Paavo Arhinmäki
Anneli Jäätteenmäen hallitus vuonna 2003 oli ensimmäinen hallitus, jossa puolet ministereistä oli naisia ja puolet miehiä. Tämän jälkeen jokainen hallitus on pyrkinyt huomioimaan sukupuolten välisen tasa-arvon ministerivalinnoissaan, viime eduskuntavaaleihin asti.
Sipilän hallitus on muuttanut tämän käytännön. Hallituksessa oli sen aloittaessa yhdeksän miestä ja viisi naista. Tämän vuoden uusien ministerinimityksien myötä epäsuhta kasvaa entisestään – seitsemästätoista ministeristä vain viisi on naisia. Annika Saarikon astuessa peruspalveluministeriksi naisten määrä nousee kuuteen.
Tasa-arvolain mukaan valtionhallinnon komiteoissa, neuvottelukunnissa, työryhmissä ja vastaavissa toimielimissä sekä kuntien hallituksissa ja lautakunnissa vähintään 40 prosenttia jäsenistä on oltava naisia tai miehiä. Lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä.
Valtioneuvoston jäsenistä laki ei sano mitään, mutta maan tärkeimmän vallankäyttöelimen on erittäin tärkeää osoittaa esimerkkiä. Nykyhallitus on kääntänyt tässäkin asiassa kelloa noin 15–20 vuotta taaksepäin.
Hallitus on tasa-arvoasioissa konservatisminsa vanki. Puoliväliriihessä ei saatu aikaan päätöksiä perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi. Ei, vaikka asiantuntijat ovat sitä toistuvasti esittäneet lapsen edun, sukupuolten välisen tasa-arvon, työmarkkinoiden ja perheiden moninaisuuden nimissä.
Äidit pitävät edelleen valtaosan perhevapaista. Tällä on negatiivisia vaikutuksia naisten työuriin, mutta toisaalta edelleen työnantajien asenteiden vuoksi isillä on vaikeus tulla hyväksytyksi perhevapaan pitäjänä. Isille merkittyjä perhevapaita pitäisi lisätä asteittain kohti 6+6+6 -mallia.
Näin teki Kataisen hallitus. Se pidensi isille korvamerkitys vanhempainvapaan pituutta kahdella viikolla ja joustavoitti vanhempainvapaan käyttöä. Tämä hallitus ei ole tehnyt yhtäkään muutosta perhevapaisiin.
Tasa-arvopolitiikka paljastaa erot laajemminkin puolueiden ja hallitusten välillä. Ohjelmatasolla Sipilän hallituksen tasa-arvotavoitteet ovat edeltäjiään kapeampia ja vähemmän konkreettisia. Perhepolitiikassa hallitus on perussuomalaisten ja keskustan konservatiivisiiven panttivanki. Työmarkkinapolitiikassa hallituksen kätilöimä ns. kilpailukykysopimus leikkaa erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisten matalapalkka-aloilta.
Kataisen hallituksen vuonna 2011 laaditussa hallitusohjelmassa naisten ja miesten välinen tasa-arvo nostettiin keskeiseksi päämääräksi. Hallitus sitoutui muun muassa kolmikantaiseen työhön samapalkkaisuuden saavuttamiseksi, sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen lainvalmistelussa ja budjettivalmistelussa ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseen.
On Sipilän hallituksessa tasa-arvopolitiikassa sentään jotain hyvää. Se on nimittäin osoittanut sen, ettei tasa-arvotyössä voi tuudittautua vaan sitä pitää tehdä koko ajan.
Paavo Arhinmäki
Kirjoittaja on kansanedustaja, joka toimi tasa-arvoasioista vastaavana ministerinä vuosina 2011–2014.