Sipilän hallituksen kurituspolitiikka on ollut niin julmaa, että vaalikentillä puhe naisten ja miesten tasa-arvosta tuntuu ajautuneen toimeentulo- ja pärjäämishuolien taakse. Kuitenkin on tärkeää, että näissäkin vaaleissa pyritään lisäämään naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, koska se tuottaa tutkitustikin parempia päätöksiä.
Naiskansanedustajien määrä on ollut suurimmillaan vuoden 2011 vaalien jälkeen, jolloin meitä naisia valittiin Arkadianmäelle 85. Ja Kataisen hallituksessa ministereinä oli yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Kuvittelin monen muun tavoin, että tasa-arvo tästä vain lisääntyy, mutta 2015 vaalien jälkeen tuli takaisku: naisten määrä eduskunnassa väheni ja Sipilän ministeristöön pääsi 12 miestä mutta vain 5 naista! Ja heidän salkkunsa olivat perinteisiltä ”naisaloilta”. Ja niinpä hallituksen norminpurkutalkoot alkoivatkin sitten näin hallituksen tasa-arvoisesta muodostamisesta!
Sen jälkeen monet hallituksen kipeät leikkaukset ovat pahimmin osuneet pienipalkkaisiin naisiin. Päätöksiä näyttää tehdyn keskustalais-patriarkaalis-lestadiolaisessa hengessä, missä perheenpää tietää, mikä perheelle on hyväksi ja nainen vaikenee seurakunnassa. Niinpä myöskään perhepolitiikkaa, mm. perhevapaajärjestelmää ei päästy uudistamaan puhumattakaan palkkatasa-arvosta.
Ja kun nyt tuon seurakunnan mainitsin, niin hyvänä uutisena voidaan todeta, että viime vuoden lopulla käydyissä seurakuntavaaleissa Jyväskylän kirkkovaltuustoon valittiin naisenemmistö. Valtuutetuista on 21 naista ja 18 miestä. Myös kirkkoneuvostossa on kahden naisen enemmistö.
Kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa ei tasa-arvo-ongelmaa enää ole. Onneksi. Tasa-arvo-ongelma on sen sijaan kirkon ylimmässä johdossa, sen hallinnossa ja työkäytännöissä. Laki naispappeudesta hyväksyttiin jo 30 vuotta sitten mutta yhä edelleen meillä on seurakuntia, joissa mies- ja naispapit eivät mahdu yhtaikaa suorittamaan palvelusta. Se sotii kristillistä lähimmäisenrakkautta ja – minun tulkintani mukaan – Suomen lakiakin vastaan.
Toinen ehkä naispappeuttakin vaikeampi ongelma näyttää olevan samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen. Olin itse eduskunnassa, kun tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin ja tässäkin on samankaltainen tilanne kuin yllä naispappien kohdalta kuvailin. Seurakuntiin on muodostunut kirjavia käytäntöjä. Joissakin seurakunnissa joku vihkii, joissakin siunataan ja joidenkin seurakuntien lakia noudattaneita homopareja vihkineitä pappeja rangaistaan. Onko tästäkin tulossa kirkon sisälle 30-vuotinen sota?
Kirkon hallinto on jäänyt ajastaan jälkeen. Vanhoilliselta kirkolliskokoukselta on turha odottaa yllä kuvaamistani ongelmista tämän päivän päätöksiä. Seurakunnat lilluvat epämääräisessä olotilassa ja ihmiset lähtevät sieltä, kun kirkko ei rohkene selvästi sanoa, mitä mieltä siellä ollaan.
Monet lasikatot on rikottu ja tasa-arvo periaatteessa tunnustettu, mutta ilman työtä ja asioiden näkyväksi tekemistä se ei toteudu. Äänestetään naisia enemmän tekemään tärkeitä päätöksiä eduskuntaan!
Eila Tiainen
Kirjoittaja on edelleen työskentelevä maisteroitunut toimittaja, ex-kansanedustaja, nyt kansanedustajaehdokas ”korkeasta iästä” huolimatta (Keski-Suomen vaalipiiri).