”Voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan”,
kas siinä markkinatalouden perussääntö ja lähtökohta poroporvarilliselle ajattelulle.
”Samassa veneessä ollaan” taas tarkoittaa sitä, että kaleeriorjat eli työväki soutaa ja eliitti paistattelee päivää kannella.
Rakenna siinä sitten yhtenäistä kansakuntaa ja tasa-arvoista yhteisöllisyyttä hädän, laman tai kriisin hetkellä! Yhteisöllisyys taitaa olla nykyindividualismin oloissa pelkkä korulause ja syötti, johon aatelisto mieluusti vetoaa. Markkinoilla ja puoluepolitiikassa – kun ”kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen”, kääntää taskunsa nurin ja antautua leikkauspöydälle kansakunnan pelastamiseksi.
Yhteisöllisyyden kantasana on yhteisö. Kun sitä venytetään naurettavuuteen saakka, tuloksena voi olla niinkin abstrakti käsite kuin ”Euroopan yhteisö”. Kuulutko sinä Euroopan yhteisöön, tunnetko yhteenkuuluvuutta? Mikä on arvomaailmasi? Vai siivittääkö aatoksiasi ja tekemisiäsi aito perussuomalainen sisuuntuminen, nyt kun SSS-miesten hallitus aloittaa jallituksensa ja iskee miljardileikkaukset pöytään?
Gemeinschaft – Gesellschaft
Sellaiset ajattelijat ja filosofit kuten Emile Durkheim ja Ferdinand Tönnies ovat myös yhteisöjä tutkiskelleet. Tönnies käytti yhteisöllisyydestä saksalaisia termejä ”Gemeinschaft” ja ”Gesellschaft”. Edellinen tarkoittaa hänen katsannossaan perinteistä ihmisyhteisöä, esimerkiksi arvojen ja normien rajaamaa yhteisöllisyyttä, vaikkapa sukua tai lahkoa. Jälkimmäisellä termillä Tönnies kuvasi modernia tavoitteellista yhteisöllisyyttä, jossa asia tai päämäärä kannustaa ja yhdistää porukan. Durkheimin ja Tönniesin aikana, jokunen vuosikymmen sitten, ei vielä tunnettu näkymättömiä virtuaaliyhteisöjä, jotka nyt muuttavat yhteisökäsityksiä nettiympäristössä. Nuo viisaat miehet eivät vielä 40-50 vuotta takaperin voineet havaita sitäkään luokkien ja yhteiskuntien ”pirstoutumista”, mikä vallitsee ainakin länsimaissa 2000-luvulla.
Neuvostot ja neuvostojärjestelmä oli myös oma erikoinen vertikaalin varaan rakentuva yhteisönsä. Jostakin kumman syystä historia ei loppunutkaan ”reaalisosialismin” kadottua kartalta. Kaksinapaisen maailman aikana 1917-1991 itänaapurissa puhuttiin muuten yhteisöllisyydestä jatkuvasti, vaikka sellaiset käsitteet kuten ”kollektiivisuus” ja ”solidaarisuus” ovat nyttemmin hävinneet kuin pieru saharaan. Joku voi korkeintaan nostalgisesti hymähtää niistä kuullessaan. Jättäkäämme ne tässäkin omaan rauhaansa.
Mutta onko aitoa yhteisöllisyyttä vielä jäljellä vai onko sen etsiminen ja rakentaminen vain menneen maailman tekohengitystä? Ovatko hetkittäiset projektit ja pirstoutuneen virtuaalimaailman näkymättömät verkostot tulleet ihmisyhteisöjen konkreettisten yhteenliittymien ja tavoitteiden sijaan? Onko aktivismi pelkkää ohikiitävää narikka-aktivismia ja nytkähtelevää liikettä, mikä ei sido porukkaa kuin tilapäisesti?
Yhteisöllisyyttä susirajalla
Olen vahvasti sitä mieltä, että konkreettinen ja fyysinen yhteisöllisyys jossakin paikassa, ajassa ja tilassa on ihmisyksilölle inhimillinen tarve. Jopa elinikäinen. Lähellä ja naamatusten kuuluu välillä olla, yhdessä toimiessa löytyy yhteinen sävel usein paremmin kuin näkymättömissä verkoissa, jotka kylläkin ovat hienosti paikanneet ja korvanneet esimerkiksi fyysisen etäisyyden aiheuttamia ongelmia.
Gesellschaft- yhteisöllisyyttä on vielä reippaasti jäljellä puoluepolitiikassa, työväenyhdistyksissä, ay-liikkeessä ja kansalaisyhteiskunnan sfääreissä – mutta myös metsästysseuroissa, karaoke-illoissa, Lions-klubeissa ja Martta-kerhoissa. Toimintatavat ja tavoitteet vaihtelevat kuten jäsenkoostumuksetkin. Joitakin onnistumisen hetkiä olen itse kokenut menneinä vuosikymmeninä toimiessani työyhteisöni luottamusmiehenä tai vapaaehtoistyössä Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä (Vva ry) Helsingissä sekä Joensuu-liikkeessä Pohjois-Karjalassa. Useimmiten yhden asian liikkeissä tavoitteet ovat silti jääneet saavuttamatta. Se katkeroittaa, sisuunnuttaa, mutta antaa joskus uuttakin potkua.
Yhteisöllisyys palasi mieleeni 16.5. lauantaina kun Lieksan asema-aukiolla kokoontui paikallinen MAHDOLLISUUKSIEN TORI. Sen primus motor on Lieksan tukipistettä vuosikaudet luotsannut Irma Nykänen monine vapaaehtoisavustajineen.
Väkeä ja järjestöjä tuli paikalle paljon vähemmän kuin edellisvuonna, sentään muutama sata. Sateisen pilvistä koleaa säätäkin voi syyttää, sillä ei torilla lapsiperheitä houkutellut tivolikaan yleisömäärillä juhlinut. Tulipa siinä tivolin ohi pyöräillessäni mieleen tuo vaelteleva yhteisö menneestä maailmasta: sirkuslaiset. Yhtä sirkusta on monen työttömän ja pätkätyöläisen elämä nytkin. Vaeltajia ovat myös Lieksan lähimain 500 maahanmuuttajaa. Heistä toritapahtumaan oli saapunut ainakin muutamia venäläisiä ja ehkä kymmenkunta somalia. Sambuuseja myytiin ja syötiin, somalimusiikkia kuultiin ja afrikkalaisia tansseja tanssittiin! Taiwanlainen nuori nainen kertoi yhteisötaiteesta kotiseudullaan: pieni kylä muotoutuu kerran vuodessa taideteokseksi kun kodit, rakennukset, yleiset tilat, tienvarret ja puistot koristellaan muun muassa kukkasin!
Haastattelin muutamia susirajan kansalaisaktivisteja: Lieksan seudun eläkeläisiä, omaishoitajien ja läheisten yhdistystä, seurakunnan ja kaupungin nuorisotoiminnasta vastaavia ja Vuonislahden kyläseuran aktiiveja. Toiminta on eläkeläisten kaupungissa yllättävän monipuolista ja porukkaa mukana joissakin toiminnoissa paljonkin. Kaikilla oli huoli tulevaisuudesta – siitä mitä SSS-miesten hallitus saa aikaan kun todennäköisesti juuri vähäväkisimmiltä ja kaikista pienimmistä avustuksista ja määrärahoista leikataan lähivuosina.
Haluan mainita tässä kirjailija Heikki Turusen kotikylän, Vuonislahden kyläseuran aktivistin Birgit Kettusen. Hän on lähtöisin Saksasta, mutta asunut jo vuosikymmeniä Suomessa. Paljolti Kettusen perheen ansiota on se, että Lieksan Vuonislahdessa todella jaksetaan harrastaa, kokoontua, musisoida ja vaikuttaa ympäristöön. Tällä hetkellä on meneillään vahva vastarintaliike kylätoimintakeskus ”Kukon” pelastamiseksi. Tänään 17.5. kylätalon hyväksi järjestetään Suuri Huutokauppa ja 6.6. on vuorossa jokakesäinen, musiikin ympärille koottu ”Vuonissoikoon”-festivaali.
Jos ajatellaan Lieksaa yhteisönä ja yhteisöllisyyttä paikallisena ilmiönä, nurkkakuntalaisuus ja omissa tutuissa ympyröissä junnaaminen estää varmasti vilkkaampaa ja laajempaa toimintaa. Yhteistoimintaa ulkomaalaisten ja paikallisten kesken on kovin vähän. Ennakkoluulot jylläävät. Onneksi sentään liikuntakulttuurin / urheilun ja jonkin verran nuorisotoiminnan ja kulttuurinkin saralla on tartuttu ennakkoluulottomasti härkää sarvista. Myös Lieksan tukipisteen työ on arvokasta.
Ja musiikkitapahtumiahan Lieksassa on ympäri vuoden. Asema-aukiollakin vaski soi kauniisti lauantaina kun LNPO eli Lieksan nuorten puhallinorkesteri toivotti paikallisjunan matkustajat tervetulleiksi Mahdollisuuksien torille.
Niin, ja älkääpä unohtako Lieksan kansainvälisintä kesäfestivaalia. Lieksan Vaskiviikko / LIEKSA BRASS WEEK 24.7. – 1.8. 2015.
Tarkemmin täältä: www.lieksabrass.com tai info@lieksabrass.com
Öisinajattelija