Eilen tuli suru-uutinen Martti Ahtisaaren kuolemasta. Yle oli varustautunut siihen erinomaisesti. Uutislähetyksissä Ahtisaaren elämä ja sen kohokohdat, presidenttiys, Nobel palkinto ja CMI saivat runsaasti tilaa. A-studiossa oli hieno keskustelu, jossa presidentti Tarja Halonen ja toimittaja Rauli Virtanen muistelivat Ahtisaaren uraa ja arvioivat hienolla tavalla hänen merkitystään Suomelle ja koko maailmalle.
Ahtisaarta kutsuttiin tuttavallisesti Maraksi. Tunsin hänen maineensa diplomaattina ja kriisien sovittelijana jo ennen kuin hän Mauno Koiviston kauden jälkeen tuli presidentiksi. Ensi kosketukseni häneen taisi olla syksyllä 1982, jolloin olin Suomen YK-delegaation jäsen. Jos muistan oikein, hän kävi silloin piipahtamassa New Yorkissa ja neuvoi minulle 10. kadulla olevan venäläisen saunan. Se on kyllä kaikille suomalaisille diplomaateille tuttu paikka. Minua se muistutti kovasti Savo-saunasta Siltasaarenkadun ja Hakaniemen kadun kulmassa, jossa kävin isän kanssa lapsena 1940- ja 50-luvuilla.
Kun Koiviston kausi läheni loppuaan, monet demarit pitivät itsestään selvänä, että puolue asettaa presidenttiehdokkaakseen Kalevi Sorsan. Puolueessa oli kuitenkin ihmisiä, jotka olivat varmoja siitä, että Sorsa ei pärjäisi kisassa ja halusivat mieluummin nähdä puolueen ehdokkaana kansainvälistä mainetta sovittelijana niittäneen diplomaatti Martti Ahtisaaren, jolla arveltiin olevan paremmat mahdollisuudet.
Minun silmissäni Kalevi Sorsa oli erittäin ansioitunut demaripoliitikko. Hän oli luotsannut SDP:n idänpolitiikassa realistisille linjoille ja tekemään yhteistyötä presidentti Urho Kekkosen kanssa. Se, mikä Sorsassa oli minun silmissäni valtava ansio, oli kuitenkin monien kansalaisten silmissä pelkkä rasite. Siksi minun oli pakko yhtyä siihen arvioon, että Sorsa ei tulisi pärjäämään presidentin vaalissa, vaan sen voittaisi joku toinen.
Kun ehdokasasettelun tilanne oli SDP:ssä erimielinen käsittääkseni juuri Ahtisaaren ehdokkuuden kannattajat saivat puolueen suostumaan siihen, että asiasta järjestetään – ei vain jäsenäänestys vaan – amerikkalaiseen tyyliin kaikille avoin esivaali. Sen voitti Ahtisaari ja se oli samalla oivallista PR:ää Ahtisaaren kampanjan edistämiseksi.
Jo tuon esivaalikampanjan aikana (muistaakseni) muodostettiin Ahtisaaren presidentinvaali-kampanjaa tukeva valtuuskunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin Erkki Tuomioja. Kun ilmoittauduin valtuuskunnan jäseneksi, minut haluttiin sen yhdeksi varapuheenjohtajaksi markkeeraamaan sitä, että Maralla on kannatusta myös Vasemmistoliitossa.
Kun Ahtisaari oli voittanut demareiden avoimen ”esivaalin”, hän esiintyi puoluevaltuustolle ja luki ääneen osan kirjeestä, jonka oli lähettänyt hänelle, kuten hän totesi kokousväelle, ”ystävä”. Hän ei paljastanut kirjeen lähettäneen ystävän henkilöllisyyttä, eikä paljastanut sitä kirjeestä syntyneen kohun jälkeenkään monien medioiden sitä häneltä kysellessä.
Kohu aiheutui siitä, että jotkut puoluevaltuuston demarit sanoivat julkisesti kirjeen halveksineen demokratiaa ja pitivät Ahtisaarta arvostelukyvyttömänä, koska oli tukeutunut sellaiseen tekstiin.
Minä olin kirjeen kirjoittaja. Asia tuli julki ja julkisuuteen vasta vuosia myöhemmin erään toimittajan salapoliisi-työn tuloksena. Minulle oli ollut täysi yllätys, että Mara luki kirjettäni ääneen puoluevaltuustolle. Olin tarkoittanut sen vain aneistoksi tai muistioksi ideoista, joita hän voisi käyttää omia kampanjapuheita laatiessaan.
Halveksiko tekstini demokratiaa? Se oli valtio-opillista ja sosiologista pohdiskelua demokratian olemuksesta ja sen erilaisista käytännön toteuttamisen tavoista. Pohdiskelin anglosaksisen first past the post ja meille tutumman suhteellisen vaalitavan eroja. Pohdiskelin ennen kaikkea puoluelaitoksen olemusta ja merkitystä demokratiassa. Vertailin suomalaista puoluelaitosta ennen puoluelain säätämistä ja sen jälkeen. Taisin korostaa, miten tärkeätä olisi, että kaikissa puolueissa puolueiden jäsenet ymmärtäisivät, että demokratioissa puoluetta eivät perimmältään muodosta sen jäsenet vaan kannattajat. Puolueet ovat demokratiassa poliittisia kansanliikkeitä. Taisin korostaa myös joustavuutta. Samoja hyviä periaatteita, arvoja ja tavoitteita on pyrittävä edistämään aina aikaan sopivalla tavalla.
Juuri viimeksi mainitut ajatukset kirjeessäni taisivat ärsyttää jonkun dogmaattisen ”sorsalaisen”, joka oli kokenut, että Mara tuli liikkeen ulkopuolelta. Ei tietenkään tullut, vaan kysymys oli tuosta jäsenet versus kannattajat problematiikasta.
En ole koskaan katunut, että toimin Maran kampanja-valtuuskunnan varapuheenjohtajana. Ahtisaari oli Suomelle hyvä presidentti oikeaan aikaan. Oli myös niin, että juuri hänen aikaisempi presidenttiytensä toi hänelle myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon ja se puolestaan mahdollisti hänelle kriisinhallinta-järjestö CMI:n perustamisen. Hän teki kokonaisuudessaan erittäin upean elämäntyön.
Crisis management on syvällisesti demokraattista puuhaa. Kriisinhallinnan perusfilosofia voi pohjautua vain demokratian arvoihin ja sen menetelmät demokratian käytäntöihin.
Minun ajatuksissani Mara oli kaikissa elämänvaiheissaan hyvin demokraattinen ilmiö ja hyvin demokraattinen henkilö. Ajattelen häntä lämmöllä.