Ammattiliitot ovat onnistuneet tehtävässään. Ne ovat onnistuneet lyhentämään työaikaa siinä määrin kuin teknologinen kehitys on siihen antanut mahdollisuuksia, turvaten samalla työläisten toimeentulon.
Valtahierarkiat työelämässä ovat lähteneet purkautumaan sitä myöden, kun ammattiliitot ovat haastaneet perinteisen asetelman, jossa työntekijä on työnantajan käskyvallan alla ja alistetussa asemassa. Nyt elämme aikaa, jossa työntekijällä on merkittävä asema työpaikoilla. Ei alistettuna raatajana vaan yhdenvertaisena päätöksentekijänä. Ei ole enää nollasopimuksia tai vuokrattuja ihmisiä. Sellaiset sopimusmuodot ovat jääneet häpeälliseksi tahraksi ay-liikkeen historiaan. Niitä aikoja ei tänä päivänä enää mielellään muistella työväenliikkeessä. Julkisen sektorin työntekijät saivat takaisin lomarahansa, jotka täysin epäoikeudenmukaisesti heiltä leikattiin KIKY sopimuksella.
Mikä meitä vaivaa kun tämä kuulostaa radikaalilta utopialta? Viime PAMin liittokokouksessa ja sen jälkeen KIKY neuvotteluja kommentoidessani huomasin olevani radikaali, kun vaadin, ettei palkkoja saa leikata eikä työaikaa pidentää 2000-luvulla. Oikeastaan minun ei pitäisi puhua sellaisia, että vaadin radikaalimpaa ay-liikettä, sillä nämä vaatimukset eivät ole kovin radikaaleja. Ne ovat melko maltillisia vaatimuksia ja itseasiassa osittain vain etujen säilyttämiseen tähtääviä.
Palvelualoilla työskennellessäni olen kokenut vanhanaikaisen hierarkian työnantajan ja työntekijän välillä epäoikeudenmukaisena. Työntekijät, jotka ovat työpaikoillaan ilman liiton apua ja läsnäoloa ovat välillä sillä tavalla alistetussa asemassa, että sitä on jo kiusallista katsoa. Puhuin tästä myös neljä vuotta sitten liittokokouksessa ja jotkut olivat sitä mieltä, että liioittelen. “Olet minun omaisuuttani töissä ollessa.” “Jos otat liittoon yhteyttä voi olla, ettei sinulle ole enää tarjota töitä täällä.” Tällaisia puheita kuulee työpaikoilla, kuulostaako järkevältä? Pienten työpaikkojen työntekijät ansaitsevat enemmän liitolta. PAMilaiset ansaitsevat aktiivisen, voimakkaan liiton, joka taistelee kun siihen on aihetta.
Edistys syntyy rohkeudesta edistyksen puolesta kamppaillessa, ei vanhojen etuoikeuksien ja valta-asemien puolustamisesta. Liitto-organisaation on luotava jäsenille mahdollisuuksia toimia rohkeasti ja kaikkiin yhteydenottoihin on suhtauduttava vakavasti ja arvostaen. Suurelle osalle PAMilaisista vaatii rohkeutta pelkästään ottaa yhteyttä liittoon, eikä tällöin liitosta voida määritellä sitä, milloin on annettu apu on riittävä. Pitää osata myös kuunnella jäsentä.
Vaatii rohkeutta laittaa itsensä likoon ja vaatii rohkeutta asettua ehdolle vaaleissa. Silloin tulee laittaneeksi itsensä julkisen arvostelun kohteeksi. PAMin liittokokous kokoontuu ensi viikolla ja messukeskuksen täyttää lähes 400 rohkeaa ihmistä, jotka ovat uskaltautuneet asettua ehdolle vaaleissa ja tulleet lopulta myös valituksi kokoukseen edustamaan PAMin jäseniä. Toivon kokoukselta ja sen päättäjiltä rohkeutta katsoa yhteiskuntaamme ja omaa toimintaamme rehellisesti ja kriittisesti arvioiden. Olemmeko vastanneet työelämän ja yhteiskunnan kehitykseen sillä rohkeudella, jota meidän kokoiselta organisaatiolta voidaan odottaa?
Rakkaudella Mira-Veera Auer
Kirjoittaja on PAMin liittokokousedustaja 2019.