Uuden vuoden onnellisuuden toivottelu on rutinoitunut tapamme toivoa toisillemme hyvää. Osoitamme hyvää tahtoa toista ihmistä kohtaan, mutta emme sen kummemmin ajattele, mitä toivotuksella tarkoitamme. Jatkuvaa onnenhuumaa tuskin ainakaan.
Huumaava onnentunnetta ei kukaan kauan kestäisikään. Tarvitsemme aivojamme muihinkin kokemuksiin, mutta onneksi vähempikin onni riittää. Tyytyväisyys elämään on humalluttavaa onnea laimeampaa, mutta älyllisempää ja pitkäaikaisempaa onnellisuutta.
Elämäntyytyväisyyteen ei kaikilla kuitenkaan ole mahdollisuutta. Siihen ei riitä myönteinen elämänasenne, vaikka silläkin on merkitystä. Pysyvään onnellisuuteen tarvitaan riittävästi myös onnistumisen ja pärjäämisen kokemuksia.
Elämään tyytyväisyys ei ole yksin itsestä kiinni. Se syntyy siitä, että elämisen haasteet ovat sopusoinnussa omien resurssien ja kykyjen kanssa. Ympäristön tulisi antaa tukea jokaiselle tarpeen mukaan, etteivät vaikeudet muutu ylivoimaisiksi ja onnistuminen olisi mahdollista. Iso vaikutus on poliittisilla ja muilla päätöksillä, joilla yhteistä elämisen ympäristöämme rakennetaan.
Nykyajan ihmisen onnellinen elämä onkin liian usein kiinni suotuisista sattumuksista, onnekkuudesta. Turvattomassa ja epävarmassa ympäristössä onnellisuuden kokemiselle jää vähemmän mahdollisuuksia kuin tukea antavassa ympäristössä. Jatkuva stressi vähentää voimavaroja ja lisää epäonnistumisen riskiä. Se heikentää terveyttä ja lisää psyykkistä pahoinvointia.
Toistuvat vastoinkäymiset, uhkat ja pelot voivat johtaa jatkuvaan varuillaan oloon ja pettymyksiä ennakoivaan asenteeseen, minkä vuoksi koko maailma näyttäytyy pelkkänä pahana. Tällainen psyyken suojautuminen voi johtaa myös rikosten ja väkivallan poluille.
Köyhyys, työttömyys, osattomuus, eriarvoisuus, sosiaaliset ongelmat ja tuen puuttuminen ovat riskitekijöitä, joilla on osansa ihmisen elämänkulun suunnassa. Lapsuusajan kokemukset ovat ratkaisevia: kaltoin kohdellusta ”ei-kenenkään-lapsesta voi tulla kaikkien painajainen”[1].
Terrorismi (jonka piiriin voidaan laajasti ottaen lukea myös viharikokset ja rasismirikollisuus[2]) ilmentää äärimmäistä onnettoman ihmisen kehityskulkua. Terroristi- ja muut väkivaltaryhmät saavat erilaisilla propagandakeinoillaan helposti mukaan nuoria, jotka voivat samaistua ryhmän vihan tai loukkauksen kokemuksiin. Yksilön onnellisuudella tai sen puuttumisella on siten vaikutus myös hänen lähiyhteisölleen sekä laajemmin koko yhteiskunnalle. Globaalissa maailmassamme tuo vaikutus leviää helposti maapallon joka kolkkaan.
Jokaisen ihmisen tyytyväisyys elämäänsä on ainut tae kaikkien turvalliselle elämälle. Vaikka psykologisesti tarkasteltuna kyse on yksilön kokemuksista, me kaikki olemme niistä vastuussa. Meidän on luotava elämisen ympäristö, joka antaa lapsille ja nuorille mutta myös kaikesta viime kädessä vastuussa oleville aikuisille mahdollisuudet onnellisuuden kokemiseen.
Onnellista uutta vuotta ei rakenneta aseilla tai raja-aidoilla. Myöskään pelkät taloudelliset ratkaisut eivät siihen riitä. Tarvitaan olosuhteet, jotka tukevat ihmisten toimintakykyä, pärjäämistä, itsensä toteuttamista, yhteisöllisyyttä, turvattua elämää, kokonaisvaltaista elämäntyytyväisyyttä – onnellisuutta.
Toivon todella, että tämä vuosi olisi kaikilla onnellisuutta pullollaan.
Vai pitäisikö varmuudeksi kuitenkin toivottaa myös hyvää tuuria?
[1] Psykologi Richard Kaganin osuva toteamus lapsuuden traumakokemusten yhteydestä myöhempään krooniseen rikolliseen käyttäytymiseen. Lähde Haapasalo, Jaana 2008. Kriminaalipsykologia.
[2] Haapasalo (mt., 133) määrittelee näin.