Li Andersson
Toissapäivänä vietettiin kansainvälistä trans-, bi- ja homofobian vastaista päivää. Suomessa se on surullinen muistutus siitä, kuinka suomalaisen lainsäädännön ehkä räikeintä ihmisoikeusloukkausta – translakia – ei edelleenkään ole saatu korjattua. Voimassa olevassa laissa edellytetään juridista sukupuoltaan korjaavalta henkilöltä muun muassa, että hänet on sterilisoitu tai hän muusta syystä lisääntymiskyvytön. Tämä on pakkosterilisointia. Suomessa. Vuonna 2018.
Tällainen ihmisoikeuksia ja ihmisten itsemääräämisoikeutta loukkaava lainsäädäntö on tuomittu kansainvälisissä ihmisoikeuselimissä. Viime vuonna Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan komissio totesivat, että lisääntymiskyvyttömyyden vaatiminen on ihmisoikeusloukkaus. YK:n kidutuksen vastaisen komitean raportoija totesi, että ihmisten pakottaminen lääketieteellisiin toimenpiteisiin ja psykiatriseen arvioon vertautuu kidutukseen. Amnesty International kampanjoi kansainvälisesti Suomen lainsäädännön muuttamiseksi. Suomessa tasa-arvovaltuutettu, lapsiasiavaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä ihmisoikeusvaltuuskunta ovat vaatineet translain uudistamista.
Miksi tätä epäkohtaa ei ole korjattu? Olen monta kertaa nähnyt Annika Saarikon kiemurtelemassa selvästi vaivaantuneena, kun eduskunnassa on kysytty, miksei hallitus ole korjannut tätä epäkohtaa. Sama kysymys esitettiin myös Nuorten parlamentin istunnossa, mikä ilahduttavalla tavalla taas kerran osoitti, että nuoriso on suomalaisen ihmisoikeustaistelun eturintamassa. Saarikko on selvästi ilmaissut, että hänellä henkilökohtaisesti olisi valmius viedä lain uudistamista eteenpäin, mutta hallituksen sisällä on sovittu, ettei asiaa tällä hallituskaudella viedä eteenpäin. Vieressä on tyytyväisenä nyökytellyt Sampo Terho.
Toisin sanoen siniset, jotka yrittävät profiloitua kritisoimalla vanhanaikaista puoluepolitikointia, tekee kuitenkin puoluepolitiikkaa vaikeassa asemassa olevien ihmisten kehoilla ja mielenterveydellä. En keksi alhaisempaa tapaa tehdä politiikkaa kuin translain kokonaisuudistuksen nostaminen ”punavihreyttä” vastaan käytävän taistelun symboliksi. Kärsijöiksi sinisten symbolipolitiikasta joutuvat ne monet transnuoret ja -aikuiset, jotka joutuvat käymään läpi pitkän ja raskaan lääketieteellisen prosessin ja todistamaan lisääntymiskyvyttömyytensä saadakseen sukupuoltaan vastaavat henkilöpaperit.
Translaki on uudistettava kokonaisuudessaan ja lähtökohdaksi on asetettava yksilön itsemääräämisoikeus omaan sukupuoleensa. Sukupuolen juridinen vahvistaminen ja lääketieteellinen prosessi on erotettava toisistaan, sterilisaatiovaatimuksesta on luovuttava ja juridisen sukupuolen vahvistamisen tulee perustua omaan ilmoitukseen. Juridisen sukupuolen vahvistaminen ja riittävä, yksilöllinen hoito ja tuki tulee mahdollistaa myös alaikäisille.
Uuden translain on noudatettava Euroopan neuvoston suositusta, jonka mukaan sukupuolen juridinen korjaaminen on oltava nopea, läpinäkyvä ja saavutettava prosessi. Translain kokonaisuudistuksen yhteydessä on myös ratkaistava, miten muunsukupuoliset henkilöt voivat myös korjata juridisesti sukupuoltaan ja miten heille taataan tarvitsemansa hoidot.
Sivistysvaltiossa puolueiden pitää pystyä paljon parempaan kuin alhaiseen puoluepolitikointiin muiden ihmisten itsemäärämisoikeuden ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Translain uudistamista ei voi enää lykätä hetkeäkään. Olkoon hallituskokoonpano mikä tahansa, on translakia korjattava, ja uudistuksen todellinen laajuus kertoo puolueiden aidosta sitoutumisesta ihmisoikeuksiin ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvoinnin ja oikeuksien parantamiseen.
Haastan nyt vasemmistoliiton puheenjohtajana kaikki muut puoluejohtajat korjaamaan yhden keskeisimmän Suomen ihmisoikeusongelman viipymättä ja varmistamaan, että itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille.
Li Andersson
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.