Lena Paju

Luettelot ovat käyttökelpoisia! Niiden avulla voi vaikka listata kumppanin tekemättömät työt, muistella maistamiaan hyviä viinejä, kirjata poliitikon puheessaan viljelemiä latteuksia (isossa kuvassa, ottaa koppi, kaikista pidetään huolta) listata lukemiaan kirjoja tai pitää tehokasta päiväkirjaa ranskalaisin viivoin. Oi, luettelojen käyttökelpoisuus on rajaton.

Tämän oivalsi jo 900-luvulla japanilainen hieno hovinainen Sei Shonagon. Hän kirjoitti waka-runoja ja teki luetteloita, lähes kaikesta. Muistiinpanot on suomennettu nimellä Tyynynaluskirja, ne olivat innoittajana Mia Kankimäen muutaman vuoden takaisessa ihastuttavassa  elämänmuutoksestaan kertovassa kirjassa. Mian kirjasta on painettu virsikirjan kokoinen Miki-versio, se on ollut reppuni pohjalla useamman vuoden, kirjaimellisesti kevyttä junalukemista. Sei Shonagon kirjaamat asiat ovat edelleen hämmästyttävän tunnistettavia, eli naisen aatokset kohtaavat olivat ne sitten tuhannen vuoden takaa Japanin hovista tai tämän päivän Keskustan luotsaamalta Hankasalmelta.

Seuraavassa listassa on Shein antama luettelonimi ja hänen ja minun näkemyksiä ko asioista

Asioita, jotka  saavat sydämen lyömään nopeammin

Sei: Kun pesee hiukset, laittautuu ja pukeutuu tuoksutettuihin viittoihin, vaikka yksikään sielu ei olisi näkemässä.

Lena: Kun leikkauttaa otsatukan ja ostaa rubiininpunaisen huulipunan, vaikka kotona niitä ei yksikään sielu havaitse (ellei itse lopulta kysy, huomaako joku jotain erityistä).

Asioita, jotka herättävät muistoja menneisyydestä

Sei: Yöllinen täysikuu tai kun löytää syvän violehtin väristä kangasta, joka on talletettu muistikirjan sivujen väliin

Lena:  Yöllinen tähtitaivas tai kun löytää teiniajan marjapuuronpunaisen alushameen, joka on tallessa vintin laatikon kätköissä.

Kiusallisia asioita

Sei: Mies, jota rakastaa, tulee humalaan ja alkaa toistaa itseään

Lena: Mies, jota rakastaa tulee humalaan ja laulaa nuotin vierestä lähipubin karaokessa

Vastenmieliseltä näyttäviä asioita

Sei: Vielä karvattomat hiirenpennut, jotka tupsahtavat laumana pesästä.

Lena:  Toisissaan kiinni kuhisevat toukat biojäteastiassa helteellä. (Naapuri havahtui kirkaisuun.)

Inhottavia asioita

Sei: Tulokkaat, jotka ovat tietävinään kaiken

Lena: Ministerit, jotka eivät tiedä yhtikäs mitään

Harvinaisia asioita

Sei: Hopeiset pinsetit, jotka ovat hyvät karvojen nyppimiseen

Lena: Design-palohälytin, jonka aiheettoman hälytyksen saa helposti vaiennettua

Asioita, joista tulee säälittävä olo

Sei: Naisen ilme, kun hän nyppii kulmakarvojaan

Lena: Presidentin kampaus, kun hän yrittää peittää kaljuaan

Sopimattomia asioita

Sei: Ruma käsiala punaiselle paperilla ja kun on lähettänyt ystävälle runon, eikä saa mitään vastaukseksi.

Lena: Tyhmä byrokraattinen asenne, kun on lähettänyt kunnan virkahenkilöilöille hyviä ehdotuksia ja kysymyksiä, eikä saa mitään kunnollista vastaukseksi.

Asioita, jotka ovat parempia yöllä

Sei: Joku joka ei näytä kummoiselta, mutta jolla on miellyttävä luonne

Lena: Joku, joka näyttää upealta, mutta jolla on veemäinen luonne

Ilahduttavia asioita

Sei: Hienosti toteutettu, naiselliseen tyyliin tehty maalaus kuvarullassa ja sen ympärillä paljon kauniilla käsialalla kirjoitettua tekstiä.

Lena: Hienosti toteutetut naistapaiseen tyyliin kirjoitetut tarinat sankarinaisista ja niiden lomassa kauniisti rakennetut muotokuvat

Ärsyttäviä asiota

Sei: Sitä on lähettänyt viestin jollekulle ja kun viestinviejä on lähtenyt, tulee mieleen pari sanaa, jotka olisi pitänyt vaihtaa.

Lena: Sitä on kirjoittanut kolumnin ja hyvin pian lähetä-painalluksen jälkeen huomaa monta sanaa, jotka olisi pitänyt vaihtaa, tai mieluummin jättää kirjoittamatta kokonaan

 

Lena Paju

Kirjoittaja yrittää löytää enemmän asioita, jotka saavat sydämen pamppailemaan ja välttelee mahdollisuuksien mukaan inhottavia kirkunaa aiheuttavia asioita.