Hanna Sarkkinen
Raiskaus jättää uhriin syvät arvet, vaikkei teossa olisikaan käytetty fyysistä väkivaltaa. Siksi eduskunnan naisverkosto on tehnyt lakialoitteen rikoslain raiskauksen määritelmän muuttamiseksi. Ehdotamme, että raiskauksen päämääritelmään lisätään toisen osapuolen suostumuksen puute, kun nykyisellään ensisijainen määritelmä on sidottu väkivaltaan tai väkivallan uhkaan.
Lain tarkemmassa pykälistössä on jo nyt suostumuksen puutteen suuntaista määrittelyä ja käytännössä tuomioistuimissa saatetaan jo nyt punnita suostumusta ja sen puutetta. Lain muutos ei siis välttämättä olisi suuren suuri, mutta periaatteellisesti merkittävä.
Lain muutosta on vastustettu sillä perusteella, että suostumuksen puutteen toteen näyttäminen oikeudessa on vaikeaa. Raiskausrikoksen toteennäyttäminen oikeudessa voi olla vaikeaa tälläkin hetkellä. Konkreettisia todisteita ei välttämättä ole ja uhrin ja tekijän tarinat eroavat toisistaan.
Toteennäyttämisessä on joka tapauksessa haasteita, mutta vaikeudella ei kuitenkaan voi perustella sitä, etteikö raiskauksen määritelmää pitäisi ankkuroida suostumuksen puutteeseen. Lain muutos selkeyttäisi tilannetta, yhdenmukaistaisi oikeuskäytäntöä ja parantaisi uhrin oikeusturvaa. Se sitoisi raiskauksen selkeämmin ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaukseksi. Muutos toivottavasti myös alentaisi raiskausten ilmoittamiskynnystä.
Muutos myös lähettäisi yhteiskunnallinen viestin. Seksiin ja seksuaalisiin tekoihin toisen ihmisen kanssa tarvitaan molemmin puolinen suostumus, eli kyse on yhteisymmärryksestä. Niin tämän aloitteen kuin #metoo-kampanjan aikana käydyn ahdistelukeskustelun aikana on törmätty kysymykseen siitä, miten suostumus ja yhteisymmärrys määritellään ja mistä voi tietää, onko toinen osapuoli yhteisymmärryksessä.
Suostumuksen ja yhteisymmärryksen määritteleminen lain tasolla ei olekaan yksinkertaista. Yhteisymmärrys voi syntyä ja sen voi ilmaista muutenkin kuin sanallisesti, eikä inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa kirjoitella sopimuskaavakkeita. Vaikka kysymys on lakiteknisesti kinkkinen, inhimillisen vuorovaikutuksen kannalta se on paljon helpommin määriteltävissä. Kyllä sen tietää, onko toinen halukas. Ja jos ei tiedä tai on epävarma, ei seksiin pidä ryhtyä ennen asian läpikäymistä toisen osapuolen kanssa. Seksiin toisen kanssa ei riitä oma halu, siihen tarvitaan myös toisen osapuolen halu.
On vaikea kuvitella, että toista ihmistä voisi raiskata vahingossa. Kulttuurissa ja ihmisen ajattelussa on korjaamista, jos henkilö ei tunnista tai välitä toisen osapuolen haluttomuudesta seksiin. Ja kulttuurin muutokseen tällä lakialoitteella myös pyritään.
Käsitykset raiskauksesta muuttuvat kulttuurin mukana, lainsäädäntö heijastaa käsityksiä ja myös muuttaa niitä. Aiemmin ajateltiin, ettei aviopuolisoa voi raiskata tai että raiskaus on osittain tai kokonaan uhrin vika. Ajattelu on muuttunut ja niin on myös lainsäädäntö. Nyt on aika muuttaa lakia, sillä ihmisoikeusajattelussa vakiintunut käsitys raiskauksesta on suostumuksen puute ja vapaa suostumus on myös ihmisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kulmakivi.
Seksi ilman suostumusta on raiskaus, ja raiskaus on seksuaalista väkivaltaa uhria kohtaan, vaikka nyrkkejä ei olisikaan käytetty.
Hanna Sarkkinen
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja.