Katja Hänninen

Tällä viikolla käytiin eduskunnassa taas erikoinen näytelmä. Pääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnalle tiedonannon hallituksen työllisyyspolitiikasta ja kaavaillusta irtisanomista alle 10 hengen yrityksissä helpottavasta lakiesityksestä. Eduskunta äänesti enemmistöhallituksen luottamuksesta asiassa, jota ei ole vielä edes tuotu eduskunnan käsittelyyn.

Irtisanomisen helpottaminen on kuumentanut keskustelua jo usean viikon ajan ja vaikuttaa siltä, että se ei tule ihan heti laantumaan. Palkansaajapuoli ei ole lannistumasta Sipilän poliittisen teatterin edessä, vaan saa siitä lisää vettä myllyynsä.

Irtisanomislaki on ennen kaikkea tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymys. Työntekijöitä ei pidä asettaa keskenään eri arvoiseen asemaan työpaikan koon perusteella. Monilta naisvaltaisilta aloilta esimerkiksi irtisanomissuojaa koskevat määräykset puuttuvat työehtosopimuksista kokonaan.

Lausunnoilla olleessa lakiluonnoksessa ei ole arvioitu esityksen sukupuolivaikutuksia, mutta tämä ei tullut yllätyksenä. Sipilän hallitus on koko kautensa ajan tehnyt erityisesti naisten asemaa heikentävää politiikkaa. Kiky-sopimuksen julkisten alojen lomarahojen leikkaukset, vanhempainvapaan päivärahojen leikkaukset, lomapäivien leikkaukset äitiys- ja vanhempainvapaiden ajalta sekä kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien leikkaukset ovat osuneet erityisesti naisiin.

Olen itse tehnyt koko urani osa-aikaisena myyjänä ja kasvattanut samalla viisi lasta. Sipilän hallituksen piittaamattomuus sukupuolten välisestä tasa-arvosta tuntuu erityisen raskaalta juuri tästä syystä. Kirsikkana kakun päälle tuli syyskuussa käyty luottamusäänestys ulkoministeri Timo Soinin toiminnasta. Sipilän, Terhon ja Orpon herrakerho pisti hallituspuolueiden naiset hiljaiseksi ja Soini saa jatkaa abortin vastustamistaan Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisesti.

Olen tämän kuluneen hallituskauden aikana tullut tulokseen, että naisen pahin vihollinen on oikeistohallitus. Oikeistohallitus, joka toistuvasti viisveisaa toimiensa vaikutuksista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Hallitus, joka hiljentää puolueidensa naiset ja jonka miehet ovat kykenemättömiä nielemään ylpeytensä kokonaisedun nimissä.

Vaaleihin on nyt puoli vuotta aikaa. Olen varma, että vaaleissa ehdolla on upea joukko kaiken sukupuolisia ihmisiä, jotka näkevät asioiden monet puolet ja jotka osaavat asettua heikomman asemaan. Olen varma, että toivoa ei ole vielä heitetty, vaan se kipinöi meissä entistä voimakkaampana ja antaa voimaa puolustaa monien, ei vain harvojen, etua.

 

Katja Hänninen

Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja.