Nyt kun sosiaali- ja terveydenhoidon uudistus on kaatunut, kunnilla on toivottavasti malttia odottaa muutama viikko. Ei ole järkeä tarttua yksityisten terveys- ja hoivapalveluja tarjoavien yritysten tarjouksiin, koska on nähty, etteivät nämä noudata sopimuksiaan. Kunnissa joudutaan vain suuriin vaikeuksiin.

Katsotaan ensin, kuinka vaaleissa käy, kaikki järjestyy sen jälkeen.

On paljon puhuttu siitä, että nämä vaalit ovat myös ilmastovaalit. Nuoret ja erityisesti lapset ovat huolissaan siitä, mitä ilmastonmuutoksesta seuraa. Heillä on oikeus olla huolissaan. Kuitenkin ilmastonmuutoksen torjunta on ihan yksinkertainen juttu. Kysymys on vain siitä, mitä Suomen päätöksentekijät – siis tuleva hallitus ja tulevat kansanedustajat haluavat.

Ilmastonmuutoksen torjunta ei tietenkään voi perustua vapaaehtoisuuteen ja toivotaan, toivotaan – asenteeseen. Ainoa, mikä tässä asiassa auttaa, on pakko ja lait. Niillä voidaan vaikuttaa päästöihin. Otetaan esimerkki: Jos kaikkiin uusiin omakotitaloihin vaadittaisiin asennettavaksi aurinkopaneelit, sähköntuotto olisi melkoinen. Kustannukset taloa kohti eivät olisi kovin suuret, koska isot hankintaerät laskevat kustannuksia. Tietenkin voitaisiin myös vaatia, että katon harjan suunta olisi hyvä sijoittaa niin, että se on optimaalinen aurinkopaneeleille. Myös julkisiin rakennuksiin ja kerrostaloihin aurinkopaneelit pitäisi asentaa.

Nyt joku kysyy: Mihin sähkölaitokset joutuisivat kaiken pientuottajien verkkoon syöttämän sähkön kanssa? Tietenkin voimalaitokset polttaisivat keväällä ja kesällä vähemmän kivihiiltä, kun ihmiset kuitenkin käyttävät sähköä elintarvikkeiden ja asunnon jäähdyttämiseen sekä kaikkeen muuhun. Siitähän oli kysymys – päästöjen vähentämisestä – eihän vain ollut kysymys sähköyhtiöiden tukemisesta? Sähköyhtiöt joutuvat talvea ja ääriolosuhteita varten pitämään yllä tiettyä suurta kapasiteettia, mutta yhteiskunnan ja päätöksentekijöiden asia on varmistaa, että ne pystyvät toimimaan.

Toinen asia ovat liikenteen päästöt. Ei ole oikein, että jossain Katajavaaralla ( oliko jossain Pohjois-Karjalassa, täysin summanmutikassa valittu paikannimi ) asuvaa hierojaa, kosmetologia tai maatalouslomittajaa rangaistaan sillä, että hänen vanhan dieselautonsa verotus kiristyy. Pitäisikö hänen lopettaa ajaminen asiakkaittensa välillä, kun se pääkaupunkilaisten mielestä saastuttaa ilmastoa? He voivat kyllä käyttää joukkoliikennettä, mutta kun se ei kaikkialla Suomessa onnistu, ellei sitten jätetä puoli Suomea asumattomaksi ja ihmiset työttömiksi. Ei – vaan tähän täytyy keksiä ratkaisu. Ratkaisu on valtiovallan panostaminen sähköautojen ostamisen tukemiseen todella suurilla korvauksilla, myös käytettyjen sähköautojen. Sähkömoottorit ja akustot kestävät kyllä. Myös latauspisteitä on oltava riittävästi, siitäkin on valtiovallan huolehdittava. Samoin latausjohdot ja pistokkeet on standardisoitava – nythän se voi olla ihan villiä touhua, ehkä et voi ladata autoasi, jos sinulla on vääränlainen latausjohto.

Kysymys on aina lainsäädännöstä ja siitä mitä halutaan.

On selvää, että me emme voi yksin ilmastonmuutosta ratkaista, varsinkin kun päästömme ovat minimaaliset verrattuna jonkin muun maan päästöihin. Tiennäyttäjiä voimme kyllä olla ja ottaa asian jatkuvasti esille kansainvälisissä kokouksissa.

Suomessa olevat tehtaat saastuttavat vähemmän kuin muualla, esimerkiksi Puolassa olevat tehtaat, koska meillä on tiukemmat päästönormit. Siksi yritykset siirtävät tuotantoansa maihin, joista he saavat suurimman voiton alhaisempien päästönormien ja työvoimakustannusten takia. Ihmiset tietenkin ostavat tuotteita niiden halpojen hintojen takia. Tätäkin voidaan lainsäädännöllä ohjata.

Säädetään laki, joka asettaa muualta tuoduille tuotteille saasteveron, koska niiden tuottaminen on saastuttanut ilmakehää enemmän kuin Suomessa tuotettujen tuotteiden. Tällä toimenpiteellä saadaan Suomessa tuotetut tuotteet kilpailukykyisiksi. Euroopan Unionin on pakko hyväksyä tällaiset saastuttamisverot, koska se vaatii kaikilta jäsenmailtaan päästöjen hillintää.

Nyt vain kääritään hihat ja ryhdytään toimeen, kun uusi eduskunta aloittaa!