Valinnanvapautta on ajettu eteenpäin kunnissa jo kauan aikaa, riippumatta siitä, mitä eduskunnassa päätetään sosiaali- ja terveydenhoitolakien uudistuksesta.

Kunnanvaltuuston jäsenet ovat joutuneet kohtuuttomien vaatimusten eteen, kun säästää pitäisi ja suurten yksityisten hoivayritysten tarjoukset ovat näyttäneet edullisimmilta. Kuntien hankintalaki vaatii suosimaan edullisimpia yrityksiä. Seuraavaksi on syytetty luottamushenkilöitä siitä, että he eivät ole osanneet tehdä tarpeeksi yksityiskohtaisia sopimuksia yksityisten terveys- ja hoivayritysten kanssa. Miten voidaan kuvitellakaan, että tavalliset kuntapäättäjät osaavat laatia sopimuksia yksityisten suurten firmojen huippulakimiesten kanssa.

Mikä on Kuntaliiton rooli tässä? Onko Kuntaliitto antanut yksityiskohtaiset ohjeet kuntien hankintatoiminnalle ja valvonut, että näitä ohjeita noudatetaan?

Koko vanhustenhoitoa pitäisi laajemmin miettiä, miten se kannattaisi hoitaa. Onko tosiaan kannattavaa hoitaa kovinkin huonokuntoisia vanhuksia kotona, joiden luona täytyy käydä useita kertoja vuorokaudessa? Lisäksi monet näistä vanhuksista ovat yksinäisiä ja turvattomia. Miksei rakenneta uusia hoitokoteja tai osteta ja kunnosteta vanhoja sopivia kiinteistöjä vanhuksille, joissa heitä voidaan laadukkaasti hoitaa? Lisäksi se hoitajien ajaminen paikasta toiseen kuormittaa ilmastoakin.

Myös pienyrittäjät voisivat tarjota hoivapalveluja pienissä hoivayksiköissä, mutta suuret yritykset ovat jo ajaneet alas tämän mahdollisuuden ostamalla pois sopivat kiinteistöt ja kilpailuttamalla pienet yritykset pois. Suurten yritysten tarjoamat sopimukset eivät ole useinkaan vastanneet toteutunutta palvelua.

Yksityisten hoivayritysten toiminta vanhustenhoidossa ei ole ollut edullisinta. Jos yritykset eivät noudata suosituksia esimerkiksi henkilöstömitoituksissa ja niitä pitää jatkuvasti valvoa ja valvontaan pitää koko ajan lisätä henkilökuntaa, se ei ole yhteiskunnalle edullista. Huolimatta epäkohdista monien yritysten toimintaan pitää yhä uudelleen puuttua. Henkilökuntaa vanhustenhoidossa ei ole tarpeeksi, jossakin yrityksessä työntekijälistoille on kirjattu esimerkiksi ”Jaska Jokunen”. Näiden yritysten henkilökuntaa on kielletty seuraamusten uhalla kertomasta yrityksen toimintavoista julkisuudessa mitään ja joitakin henkilöitä on irtisanottu. Tämä ei anna hyvää kuvaa luottamuksellisesta ja avoimesta toiminnasta.

Ja mitä on tämä omavalvonta? Kuinka kukaan voi kuvitella, että yritys rehellisesti suorittaa omavalvontaa, jos toisessa vaakakupissa painaa taloudellinen tulos? Entä tämä luottamus? Pitää vain sokeasti luottaa, vai kuinka se menikään, että kyllä ne tekevät, mitä lupasivat? Mutta kun nämä hoivayritykset eivät noudattaneet sopimuksia, eivätkä koskaan aikoneetkaan niitä noudattaa.

Onneksi käy niin, että tämä Soten valinnanvapausmalli kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja saamme uuden, toivottavasti järkevämmän eduskunnan ja hallituksen.

Kun nyt on puhuttu näistä pikavippifirmoista, voisi pikavippejä ottanut ihminen yhtä hyvin sanoa: En nyt valitettavasti kykene maksamaan ollenkaan, kun OMAVALVONTA hiukan petti. Mutta täytyyhän teillä olla LUOTTAMUSTA, kyllä minä joskus tulevaisuudessa maksan, korkoja ei saa tällaisen pikkujutun takia periä. Mutta kumma kyllä, tässä asiassa ei ymmärrystä löydy, luottotiedot menevät ja velat menevät perintään. Nyt ovat pikavippifirmat keksineet sen viimeisen kiusauksen: Jos pikavippifirmojen uhreille ei enää voi myöntää lisää luottoa, kun luottotiedot ovat menneet, yritetään velallisten läheiset saada velan takaajiksi ja vedettyä mukaan samaan kurjuuteen.

Olen kirjoittanut tästä blogiini jo kaksi kertaa ja odotan edelleen oikeusministeri Antti Häkkäsen vastausta siihen, missä vaiheessa lain valmistelu on. Nyt lopulta tähän asiaan aletaan herätä ja huomenna 26.2. on pakko katsoa Aamu-Tv Ykkösellä, siinä puhutaan pikavipeistä.

Kyllä meillä Suomessa täytyy olla sen verran sivistysvaltiota jäljellä, että näihin asioihin uskalletaan puuttua.