Maailmanloppua odotellessa – se koittaa kohta??? (21.12.2012) – Joensuun kaupunki on jaellut tappotuomioita ennakkoon. Lihakirves heilui maanantaina kulttuurikapakka Jokelalle.

Kuten jo Joensuun seutuvilla ja kulttuuriväen keskuudessa hyvin tiedetään, Joensuun kaupunginvaltuusto jätti osayleiskaavan käsittelyssä 17.12. kulttuuriravintola Wanhan Jokelan tontin ilman suojelumerkintää. Päätös syntyi äänin 36–21. Tämä tarkoittaa rakennuksen purkusuunnitelmien etenemistä.

Jokelan suojelumerkinnän puolesta äänestivät vasemmistoliiton ja vihreiden lisäksi myös kaikki perussuomalaiset.
Suojelua vastaan äänestivät kokoomus ja keskusta. Demareista suojelun puolesta äänesti 7 ja sitä vastaan 11 valtuutettua.

KKES:n rooli

Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, KKES omistaa kaupungin keskustassa sijaitsevan Jokelan ravintolarakennuksen eikä ole ollut valmis remontoimaan käyttökelvottomaksi tuomittua kapakkaa. Jostakin kumman syystä ”kuristamissäätiönäkin” tunnettu varakas omistaja ei nyt tuekaan karjalaista ravintolakulttuuria ja korjaa itse arvokasta rakennusta. KKES oli ilmoittanut etukäteen, että vuoden 2012 jälkeen vuokrasuhdetta ei ravintoloitsijan kanssa enää uusita.

Kysymyksessä on selkeä raha ratkaisee -päätös. Jokela ei tuota vuokrattuna ravintolatilana riittävästi voittoa ja omistajan suunnitelmissa on ollut jo kotvan aikaa matalan rakennuksen purkaminen. Se mitä tilalle aiotaan, on vielä arvoitus, mutta mitä luultavimmin suunniteltuun uudisrakennukseen tulee ainakin reippaasti enemmän kerroksia kuin nykyiset kaksi. Vanha maineikas ”Puu-Joensuuhan” on jo ajat sitten tuhottu – nyt ovat vuorossa vanhat arvokkaat ja liian matalat kivirakennuksetkin!

Kapakkakulttuurin tuhoamisoperaatio

Joensuussa, kenties koko Suomessa, on vaikea kuvitella karkeampaa kapakkakulttuurin tuhoamisoperaatiota. 1930-luvulta saakka toiminut Wanha Jokela on nähnyt monet kulttuurisukupolvet ja taistot pöytiensä äärellä. Se on säilyttänyt wanhan ajan kansankuppila-tyylinsä ja miljöönsä ja on kiistatta provinssikaupungin virkeän älymystön keskeinen vapaa-ajan tyyssija ja olohuone.

Ilmassa on selvän kulttuurisodan aineksia! Valituskierre taatusti jatkuu. Kysymys ei voi olla pelkästään rahasta ja voitontavoittelusta. Jokela on ollut Joensuun todellinen ”kulttuuribrändi”, jota ei ikimaailmassa olisi voitu markkinarahalla rakentaa. Sen tuhoaminen on osa sitä rahamarkkinoiden barbariaa, jota kaupunkirakentaminen ja kaiken vanhan purkaminen pahimmillaan edustaa.

PS. Wanhan Jokelan kantakundi, kirjailija Heikki Turunen teki tänään 20.12. oman ratkaisunsa ja protestinsa. Hän päätti siirtää kirjansa ja veronmaksunsa kulttuuria ja perinteitä jatkuvasti tuhoavasta Joensuusta Juukaan. Loistava veto, hyvä Heikki!

Öisinajattelija