Kirkkohallitus järjesti to 26.2 Helsingin Tuomiokirkon kryptassa puoluejohtajien eduskuntavaalipaneelin. Puoluepamppujen lisäksi paikalla oli kirkon ylintä johtoa, kirkkohallitusta ja arkkipiispaa myöten. Tilaisuus oli aivan fantastinen, suorastaan fantsun fantastinen. Kukaan ei haastanut riitaa, ei puhunut toisten päälle. Siellä ei tuotu esiin rasittavia poliittisia eroja ja painotuksia vaan keskityttiin olennaiseen eli fantsuilemaan, halailemaan toisia ja osoittamaan kansalle että vastakkainasettelujen aika on ohi. Kunhan vaan on nastaa yhdessä. Siitä pitivät huolen illan juontajat, kirkon Himanen eli viihdetaiteilija Teemu Laajasalo ja Pohojanmaan kokoomuslainen Rautarouva – Maggie, Heli Karhumäki. He sopuistivat tunnelmaa yli puoluerajojen ja saivat kuriin orastavat erimielisyydet. Jos jonkun otsa alkoi mennä uhkaavasti kurttuun eikä mikään muu tuntunut auttavan niin silloin kirkon Himanen ja Maggie tempasivat virsikirjat esiin ja laittoivat puoluejohtajat veisaamaan yhteistä virttä.
Täytyy onnitella kirkon Himasta ja Maggieta. He pystyivät lähes täydellisesti häivyttämään tilanteen poliittisen luonteen ja sen ikävän tosiasian, että Suomi on harjoitetun politiikan seurauksena Länsi-Euroopan voimakkaimmin eriarvoistunut maa. He eivät siis vetäneet hätälippua salkoon, kehottaneet päättäjiä ajamaan päitään kaljuiksi ja sirottelemaan tuhkaa ylleen vaan onnistuivat fantsusti varjelemaan meitä siltä tiedolta, että julkinen terveydenhuolto on lähestulkoon tapettu ja maamme on eriarvoistunut niin että kansamme köyhin viidennes elää nyt yli 12 vuotta vähemmän kuin rikkain viidennes ja niistäkin köyhien eletyistä vuosista suuri osa on täynnä kärsimystä ja tuskaa. Kiitos kirkon Himanen ja Maggie, että edes hetken ajan annoitte meille vapautuksen karusta todellisuudesta, kuilun partaalla horjuvasta Suomesta ja Euroopasta. Meillä oli tosi fantsua! Ihan huippua!
Myös aloituspuheen pitäneelle arkkipiispa Kari Mäkiselle on annettava täydet pisteet. Hän hoiti hommansa mallikkaasti. Varsinkin puheensa alussa Mäkisellä oli tiukka paikka. Kun arkkipiispa totesi kauniisti, että “kirkko ei ole itseään vaan ihmisiä varten”, niin taustalta kuului jonkun paikalle eksyneen onnettoman kansalaisen tuskainen parahdus. Arkkipiispan ote ei horjunut vaan hän jatkoi urheasti eliitin sydämiin vetoavaa puhetta lähimmäisen rakastamisen tärkeydestä. Kun mies taustalla parkaisi toisen kerran, arkkipiispa oli edennyt jo kultaiseen sääntöön. Arkkipiispan onneksi miehen kolmas parkaisu katkesi kesken kun vahtimestari tai turvamies sai vihdoin tukittua miehen suun ja poistettua tämän paikalta.
Puheen loppu sujuikin mallikkaasti, ilman yhdenkään syrjäytetyn kansalaisen tuskaista parkumista. Kun poliittinen eliitti, maan hallitus toisensa perään, on repinyt maata riekaleiksi ja puhaltanut kansan varallisuutta rikkaiden taskuun, niin Mäkinen lohdutti meitä kansalaisia: “Kirkolla ei ole mitään ratkaisuja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Ne on ratkaistava luonnollisen moraalitajun ja terveen järjen pohjalta.” Mäkisen väite vaati suurta taituruutta. Vaikka kryptan paneelissa käsiteltiin kirkkohallituksen (poliittista) esitystä tulevaan hallitusohjelmaan, niin Mäkisen mielestä kirkolla ei ole antaa mitään (poliittisia) ratkaisuja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Vaikka kirkko ei Mäkisen mielestä voi harrastaa politiikkaa niin siitä huolimatta hän, yhdessä kirkkohallituksen esityksen kanssa, siunasi kryptassa vallitsevan poliittisen diskurssin hyväksymällä mm. annettuna erittäin poliittisesti ladatun kestävyysvaje – käsitteen. Mäkistä ja kirkkohallituksen esityksen laatinutta kansliapäällikkö Jukka Keskitaloa ei häiritse se, että kestävyysvaje on mitä ideologisin käsite, epävarma ja monille suhdanteille altis ennuste, jolla perustellaan nykyhetken poliittisia valintoja.
Kestävyysvajeen nimessä koko hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas, julkisen sektorin viimeisiä rippeitä romuttamassa. Kestävyysvaje on julma ja arvaamaton Jumala, jonka lepyttämiseksi tarvitaan kansalta suurta uhrimieltä, talvisodan henkeä. Heikoimmat ja avuttomimmat on uhrattava, rikkaiden ja vahvojen tähden. Kirkon siunauksella eliitin isänmaa kutsuu jälleen poikiansa ja tyttäriänsä lunastamaan maa kalliilla veriuhrilla.
Kansliapäällikkö Keskitalo tulee ansaitsemaan esityksestään suuret kiitokset yhteiskunnan poliittiselta ja taloudelliselta eliitiltä. Varsinkin sen kolmas kohta on mitä upein: “Vapaaehtoistoiminta ja talkootyö.” Miten Keskitalo onkin niin ajan hermolla? Miten hän osaakin niin osuvasti julistaa yhdessä päättäjien kanssa lähimmäisenrakkautta ja vapaaehtoistyön autuutta samaan aikaan kun poliittinen eliitti on hajottamassa julkista sektoria päreiksi? Mistä tämä viisaus kumpuaa?
Kuinka suuri yhteys ja samanmielisyys vallitseekaan kirkon ja kansakunnan johtajien välillä. Ne puhuvat kuin yhdellä suulla naapuriavusta, talkoohengestä ja näin estävät kansaa näkemästä syrjäyttämistä tuottavien poliittisten valintojen barbarian. Yksilön tekojen ja valintojen korostaminen antaa alibin, jonka suojissa julkisen sektorin alasajo on helpompi toteuttaa.
Kryptan paneeli osoitti, että kirkolla on tilausta. Sitä tarvitaan kipeästi siunaamaan tuleva almuyhteiskunta, jossa köyhät ovat rikkaiden armeliaisuuden varassa. Kirkkoa tarvitaan, jotta kansa uskoisi, että epäoikeudenmukaisuus ja köyhyys on Jumalan säätämä kohtalo, luonnon voima. Arkkipiispan puhetta lainatakseni: ”ilman uskon ja uskonnon ulottuvuutta yhteiskunta olisi pelottavan yksiulotteinen.” Todellakin, minkä jumalallisen auran syrjäyttävä politiikka saakaan kirkon toimesta. Kärsimys ja riisto siinä ihanasti elevoituu.
Jotta Kryptan ilta olisi ollut täydellinen ja kansa näkisi kuinka me (kirkon ja yhteiskunnan eliitti) olemme samassa veneessä ja rakastamme toisiamme, kirkon Himanen ja Maggie laittoivat lopuksi puoluejohtajat sanomaan jotain nastaa toisistaan. Kyllä oli fantsu ilta. Kiitos kirkkohallitus ja kansliapäällikkö Keskitalo! Kiitos kirkon Himanen ja Maggie! Kiitos arkkipiispa Mäkinen!