”Mikä onni hallitseville, että ihmiset eivät ajattele.” – Adolf Hitler – (Miller 1985)
He ovat oikeauskoisia, oikeaoppisia isänmaallisia, ehdottoman mustavalkoisen oikeudenmukaisia. He säätävät omat lakinsa, he ottavat lain omiin käsiinsä.
He ovat ”ääriajattelijoita”, ”ekstremistejä” ja ”fundamentalisteja”. Kaikki he eivät ole väkivaltaisia, jotkut heistä ovat, mutta kaikki he tuomitsevat toisin ajattelun uhkaksi, joka on hiljennettävä, jota on ivattava ja joka on torjuttava. He eivät ota vastaan mitään, mikä ei sovi heidän totuuteensa. – He eivät ajattele.
Mitä on äärimmäisen ajattelun taustalla? Miksi toiset siihen hurahtavat ja toiset eivät?
Yksi selittäjä on kasvatus. Kasvatus ehdoitta tottelemiseen.
Alistavasta kasvatuksesta kertoi jo 1980-luvulla Alice Miller kirjassaan Alussa oli kasvatus, kätketty julmuus, jossa hän kuvasi natsi-Saksan johtajien taustalla vaikuttanutta, myöhemmin mustaksi pedagogiikaksi nimettyä, kurikasvatusta, joka oli levinnyt 1700-1900-luvuilla eri asteisena yli Euroopan. Se oli ystävälliseen hymyyn, kieroiluun ja oveluuteen kätkettyä väkivaltaista ja henkistä lapsen alistamista.
”Tämä kasvatus etsi pedagogiset esikuvansa kasarmien pihoilta ja sovelsi poikiinsa sotilaallista kuria. Kiintyminen käskyjen militaristiseen maailmaan, joka oli heidän varhaisen kehityksensä määräävin tekijä, tuli esiin ’vanhan soturin’ tyypille ominaisessa aggressiivisuuden ja koiramaisen matelevaisuuden oudossa sekoituksessa ja myös sisäisessä epäitsenäisyydessä ja tarpeessa saada aina käskyjä, joiden mukaan toimia.” (Alice Miller 1985, 109.)
– Ja jos ei aivan mustana, niin harmaan eri sävyissä tällainen kasvatus on monille suomalaisillekin tuttua edelleen. (Esim. lasten kaltoinkohtelu, pahoinpitely ja väkivalta.)
Kun lapsen oma ajattelu ja tahto nujerretaan, hän tarvitsee aikuisenakin auktoriteetin, jollaiseksi sopii uskonto, ideologia, katujengin sääntökokoelma tai se suoraselkäinen, suoria sanoja puhuva kansankiihottaja, jonka retoriikka osuu suoraan lapsena kaltoin kohdellun hyvitystä janoavaan sydämeen.
Ekstremistiseen vihatoimintaan voi piilottaa paitsi kriittisen ajattelun puutteen myös lapsuuden traumat.
Alistajia kohtaan tukahdutettu viha pääsee ryhmän oikeuttamana ja tukemana ”oikeutetusti” purkautumaan. Vihamielisessä ympäristössä kasvanut ihminen on kuin kotonaan vihantäyteisessä ilmapiirissä. Juuttuneena lapsuuden traumakokemuksiinsa hän voi olla täysin toisten tunteista piittaamaton, mutta samalla yliherkkä toisten kritiikille itseään (tai ryhmäänsä) kohtaan tulkiten neutraalinkin käyttäytymisen pahansuopuudeksi, mistä hän saa lisää oikeutta vihaansa.
Terrorismin ja viharikosten taustalla vaikuttavat samat yksilöpsykologiset tekijät kuin minkä tahansa väkivaltateon taustalla, lapsuudessa koettu väkivalta ja laiminlyönti huonossa kasvuympäristössä, muistuttaa kriminaalipsykologiaan perehtynyt Haapasalo (2008, 133).
Suotuisa ympäristö saa ääriajattelun leviämään.
Kun kokemus oman arvon polkemisesta yhdistyy vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen, mielipiteet kärjistyvät ja viha voimistuu. Köyhyys, työttömyys, sosiaalinen epätasa-arvo, taloudellinen eriarvoisuus sekä epävarma tulevaisuus toimivat alustana samankaltaisten loukattujen, vihaisten ja turhautuneiden ihmisten ääriliikehdinnälle.
Omasta vertaisryhmästä saa pohjaa oman arvon nostamiselle ja kunniakkaan sankarimaineen luomiselle silloin, kun yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus ei näihin anna demokraattista tai taloudellista tilaa. Sopivissa yhteiskunnallisissa oloissa ääriajattelusta on vain kivenheitto väkivaltaan ja polttopulloisku terrorismiin. Väkivaltaisessa ääriliikkeessä viimeistään hautautuu ihmisen primitiivinen vaisto olla vahingoittamatta toista ihmistä, kun hän ”vain noudattaa määräyksiä”.
Mitä voimme tehdä, ettei ääriajatteluun perustuva äärimmäinen viha leviä uhkaksi turvallisuudelle?
Väkivaltainen toiminta on ehdottomasti tuomittava.
Historioitsija ja poliittisen väkivallan tutkija Marko Tikka korostaa hallinnon vakavaa suhtautumista väkivaltaisen toiminnan ehkäisyssä. ” Se, että syystä tai toisesta kaduilla ja kyläteillä alkaa liikkua vapaaehtoisia väkivallalla uhkaavia ryhmiä, on vain ja ainoastaan hallinnon heikkoutta. Jos nämä ryhmät muodostuvat poliittisiksi kaarteiksi, ne ovat yksiselitteisesti uhka järjestäytyneelle yhteiskunnalle.”
Sisäministeriössä on jo vuodesta 2012 kiinnitetty huomiota huoleen väkivaltaisesta ääritoiminnasta ja laadittu väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn ohjelma, jonka toimenpiteillä pyritään tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään ekstremistisiin aatteisiin tai ideologioihin pohjaavia väkivaltaisia tekoja. Uudessa toimenpideohjelmassa poliisille, virkamiehille ja järjestötoimijoille halutaan entistä paremmat valmiudet ääritoiminnan ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisyyn.
Kuuntelua, tutustumista ja huumoria kannattaa kokeilla.
Median vihapuheita on hillitty keskusteluja moderoimalla, mitä taas jotkut pitävät sananvapauden rajoittamisena ja millä voi olla jopa vihaan yllyttäviä seurauksia, kun turhautuneet vihamieliset entisestään kokevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi. Siksi kannattaisi pyrkiä myös kuuntelemaan ääriajatteluun osallistuvien henkilöiden omia käsityksiä motiiveistaan, kuten korostaa psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma. Lauerman mielestä ääriajattelusta voi päästä irti myös, jos ihminen saa toisenlaisia, korvaavia kokemuksia tutustumalla toisin ajatteleviin ja toisenlaisesta kulttuurista tuleviin ihmisiin.
Koska kyse on yksilöllisten syiden ohella myös ryhmäpsykologisesta ilmiöstä, voidaan ääriliikkeen johtajaan samaistumista vähentää tekemällä johtaja vähemmän uskottavaksi tai ihailluksi. Tätä on kokeiltu huumorin keinoin, muttei sekään ihan niin mennyt kuin toivottiin: Kun Loldiers of Odin ja maahanmuuton vastustajat kohtasivat Tampereella, poliisi otti kiinni klovneja.
Auttaisiko ”terve järki” kuten Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ehdottaa tai ”tolkku”, kuten presidentti esittää?
”Tolkun ihminen ei tee johtopäätöksiä tai yleistyksiä tuntemattomista ihmisistä sen perusteella, mihin kansanryhmään nämä sattuvat kuulumaan. Tolkun ihminen ei pelkää kohdata ihmistä ihmisenä. … Tolkun ihminen ymmärtää, mitä rasistit yrittävät tehdä. He yrittävät vihaa ja pelkoa lietsomalla saada tolkun ihmisiä liittymään heihin … Tolkun ihminen ei tähän lankaan mene. ” (Iisalmelainen kirjailija Jyri Paretskoi kirjoittaa kolumnissaan.)
Miten ”terve järki” ja ”tolkku” hillitsevät fanaattista ääritoimintaa – niillähän ääriajattelijatkin ajattelemattomuuttaan perustelevat?
”Terve järki” ja ”tolkku” viittaavat maalaisjärkeen, tavallisen ihmisen arkijärjen käyttöön, mikä ei ikävä kyllä, kuten on nyt nähty, aina riitä. Todelliseen terveen järjen ja tolkun kehittymiseen tarvitaan tervettä ja ajattelua avartavaa kasvatusta.
Meidät tulee kouluttaa olemaan varuillamme mustavalkoisten moraaliluokittelujen suhteen, sanoo sosiaalipsykologi Stephen Reicher. (Tiede 1/2016.) Me opimme tervejärkisiksi tolkun ihmisiksi, jos meidät siihen opetetaan, mutta silloin on mustavalkoisen sijaan kasvettava tuntemaan ja ajattelemaan avoimesti.
Mallia voisimme ottaa vapauden pedagogiikasta, jota kehitti ja opetti brasilialainen Paulo Freire (1921-1997):
Freiren vapauskasvatuksen peruslähtökohta on optimismi; usko täydellisen inhimillisyyden ja vapauden mahdollisuuteen. Freiren mallissa kasvatuksen tehtävä ei ole ”tehdä” vaan ”herättää” persoonia löytämään oma kutsumuksensa, elää omaa elämäänsä, sekä hyväksymään sama toisille.
”Ihminen voi dialogin avulla eliminoida vieraantuneisuuttaan toisesta ihmisestä. Sen avulla hän saa tiedon siitä, miten toiset kokevat todellisuuden. Tietäminen on aina dialoginen prosessi, vuorovaikutussuhde.” (Freiren ajattelusta Hämäläinen & Kurki 1997, 208.)
Terveen järjen pohja luodaan tietoisuuden lisäämisellä. Meidän on kasvettava ulos alkukantaiselta ymmärtämisen tasolta – vain omien tarpeiden tiedostamisen ja henkiinjäämisen turvaamisen tasolta – kriittiselle ymmärtämisen tasolle, missä elämän mukanaan tuomat ongelmat tulkitaan syvällisesti, ei maagisesti tai ennakkoluuloisesti.
Vapauden pedagogiikka on sorrettujen pedagogiikkaa:
Freire tahtoi ajatteluun ja toimintaan rohkaisemisella vapauttaa yhteiskunnan marginaaliryhmät, köyhät ja sorretut tiedostamaan ja aktivoitumaan niin, että nämä itse voivat vaikuttaa olosuhteisiinsa paremman maailman rakentamiseksi.
Eikö tämä malli sopisi hyvin yhdeksi keinoksi myös tänään mustavalkoisen ja toisin ajattelijoita uhmakkaasti tuomitsevan ääriajattelun suitsimiseen? Eikö se sopisi myös näiden vihamielisten ääriajattelijoiden kohtaamiseen?
Sillä, Freiren sanoin:
”Ollakseen inhimillinen (human) ihmisen pitää täydesti antautua suhteeseen toisen ihmisen ja maailman kanssa” (Hämäläinen & Kurki 1997, 210).
Keskeiset lähteet:
Broberg, Almqvist & Tjus 2005. Kliininen lapsipsykologia.
Emler, Nicholas & Reicher, Stephen 1995. Adolescence and Delinquency.
Haapasalo, Jaana. 2008. Kriminaalipsykologia.
Honkatukia, Päivi & Kivivuori, Janne (toim.) 2006. Nuorisorikollisuus. Määrä, syyt ja kontrolli.
Hämäläinen, Juha & Kurki, Leena 1997. Sosiaalipedagogiikka.WSOY.1997
Mikä ajaa nuoren ääriryhmään? https://www.tekojakampanja.fi/mika-kampanja/mika-ajaa-nuoren-aariryhmaan/
Miller, Alice 1985. Alussa oli kasvatus, kätketty julmuus. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/23/alice-miller-oli-aina-lapsen-puolella
Sinkkonen & Kalland (toim.) 2002. Varhaiset ihmissuhteet; erityisesti R-L Punamäen artikkeli Kiintymyssuhteen ja traumaattisen kokemuksen yhteys.
Tiede 1/2016. Mitä jos terrorismi onkin sairaus. http://www.tiede.fi/artikkeli/tilaajille/mita_jos_terrorismi_onkin_sairaus (– mm. ´sosiaalipsykologi Stephen Reicher, neuropsykologit Itzhak Fried ja Etienne Koechlin, Patrick Haggard sekä Julie Grèzes ja vielä antropologi Scott Atran)
Äärimmäinen totuus. Yliopisto-lehti 9/2011. http://yliopisto-lehti.helsinki.fi/?article=6470