANSANMURHA NÄITÄ TOTALITAARISIA JÄRJESTELMIÄ YHDISTÄÄ. Sitä ei voi kieltää, siitä ei saa vaieta.
Rasismi Suomessa ja Venäjällä
Suomessa asuvat venäläiset kokevat usein rankkaa ryssittelyä – ja heihin kohdistuvat ennakkoluulot täyttävät myös rasismin mittapuun. Tämä käy ilmi esimerkiksi dosentti Vesa Puurosen uudesta tutkimuksesta RASISTINEN SUOMI (2011). Suosittelen.
Rauhanakatemiassa rasismia käsiteltiin kolmessakin alustuksessa. Spektr-lehden päätoimittaja Eilina Gusatinsky eritteli venäjänkielisten kokemaa rasismia Suomessa , vasta tohtoriksi väitellyt Anne-Mari Souto venäläiskoululaisten kokemuksia mm Joensuussa – ja Anatoli Tsygankov rasistisia rikoksia Venäjän Karjalassa ns. Kontupohjan tapahtumien (2006) jälkeen.
Tsygankovin – hän on Karjalan tasavallan Journalistiliiton puheenjohtaja – näkemykset peilautuivat paljolti siihen, miten ”kaukasialaiset kansallisuudet” tuovat omat tapansa ja kriminaalitalouden / kaupankäynnin pohjoiseen ja siten aiheuttavat itse konflikteja. Tsygankovin perusteesi kuului: Kontupohjassa, Petroskoissa ja Aunuksessa venäläiset ja kaukasialaiset (tsetsenit, azerbaidzhanilaiset jne) ovat linnoittautuneet omiin yhteisöihinsä, jotka eivät sulaudu, vaan päinvastoin lujittavat ennakkoluuloja tahoillaan…
Vesa Puuronen, joka kommentoi Tsygankovia, toi esiin oman laajan tutkimusprojektinsa (Pietari-Moskova-Petroskoi-Kazan) tulokset, jotka antavat aika synkeän kuvan venäläisten yleisistä asenteista, rasistisista ennakkoluuloista. Mitä vähemmän kanssakäymistä, sen enemmän ennakkoluuloja – painotti Puuronen moneen otteeseen. Keskustelu oli vilkasta – ja jälkikäteen mm. Tsygankov itse kertoi oppineensa paljon suomalaispuheenvuoroista. Hänkin myönsi sen kuinka juuri Tsetsenian sodat ovat raaistaneet asenteita ja luoneet kannatuspohjaa venäläiselle rasismille yleensä.
Rauhanakatemian taiteellinen anti jäi tutkija/taiteilija Anneli Heliön varaan. Hän esitti sikermän Anna Ahmatovan runoutta, joka sopi akatemian teemoihin loistavasti. Ahmatova oli runoilija, joka sai kärsiä stalinismista ja sorrosta koko ikänsä. Sekä miehensä, poikansa että oman sensuroidun runouden ja vainotun persoonansa kautta.
Rauhanakatemia ( josta akateemisuus on sinänsä kaukana!) on ollut Suomen Rauhanpuolustajien keskeisin kesätapahtuma koko 2000-luvun alun. Se vapaaehtoistyö, jota esimerkiksi tänä vuonna – kuten aikaisemminkin- harrastivat aktiivit Kirsti Era, Hannu Ketoharju, Edo Pennings ja Katri Kaselius jne pitää tapahtuman hienosti kuosissa, saunan lämpimänä ja ruokahuollon pelaamassa. Kiitos siitä!
Joensuun virallinen Öisinajattelija