Hanna Jokinen
Kuvaaja: Markku Wiik

Korona-epidemia on iskenyt meihin kaikkiin enemmän ja vähemmän musertavasti. Yhtäkkiä lähes kaikki tuttu ja itsestään selvänä pitämämme onkin kääntynyt ylösalaisin. Uskallan hyvällä syyllä kuitenkin väittää, että korona on myös feministinen kysymys. Pieniä yrityksiä horjuu konkurssin kynnyksellä, niistäkin hyvin moni naisten omistamia. Kampaamoita, siivous- ja kotihoidon palveluita ja muita yhden ihmisen yrityksiä. Epidemiaa vastaan taistellaan monella alalla ja näistä kaikkein kriittisimmiksi lukeutuvia yhdistää vahvasti naisvaltaisuus.

Vaikka korona moukaroi, esimerkiksi kaupassa on pakko käydä. Ihan meidän kaikkien, tavalla tai toisella. Kaupan alalla noin 80% myyjistä on naisia, miesten on huomattavasti helpompi edetä nopeammin johtoportaan tehtäviin. Jos puhutaan myymäläpäälliköistä, niin heistä naisia onkin enää vain 60%. Onkin erittäin todennäköistä, että kaupan kassalla sinua palvelee, myös nyt korona-aikaan, nainen.

Myös matkailun ja erilaisten ravintolapalveluiden aloilla työskentelee valtava määrä naisia, esim. majoitus- ja ravitsemusalan työntekijöistä naisia on sanottu olevan lähes 70%. Tämä on myös ala, johon lomautukset ja irtisanomiset iskivät erityisen kovaa, juuri kun oltiin kesän kynnyksellä ja paras matkailusesonki alkamassa.
Naisten keskuudessa top 3-listalle suosituimpien alojen listalle mahtuu perinteisesti myös koulutus, jonka parissa työskentelevistä myös lähes 70% on naisia. Ei liene tarpeen edes muistuttaa, missä paineessa moni opettaja tai muulla tavoin ihmisten kouluttamisesta vastaava henkilö tällä hetkellä on. Reilusti alle kuukaudessa piti omaksua aivan uusia tapa tehdä työtä, etänä. Huoli oppilaista ja koulutettavista on taatusti suuri.

Koronaa vastaan jopa oman henkensä uhalla, ihan siellä etujoukoissa, taistelevat tietenkin tehohoidon ja sairaaloiden hoitajat, välinehuoltajat, osastoapulaiset ja siisteydestä vastaavat ammattilaiset jne. Vaikka sairaaloiden työntekijöiden panos onkin saanut huomattavan paljon tilaa mediassa, ihan syystä toki, ei pidä unohtaa että terveys- ja sosiaaliala on paljon muutakin.

Löytyy vammaistenhoitoa, varhaiskasvatusta, sosiaalityötä, lastensuojelua jne. Kaikkia näitä pyöritetään naisten voimin, mitä suurimmalta osin. Terveys- ja sosiaalipalveluiden toimialaa voisikin tituleerata naisvaltaisten alojen kruununjalokiveksi. Työntekijöistä on peräti 85,5% naisia.

Itselleni lähihoitajana helpoin on toki käyttää esimerkkinä ikäihmisten hoitoa, koska siellä olen kohta jo pari vuosikymmentä aktiivisesti toiminut.

SuPerin tuoreen selvityksen mukaan jo ennen korona-kurimusta työnsä raskaaksi tai erittäin raskaaksi koki 73 prosenttia vastanneista lähihoitajista. Raskaaksi työnsä kokevien määrä oli noussut 51 prosentista 60 prosenttiin verrattuna aikaisempaan neljän vuoden takaiseen selvitykseen. Vastaajista 75 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa viimeisen 12 kuukauden aikana. Raskaimmaksi työ koettiin vanhustenhoidossa, kotihoidossa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Erityisesti alanvaihtoa oli mietitty varhaiskasvatuksessa.

Sote-ala on ollut pitkään jo palkkakuopassa ja aivan kohtuuttoman paineen alla. Ikäihmisten hoito on ollut kriisissä ja pahasti jo ennen koronaa. Tämä naisvaltainen ala on nyt, valmiiksi jo lähes loppuun ajettuna, uskomattomien haasteiden edessä. Poikkeuslait takaavat tarvittaessa sen, ettei alalta pääse nyt pois moneen kuukauteen edes irtisanoutumalla. Lisäksi alalta jo itsensä pois pelastaneita voidaan tarpeen vaatiessa pakottaa rangaistuksen uhalla takaisin hoitajan hommiin. Varhaiskasvatuksen henkilöstöä, etenkin lähihoitajia, on jo nyt siirretty ikäihmisten hoitoon töihin. Moni on siis hyvin kylmiltään joutunut aivan uuden ja oudon, pelottavankin eteen. Ei ole nimittäin ihan sama hoitaako lapsia päiväkodissa vai kuolevaa vanhainkodissa.

Kaikilla on tiedossa myös Suomen yllättämään päässyt suojavaruste-pula, joten maamme vahvat hoitaja-naiset (ja muiden sukupuolten edustajat) laitetaan koronan eteen liian usein suojattomina. Suojaimina on työnantajan taholta neuvottu käyttämään mm. sadetakkia ja talouspaperia tai kasvomaskeja kyhätään kertakäyttölakanasta ja toimistokumilenksuista.

Useampi muu maa on valinnut maksaa hoitajille ”korona-lisää”, meillä kiitoksena on ollut värivaloja ja parveketaputuksia. Kauniita eleitä, mutta ne eivät äärimmäisen vaarallisena ja vaikeana aikana tuo turvaa ja toimeentuloa konkreettisesti. Lisäksi tähän samaan syssyyn osuu tietenkin, kuin kohtalon julmana ivana, TES-neuvottelut. Työnantajapuoli on ilmoittanut jo heti kättelyssä, että eipä meillä kyllä taaskaan rahaa ole teidän palkkoja nostaa ja omaa sote-tessiä on ihan turha ruikuttaa. Mutta tässä olisi kyllä tarjolla tätä kikyjen jatkumista ja kituuttamista johon olettekin jo tottuneet.

Jos en tietäisi tämän olevan todellisuutta, epäilisin tämän kaiken olevan misogyynisen henkilön propagandaromaani jossa nimenomaan nainen poljetaan maan rakoon. Mitäs läksit, kutsumusammatti hei. Miten voi olla mahdollista, että ne alat jotka joutuvat suojattomina työnsä tekemään itsensä, perheensä ja henkensä uhalla ovat hyvin matalasti palkattuja ja heidän työpanoksensa arvostus riittää sinisten valojen väläyttelyyn, muttei konkreettisiin toimiin.

Ikäihmisten hoidossa esimerkiksi on odotettavissa yhä syvenevää kriisiä ja moni meistä nostaa kytkintä kunhan korona on ohi ja poikkeuslait pois käytöstä. Monelle tämä on viimeinen niitti. Vihjailut sitovan hoitajamitoituksen perumisesta ja leikkauslistojen heiluttelut tuntuvat aika varomattomilta puheilta. Niillä viedään niitä viimeisiä oljenkorsia ja syitä roikkua ehkä maamme naisvaltaisimmalla alalla.

Nyt, erittäin vaikeana aikana, vaaditaan myös ylimmiltä päättäjiltä aimo annos feminismiä. Nyt pitää uskaltaa tarjota sote-alalle ja muille naisvaltaisille aloille muutakin kuin valoja ja läpytyksiä, tai muuten Suomessa voidaan taputtaa esimerkiksi laadukkaan vanhustenhoidon haudalla ihan pian.

Hanna Jokinen
Kirjoittaja työskentelee lähihoitajana ja on Vasemmistonaisten Valtikan jäsen.