Oikeistopolitiikan kulmakivet iskettiin Nixonin kaudella, jolloin Yhdysvaltain presidentinkanslia siirsi dollarin pois kultakannasta ja alkoi vaatimalla julkisen sektorin alasajoa ulkopolitiikassa. Suunnittelijoidensa mukaan nimetty Nixon-Walkerin suunnitelma turvasi yhdysvaltalaisten yhtiöiden menestyksen ulkomailla ja poisti vientiin liittyvät ongelmat. Yhdysvaltojen ei ole 1971 päätöksen jälkeen tarvinnut kuluttaa kalliita resursseja ulkomaankaupassa. Se on voinut yksinkertaisesti painaa dollareita.
Suomessa oikeiston talouspolitiikka oli uutta 1980-luvulla. Sen voittokulku kulminoitui neuvostoliiton romahtamiseen 1991. Esimerkiksi Sailaksen listan (1992, 4), kuten 2010-luvun oikeiston keskeisin argumentti on, että julkista sektoria on leikattava, koska muuten Suomi velkaantuu. Ihmiselle, joka on kuunnellut Sipilän, Kataisen tai Stubbin kielenkäytön pitäisi kuulostaa tutulta.
Laskelmat osoittavat kiistattomasti, että valtiontalouden velkaantumisvauhti on muuttumassa hallitsemattomaksi ilman radikaaleja, pian päätettäviä menojen leikkauksia. [- -] Edessä onkin julkisen sektorin tehtäväpiirin laaja ja perusteellinen uudelleenarviointi, minkä tulee johtaa julkisen sektorin tehtävien ja vastuualueen supistamiseen [- -].
Sailaksen kielenkäyttö on klassinen esimerkki austerity-politiikasta. Austerity-politiikassa valtion velka esitetään kotitalouden velan kaltaisena ja puheessa pyritään maalaamaan kuvaa kriisistä, vaikka todellisuudessa valtiontalouden normaali toiminta vaatii jatkuvaa velanottoa.
Todellisuudessa Suomi saa nykyään valtionvelkaa negatiivisellä korolla ja velanhoidon kustannukset itse asiassa laskivat kriisitietoisuuden huippuvuosina 2012-2013. Valtion omaisuuden myyminen näissä olosuhteissa on ollut veronmaksajien rahojen tuhlaamista ja palveluista leikkaaminen rikos opiskelijoita, eläkeläisiä ja työttömiä vastaan.
Austerityn lisäksi myös aktivoiva työvoimapolitiikka periytyy Nixonin Workfare-mallista. Molemmissa työttömyys nähdään johtuvan työläisten laiskuudesta, joustamattomasta ammattiyhdistysliikkeestä ja huonosta työnvälityksestä.
Workfare-malli kuitenkin sivuuttaa täysin työttömyyden todelliset syyt, talouskriisistä ja Nokian romahduksesta johtuvan massatyöttömyyden sekä automatisaation ja robotisaatiosta johtuvan rakenteellisen työttömyyden. Massatyöttömyys korjataan oikaisemalla talous velaksi tehdyllä elvytyksellä ja rakenteellinen työttömyys vapaamman opiskelun malleja luomalla, pidemmillä eläkkeillä ja lopulta perustulon käyttöönotolla sekä viikkotyöajan laskemisella.