Anni Järvinen
Osallistuin viime viikolla Naisasialiitto Unionin feministiseen vaalipaneeliin Joensuussa. Vähän jännitti etukäteen, sekoilenko sanoissa ja käytänkö oikeita termejä, kun yleisössä istui ihan salettina ammattifeministejä. Näytti se jännittävän muitakin ehdokkaita, sillä ennen vaalipaneelin alkua oli pientä supinaa siitä, saako nyt käyttää sanoja ”tyttö” tai ”poika”. Mistäs siellä feministisessä vaalipaneelissa sitten keskusteltiin? No, ihan tavallisista asioista – vanhempainvapaista, subjektiivisesta varhaiskasvatusoikeudesta, translaista, ihmiskaupasta, abortista, asevelvollisuudesta ja palkkatasa-arvosta. Vaalipaneelissa oli ihan leppoisa tunnelma, kukaan ei kiihkoillut tai huutanut toisten puheenvuorojen päälle eli käytiin ihan asiallisesti feminististä keskustelua.
Feministinen kieli on pitkälti akateemista ja vaikka itselläni on akateeminen tutkinto, niin feministisen kielen ja käsitteiden haltuunotto vaatii työtä. Koen usein (ja ihan turhaan!) alemmuudentunnetta niin sanottujen ammattifeministien seurassa, koska pelkään käyttäväni vääriä termejä. Todellisuudessa feministisen kentän sanasto uusiutuu ja kehittyy jatkuvasti. Myös tasa-arvotyön keskeiset toimijat ovat sanoneet, että välillä “ammattislangin” perässä on vaikeaa pysyä. Pitäisikö feministien siis olla armollisempia kanssafeministejä kohtaan, jos joku on vasta aloittelija feministisen kielen kanssa?
Tasa-arvon- ja yhdenvertaisuuden kenttä ei ole helppo alue. Välillä on toimittava kieli keskellä suuta ja oltava erityisen tarkka termeistä esimerkiksi vähemmistöistä puhuttaessa. Kenenkään tasa-arvoa ajavan ei tulisi kuitenkaan joutua hiljenemään siksi, etteivät kaikkein tuoreimmat tai ajankohtaisimmat käsitteet ole hallussa. Itse olenkin ottanut sellaisen linjan, että parempi puhua, toimia ja tehdä virheitä, kuin olla tuppisuuna ja odotella, että maailma muuttuu itsestään. Jos ja kun, joku korjaa tai ohjeistaa kielenkäyttöäni, esimerkiksi siitä, että tulee vaatia palkkatasa-arvoa kaikille sukupuolille – ei pelkästään naisille ja miehille, niin otan neuvot kehittymisen mahdollisuutena ja oppimiskokemuksena.
Olen feministi, koska haluan edistää tasa-arvoa ja erityisesti sukupuolten välistä tasa-arvoa. Myös alueellinen tasa-arvo on lähellä sydäntäni. Pitkän linjan kaupunginvaltuutettuna olen nähnyt, että kuntapolitiikassa tasa-arvoa voi edistää monella tapaa. Minulle feminismi on sitä, että saa vääntää subjektiivisesta varhaiskasvatusoikeudesta, teiden aurauksesta, päiväkotien ryhmäkokojen pienentämisestä sekä bussilippujen hinnoista eli ihan tavallisista feministisistä asioista. Feminismiä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa voi siis ajaa monella tapaa ihan tavallisissa arkisissa asioissa.
Olen kiertänyt paljon ympäri Itä-Suomea ja tasa-arvotyö näyttäytyy erilailla Pohjois-Karjalasta käsin, vaikka samat valtarakenteet ne täälläkin vallitsee kuin vaikkapa Etelä-Suomessa. Joskus tuntuu myös, että tasa-arvo on täällä meillä pahasti jumissa ja työn sarkaa riittää. Kaikille on luotava yhdenvertainen Suomi Helsingistä Utsjoelle ja Ilomantsista Vaasaan. Me maakuntien feministit törmäämme tasa-arvokysymyksissä päivittäin syvällä oleviin ennakkoluuloihin kenties Etelä-Suomea enemmän.
Minna Canthin ja tasa-arvon päivää vietettiin eilen. Minna Canth on yksi esikuvani – vahva nainen, jonka toiminnasta ja teoista voi ammentaa voimaa myös omaan feministiseen työhön. “Naiskysymys ei todellakaan ole ainoastaan naiskysymys, vaan koko ihmiskunnan kysymys”. Yhdessä kohti tasa-arvoisempaa Suomea – me kaikki ihan tavalliset feministit!
Anni Järvinen
Kirjoittaja on Joensuun kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja Vasemmistonaisten varapuheenjohtaja.
www.annijarvinen.net
https://www.facebook.com/annijarvinen.net/