On mielenkiintoista seurata, mitä lehdissä kirjoitetaan ja miten kirjoitetaan ja ennen kaikkea, mitä jätetään kommentoimatta.

Helsingin Sanomat käyttää kyseenalaista valtaa eri aihepiirien käsittelemisessä. Se on levikiltään valtakunnan ykköslehti, mutta kamppailee samojen talousvaikeuksien kanssa kuin muukin lehdistö. Koska paperilehden tilaajakunta on koko ajan huvennut, tilaushinnat ovat nousseet käsittämättömän korkeiksi.

Ehkä siitä syystä Helsingin Sanomien täytyy hankkia arkaluontoistakin materiaalia tilaajakuntansa tirkistelynhalun tyydyttämiseksi. Tietenkin lehden päätoimittaja voi selitellä asiaa aiheen ”yleisellä kiinnostavuudella” ja sananvapaudella.

Ihmettelin asiaa ja järkytyinkin, kun näin Helsingin Sanomien jutun Puolustusvoimien Viestikoekeskuksesta ( HS 16.12.2017 ). Ensimmäiseksi tulivat mieleeni kysymykset miksi ja mitä lehti haluaa tällä saavuttaa. En usko, että tämänkaltaisten juttujen julkaiseminen voi olla typeryyttä tai huolimattomuutta, vaan se on täysin tarkoituksellista.

Mitä sitten Helsingin Sanomat haluaa tällaisen jutun julkaisemisella saavuttaa ja ketä se hyödyttää? Helsingin Sanomien perustelut siitä, että pitää julkaista yleisesti kiinnostavia asioita, on valheellinen. Takana on muita tarkoitusperiä. Minua eivät ainakaan kiinnosta Puolustusvoimien eri tukikohdat tai salainen viestiliikenne, aikooko Helsingin Sanomat uutisoida niistäkin?

Luotan Puolustusvoimien kykyyn arvioida tämän maan puolustusta ja siihen liittyviä seikkoja, myös viestiliikennettä. Kaikki presidenttiehdokkaat sanoivat televisiotentissä yksimielisesti, että Suomen oma puolustus pitää hoitaa hyvin ja uskottavasti – juuri sitä Puolustusvoimat on tekemässä. Eikö Helsingin Sanomat luota Puolustusvoimien kykyyn hoitaa tehtäviänsä, kun se sorkkii näitä asioita?

Vai onko kysymys ihan muusta, muista lehden tarkoitusperistä? Helsingin Sanomien artikkelissa ”Salainen yksikkö saisi siepata sähköpostejasi” lehti viittaakin asiaan, jolla sen mielestä on merkitystä: Puolustusvoimien oikeudesta tehdä tiedustelua sekä Suomessa että ulkomailla. Valmisteilla on tiedustelulaki, jossa Puolustusvoimien sotilastiedustelun toimivaltuuksista ei ole vielä kattavaa lainsäädäntöä. Tästä siis kenkä puristaa: omien sähköpostien yksityisyydensuojasta.

Pihtiputaan mummon sisarelleen lähettämä sähköposti:

Hei Aune!

Kuinka olet voinut? Täällä kävi naapurin Einari syömäsä. Tarjosin hälle lihasoppaa ja rieskaa. Päälle joimma kahvit. Annoin myös maistaa panemaani sahtia – on muuten hyvvää. Saunan olin laittanna aamulla lämpiämään. Alko olla jo ehtoo ja Einari siihen, että tarviiko selän pesijää ja vilkutti se silimääki. Onhan se mukava mies ja tekevä. Mutta oon niin tottunna oleen jo ittekseni, että en tiijä, mitä siihen sanosin. Ootko sinä jottain mieltä tästä? Että tämmöstä nyt täällä. Pane nyt postia tulemaan. Ja voi hyvin.

Airi

… ei varmaan kiinnosta Puolustusvoimia, eivätkä minun sähköpostinikaan ja tällaisia suurin osa sähköposteista on, täysin merkityksettömiä. Mistä siis tässä yksityisyydensuojassa on kysymys?
Ovatko taustalla suuryritykset, ammattiliitot, järjestöt, säätiöt ja muut kapitalistit? Onko sähköposteissa niin paljon juonittelua, veronkiertoa, yrityskaappausten suunnittelua, muiden maiden toimintaohjeita suomalaisille yrityksille, hämäräkauppoja, poliitikkokytköksiä, suoranaista korruptiota, lapsipornorinkejä ja yleensä kaikkea sontaa, että sen pelätään joutuvan vääriin käsiin tai pelätään, että sitä voidaan käyttää ihmisiä vastaan? Tällaistenko hämärämiesten asialla Helsingin Sanomat on?

Puhutaan kauniisti yksityisyydensuojasta, mutta mikä on sen hinta? Mikä on sen hinta, että se menetetään? Jos Suomea pystytään paremmin puolustamaan sekä lännestä että idästä tulevia ulkovaltojen vaikutusyrityksiä vastaan sekä tiedustelemaan, yksityisyydensuojalla ei silloin ole merkitystä. Puolustusvoimat ei käytä sähköpostien sieppaamista muuhun tarkoitukseen kuin Suomen puolustamiseen, se on Puolustusvoimien ainoa intressi.

Aiemmassa blogissani ”Terroristien propaganda ja rauhantekijät” olen 29.8. 2017 kirjoittanut:

”Tavalliselle lainkuuliaiselle kansalaiselle Suomen tiedustelulainsäädännön tiukentamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle tuskin on mitään haittaa, jos siitä on apua tiedustelutoiminnalle. Yhdysvalloissa isku World Trade Centeriin vuonna 2001 antoi hallinnolle oikeuden säätää Patriot Act – lain. Tämä laki antoi Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisille oikeuden tehdä käytännössä mitä huvittaa kansallisen turvallisuuden nimissä. Tähän suuntaan ei saisi mennä. Jos kansalaisen sähköposteja on avattu, tai hänen kotonaan on salaa käyty, pitäisi poliisin siitä ainakin jälkeenpäin kertoa, että näin on tehty. Muuten luottamus poliisin toimintaa kohtaan rapistuu, tähän asti suomalaiset ovat luottaneet poliisin oikeudenmukaisuuteen.”

Tällä kertaa lisään: olisi tietysti kohteliasta, jos Puolustusvoimat tai Supo ilmoittaisivat henkilölle itselleen, jos hänen sähköpostejaan on urkittu tai hänen kotonaan on käyty, mutta jos tätä ei voi jostain syystä tehdä, sitten ei. Täytyy luottaa viranomaisten arvostelukykyyn.

Puolustusvoimat voi rauhassa tutkia sähköpostejani – ei haittaa. Sitähän Google ja Facebook ja muut tahot jo tekevätkin koko ajan, kai ihmiset sen ymmärtävät.

On hyvä, että Helsingin Sanomien jutusta on tehty rikosilmoitus ja tutkintapyyntö. Ei siinä mitään tutkintapyyntöjä tarvita, päätoimittaja ja jutusta vastaavat toimittajat pitää vetää oikeuteen, se on ainoa oikea toimintatapa. Siinä ovat Suomen puolustaminen ja sananvapaus vastakkain. Ei Suomesta tarvitse tehdä mitään poliisivaltiota, mutta Amerikassa päätoimittaja olisi jo kalterien takana, jos haluttaisiin soveltaa ”Patriot Act” – lakia, kärsimässä 99 vuoden tuomiota.

Suomessa ei olla tähän menossa – vaikka Helsingin Sanomat yrittää sitä ihmisille uskotella.