Kohta meillä on taas ystävänpäivä, jolloin pitäisi syödä vaaleanpunaisia, sydämen muotoisia leivoksia ja lähetellä imeliä viestejä ja kortteja. Ystävyyttä Amerikan malliin!
Sana ”ystävä” on suomen kielessä vaativampi kuin monessa muussa kielessä. Ystävän kanssa jaetaan ilot ja surut, hänelle voi puhua vaikeista asioista, ja hänen perheensä on myös tuttu ja läheinen. Ystävän kanssa on yhteiset arvot ja yhteisiä harrastuksia. Tällaisia oikeita ystäviä ei kenelläkään voi olla suurta määrää. Kaverit (friends) on sitten eri juttu. Heitäkin toki tarvitaan.
Vanhuksille yksinäisyys on usein ongelma. Ystäviä ja perheenjäseniä on kuollut, ja pääsy tapaamaan jäljellä olevia ystäviä voi olla vaikeaa köyhyyden tai liikuntarajoitteiden vuoksi. Bussimatka voi olla liian vaikea, ja taksiin ei ole varaa. Vanhusten yksinäisyyttä pahentaa nykyinen politiikka, jonka mukaaan huonokuntoisetkin vanhukset hoidetaan kotonaan.
Jonkin verran on vapaaehtoisia, jotka käyvät tapaamassa ja ulkoiluttamassa vanhuksia. Vapaaehtoisia ei kuitenkaan ole likikään riittävästi. Parempi olisi, jos vanhuksilla olisi mahdollisuus asua yhteisössä, jossa tapaa luontevasti muita ihmisiä ja jossa voi mennä ulos turvallisesti muiden kanssa.
Monet nuoret vierastavat ”toveri” -sanaa. Minusta toveri on oikein hyvä sana kuvaamaan sitä, että meillä on paljon yhteisiä arvoja ja tavoitteita ja että osaamme ja haluamme toimia yhdessä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Toveri-sana korostaa myös puhujien tasa-arvoa.
Jokainen tarvitsee ystäviä, mutta paremman maailman rakentamiseen tarvitaan myös tovereita ja toveruutta.