Kaupungit kuuluvat kaikille, mutta siitä huolimatta kaupunkisuunnittelu vastaa ensisijaisesti kuvitellun keskivertokaupunkilaisen – vammattoman, keskiluokkaisen valkoisen miehen – tarpeisiin. Kaupunkisuunnittelusta käytävän keskustelun on vapauduttava teknokraattisuuden ja talousvetoisuuden ikeestä, sillä vain raivaamalla tilaa kaikille me voimme rakentaa kaupunkeja, jotka ovat hyviä koteja kaikille.
Kaupunkien fyysiset puitteet vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuka voi käyttää kaupunkitilaa ja millä tavalla. Huonosti hoidettu talvikunnossapito sulkee liikuntaesteiset ja lastenvaunujen kanssa liikkuvat ihmiset koteihinsa. Hämärät ja turvattomat kujat voimistavat erityisesti naisoletettujen kokemaa turvattomuutta. Epäkaupallisen tilan puute jättää pienituloiset kaupunkilaiset elämän ulkopuolelle. Nimbyily eli haluttomuus hyväksyä omaan asuinympäristöön jotakin yleisesti hyväksyttyä puolestaan tekee muun muassa päihde- tai vammaispalveluiden käytännön järjestämisestä vaikeaa.
Feministinen kaupunkisuunnittelu on avain, jonka avulla voimme tehdä tasa-arvoisempia, yhdenvertaisempia, esteettömämpiä, turvallisempia, epäkaupallisempia ja elävämpiä kaupunkeja.
Feministinen kaupunki satsaa joukkoliikenteeseen, jalankulkuun ja pyöräilyyn ohi yksityisautoilun. Se sijoittaa palvelut lähelle asukkaita ja varmistaa kohtuuhintaisen asumisen saatavuuden. Se jättää tilaa kaupunkilaisten omaehtoiselle tekemiselle ja antaa arvoa asukkaiden kokemukselle kaupunkitilasta. Feministinen kaupunki purkaa fyysisiä ja sosiaalisia esteitä kaupunkitilasta. Se on kaupunkilaisten kaupunki.
Feministisessä kaupunkisuunnittelussa ei ole kyse ainoastaan siitä, mitä tehdään vaan myös siitä, mitentehdään. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuuden kaupunkien suunnitteluun pitää ottaa asukkaat alusta saakka mukaan. Perinteiset runsasta ajankäyttöä ja kaupunkisuunnittelujargonin tuntemusta edellyttävät prosessit eivät voi olla ainoa tapa vaikuttaa kaupunkien muutokseen, vaan niiden rinnalle on löydyttävä uusia tapoja kartoittaa etenkin aliedustettujen ryhmien kokemuksia ja tarpeita.
Asukaslähtöisen suunnittelun ei pidä nojata ainoastaan materiaalisiin tarpeisiin, vaan jotta kaupunkisuunnittelua tehdään aidosti asukkaille, suunnittelutyössä pitää muistaa myös asukkaiden henkilökohtaiset siteet kaupunkitilaan. Perinteisesti kaupunkisuunnittelu on nähty teknokraattisena parhaan ratkaisun hakemisen prosessina, minkä myötä on ollut helppo oikeuttaa asukkaille tärkeiden luontoalueiden ja asutuskeskittymien repiminen alas uuden, hienon ja kalliin tieltä.
Feministinen kaupunkisuunnittelu nostaa myös lähiöt arvoonsa. Kaupunkisuunnittelu lähiöissä on ongelmakeskeistä – ja ongelmaksi se määrittelee lähiöissä asuvat ihmiset. Sen taustalla vaikuttaa sekä rasistisiin tulkintoihin että työväenluokan ohi puhumiseen perustuva politiikka. Hyvää tarkoittavat segregaation hillitsemiseen ja lähiöiden kaupunkikuvan kohottamiseen tähtäävät hankkeet usein repivät lähiöiden yhteisöjä rikki ja sivuuttavat asukkaiden todelliset tarpeet. Sen sijaan lähiöihin kohdistuvassa kaupunkisuunnittelussa keskiöön on otettava lähiöiden vahvuuksien korostaminen, asukkaiden tarpeisiin vastaaminen ja koko asukaskunnan roolin vahvistaminen.
Nyt meidän feministien on aika kääriä hihamme ja ottaa keskustelu kaupunkisuunnittelusta entistä vahvemmin haltuun. Siten teemme tulevaisuuden kaupunkeja, niin suuria kuin pieniäkin, jotka kuuluvat kaikille!
Noora Tapio
Kirjoittaja on yhteiskuntatutkimuksen opiskelija ja Tampereen vasemmiston valtuustoryhmän varapuheenjohtaja.