Minna-Maria Solanterä
Työntekijät nääntyvät työtaakkansa alle ja elävät jatkuvassa pelossa, mitä lapsille tapahtuu, perheet uupuvat ja turhautuvat, kun eivät saa oikea-aikaista apua ja työntekijät vaihtuvat koko ajat, päättäjät vaativat rahallista säästöä ja lainlaatijat lisäävät kuntien velvoitteita ilman lisärahaa.
Tällainen on tämän päivän lastensuojelun arki Suomessa, meidän hyvinvointivaltiossamme. Lastensuojelu mielletään kunnissa usein vain sosiaalitoimistossa sosiaalityöntekijöiden tekemäksi työksi. Helsingin Sanomien 10.2. haastattelemat pääkaupunkiseudun johtavat viranhaltijat näkivät ainoaksi ratkaisuksi yhä kasvaviin asiakasmääriin sen, että yliopistoissa ruvetaan kouluttamaan lisää sosiaalityöntekijöitä.
Entä, jos asiaa ruvetaan tarkastelemaan aivan eri näkökulmasta ja miettimään sitä, miten ehkäistään ongelmien kasvaminen niin suureksi, että siihen tarvitaan korjaavaa lastensuojelutyötä? Ruvetaankin puhumaan lastensuojelun sijasta lasten suojelusta. Tätä kautta vahvistettaisiin kunnissa peruspalveluita eli perheet saisivat tarvitsemaansa apua ja tukea jo neuvolasta lähtien. Apu ja tuki jatkuisivat varhaiskasvatuksen ja peruskoulun kautta aina toiselle asteelle asti. Juhlapuheissa ja kuntien strategioissa puhutaan jo kauniisti ja syvällä rintaäänellä ehkäisevän työn merkityksestä sekä taloudellisessa että inhimillisessä mielessä. Juhlapuheet ja strategiat eivät kovinkaan usein jalkaudu käytäntöön. Ehkäisevällä työllä haetaan kuntatalouteen rahallisia säästöjä, mutta useinkaan ei ymmärretä sitä, että ne säästöt eivät välttämättä näy tämän vuoden budjetissa. Ja jotta ehkäisevää työtä voidaan tuloksellisesti tehdä, siihen on myös annettava resursseja eli rahaa ihmisten palkkaamiseen ja palveluiden ostoon.
Kaikkeen ei tietenkään tarvita rahaa tai uusia ihmisiä vaan paljon voidaan tehdä muuttamalla käytäntöjä kunnassa. Tämä on onnistunut osassa kunnista, mutta vaatii poliittisten päättäjien ja viranomaisten ymmärrystä ja rohkeutta lähteä katsomaan asioita uudella tavalla. Lasten suojelu on koko kunnan ja kaikkien sen toimijoiden tehtäväkenttään kuuluvaa työtä, sitä ei voi ulkoistaa vain yhdelle yksikölle. Ongelmat eivät siitä vähene ja pienene, vaikka lasta ja perhettä pompoteltaisiin kuinka monella viranomaisella tahansa, mikäli ei ole tahtotilaa tehdä yhdessä töitä perheen auttamiseksi. Liian usein meillä edelleenkin rajataan oma työnkuva organisaation kautta eikä lasten ja perheiden tarpeiden kautta. Organisaation täytyy mukautua, sopeutua ja joustaa asiakkaiden tarpeen mukaan eikä toisinpäin.
Paljon on vielä meillä sosiaalityöntekijöilläkin oppimista siinä, että otamme muut tahot aidosti mukaan lasten suojelutyöhön. Nyt monissa kunnissa mennään liian helposti salassapitosäännösten taakse, joka estää lapsen eduksi toimimisen. Kun toinen viranomainen tekee lastensuojeluilmoituksen, hänellä täytyy olla oikeus olla mukana prosessissa, jonka ilmoitus käynnistää. Onhan koulussa tai päiväkodissa tiedettävä, mitä tukitoimia perheelle on suunnattu ja miten he voivat myös olla niissä mukana. Muutenhan lastensuojelu jää omaksi yksinäiseksi saarekkeekseen eikä tukitoimet välttämättä kohtaa lasta ja perhettä heidän arjessaan. Kokemukseni mukaan perheet eivät vastusta sitä, että tieto kulkee organisaatiosta toiselle. Yleensä he ovat tosi hämmästyneitä siitä, jos näin ei tapahdu.
Meillä elää tosi sitkeästi se käsitys, että lastensuojelu on joku oma saarekkeensa irrallaan perheen omasta ympäristöstä ja irrallaan muista tahoista, jotka perhettä ja lasta tapaavat. Nykytilanteessa sosiaalityöntekijä pystyy tapaamaan lasta ja perhettä parhaimmillaan kerran kuussa, opettaja koulussa tai päiväkodissa tapaa lasta viitenä päivänä viikossa. Kyllähän silloin tietoa koulussa tai päiväkodissa on lapsen ja perheen tilanteesta ihan eri tavalla kuin sosiaalitoimessa, ja tätä tietoa ja osaamista täytyy voida hyödyntää nykyistä paremmin.
Monissa kunnissa laivaa on saatu jo tuloksellisesti käännettyä, mutta työtä on vielä paljon. Kiirettä lisää se, että sote-uudistus on tulossa eikä kukaan vielä tiedä, mikä on kunnan sosiaalipalvelujen asema uudistuksessa. Kuntien olisi nyt syytä vahvistaa lasten suojelu käsittämään kaikki kunnan omat toimijat ja varmistaa näin, että kunnissa säilyvät sosiaalipuolen lähipalvelut.