Pia Lohikoski
Suomalaiset arvostavat yllättäen nyt kouluruokaa ehkä enemmän kuin ennen, ja tämä on JHL:n taannoisen kahden päivän mittaisen lakon seurausta. Ainakin iltapäivälehtien lööppien perusteella vaikutti siltä, että joidenkin maailma suorastaan romahti, kun lapset joutuivat pärjäämään kaksi päivää eväiden kanssa.
Juuri muutamaa viikkoa ennen JHL:n lakkoa YLE:n uutinen kertoi, että paikoitellen jopa 60 prosenttia peruskoulun yläkoululaisista jättää syömättä koulun tarjoaman maksuttoman lounaan kerran tai useana päivänä kouluviikon aikana.
Kun kouluruokaa ei lakon takia pariin päivään ollut tarjolla, eikä rutiinia eväiden tekoon monilla ollut, jouduttiin perheissä tosissaan pohtimaan, millaisilla eväillä lapsi pärjää ja millainen arvo lämpimällä lounaalla koulupäivän aikana todellisuudessa onkaan.
Maksutonta kouluruokailua on Suomessa kehuttu ainutlaatuiseksi lasten hyvinvointia, tasa-arvoa ja koulumenestystä edistäväksi innovaatioksi.
Usein kouluruokailusta puhuttaessa kuitenkin lasketaan, kuinka halvimmalla mahdollisella hinnalla saataisiin lapset ruokittua. Useimmiten keskimääräinen kouluruoka maksaa 2-3 euroa per annos, joka sisältää sekä raaka-aineet että työvoimakustannukset, siis keittäjien palkat.
JHL sai monissa keskusteluissa pyyhkeitä siitä, että ammattiliitto käytti niin järeitä työtaistelutoimia, että niiden vaikutus ihan oikeasti näkyi ihmisten arjessa. Vastaavaa keskustelua on käyty esimerkiksi silloin, kun on ollut kyse lastenhoitajien, vanhustenhoitajien tai sairaanhoitajien työtaistelutilanteista.
Lakko saattoi väliaikaisesti hankaloittaa arkeamme, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, mistä koko asiassa oli pohjimmiltaan kyse. Kyse oli muustakin kuin parin päivän eväsleivistä.
Suomen hallitus on viime vuosina tehnyt useita päätöksiä, jotka ovat heikentäneet mm. työntekijöiden, työttömien, opiskelijoiden ja perheiden toimeentuloa. Hallituksen leikkaukset ovat vaikutuksiltaan huomattavasti suurempia sekä pidempiaikaisempia kuin JHL:n työtaistelutoimet.
Suunnitelma murentaa työntekijöiden irtisanomissuojaa oli viimeinen niitti ammattiliitoille, jotka olivat jo joutuneet nielemään KIKY:n ja aktiivimallin sekä monet muut heikennykset.
Lakko on aina ammattiliitoille viimesijainen keino vaikuttaa asioihin. Oli työtaistelussa kyse sitten palkankorotuksista tai muista työsuhteen ehtoihin liittyvistä asioista, ammattiliitot pyrkivät aina ensisijaisesti hoitamaan asiat neuvotteluteitse.
Koko ammattiyhdistysliike on ollut valmiudessa erilaisiin työtaistelutoimiin. Esimerkiksi teollisuudessa nähtiin jo lokakuun alussa päivän mittainen poliittinen lakko, mutta sitä ei lainkaan moralisoitu julkisessa keskustelussa yhtä paljon, kuin nyt nähtyä JHL:n lakkoa.
Keittäjät, laitoshuoltajat, lastenhoitajat, koulunkäynninohjaajat ja vanhustenhoitajat työskentelevät pienellä palkalla, mutta tekevät työtä, jota ilman yhteiskuntamme ei pyörisi. Silti juuri näiden naisenemmistöisten ammattiryhmien lakot on nähty julkisessa keskustelussa erityisen kohtuuttomina, koska näissä töissä vaikutukset usein kohdistuvat lapsiin tai vanhuksiin.
Voi kunpa näiden alojen arvostus näkyisi vihdoinkin keittäjien, laitoshuoltajien, lastenhoitajien, lähihoitajien ja sairaanhoitajien kukkaroissa myös tilipäivinä ja silloin kun näiden ammattiryhmien palkankorotuksista keskustellaan. Tästä asiasta olisi kyllä syytä pitää enemmänkin meteliä ja vaatia matalapalkka-aloille suurempia kuoppakorotuksia, kuten tänä vuonna erityisesti lastentarhanopettajat ovat aivan aiheellisesti vaatineet.
Poliittinen lakko on joistakin soraäänistä huolimatta täysin laillinen toimenpide, jolla kansalaiset voivat vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon myös vaalien välillä.
Pia Lohikoski
Kirjoittaja on ay-aktiivi, Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja.
www.pialohikoski.net
facebook.com/plohikoski
twitter.com/plohikoski