Teknologia ja digitalisaatio on vihdoin tulossa yhteiskunnallisen keskustelun agendalle. Siitä ovat varoittaneet minun lisäkseni jo monet minua aikaisemmin.

Suomalaisen sosiaalipolitiikan the Grand Old Man, Pekka Kuusi, esittikin jo 36 vuotta sitten (Kuusi 1982, s.467) , että automaation edetessä työajan lyhentäminen käy väistämättömäksi, jotta joukkotyöttömyyden torjuminen olisi mahdollista.

Ihmisen kulttuurievoluutiota hahmotelleen Kuusen mukaan tämä johtaisi myös siihen, että palkkatyön merkitys ihmisen kokonaiskäyttäytymisessä tulisi lähisukupolvien aikana asteittain vähenemään.

Samaa varoittelua työttömyydestä on ilmennyt aikaisin myös ulkomailla. Yksi merkittävimmistä taloustieteilijöistä John Maynard Keynes ennusti jo ennen tietokoneajan alkua tulevasta teknologian työllisyysvaikutuksista.

Hän varoitti jo vuonna 1930 uudesta ”sairaudesta”, jota hän kutsui teknologiseksi työttömyydeksi: ”unemployment due to our discovery of means of economizing the use of labor outrunning the pace at which we can find new uses for labor.”

Nyt kun 80-luvun lopussa ennustamani (Lisääkö automaatio työttömyyttä vai kilpailukykyä, Tammi 1989) teknologinen massatyöttömyys on ollut karua todellisuutta jo yli 30 vuotta, on muitakin varoittelijoita ilmaantunut. Varsinkin kun digitalisaation uusin sovellutus, itseoppiva tekoäly on astunut ja astumassa kiihtyvällä vauhdilla työelämään.

Maailman rikkain mies Bill Gates on kutsunut tekoälyä ”Graalin maljaksi”, kaikkien ohjelmoijien suureksi unelmaksi. Tällä hetkellä bisnes määrittää tekoälytutkimuksen ja tuotekehityksen suunnan. Maailman johtavat yritykset, kuten Google, Facebook, Amazon, Apple ja autonvalmistajat, käyttävät tekoälyn kehittämiseen miljardeja.

Muitakin digimaailman ikoneita on ilmoittanut huolensa tekoälyn vaaroista, muun muassa Stephen Hawkingin ja Elon Muskin allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä peräänkuulutetaan tutkimusta tekoälyn vaaroista ja siitä, miten se saataisiin parhaiten palvelemaan ihmiskuntaa.

Kirjeessä listataan vastausta vaativina kysymyksinä muun muassa,  mitä automatisoituminen tekee työpaikoille ja tulonjaolle, miten hyötyjä voidaan mitata, miten tekoälyn toimintaa ja kehitystä halutun mukaisesti kontrolloidaan, miten vastuukysymykset ratkaistaan, ja mitkä ovat riskit yksityisyydelle.

Teko-älystä on kirjoitettu pari ansiokasta kirjaa, jotka poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Tekoälytutkija Martin Fordin kirja ”robottien kukoistus” on ansiokkain, koska se käsittelee kirjassaan ns. ”mahdollisuuksien” lisäksi myös uhkia.

Toinen on Antti Merilehdon kirja: ”Tekoäly-matkaopas johtajalle”. Siinä keskitytään vain liike-elämän kannalta tekoälyn suomiin ”mahdollisuuksiin” mutta ei ollenkaan sen tuomiin uhkiin.

Merilehto on kuitenkin rehellinen sillä hän kirjoittaa uhkista seuraavasti:

”Olen varma, että tekoäly ja koneoppiminen tulevat vaikuttamaan perustavanlaatuisesti niin työmarkkinoihin, työhön sellaisena kuin me sen tänään ymmärrämme sekä yhteiskuntaan laajemminkin. Nämä vaikutukset ja niiden laadun arvioiminen ovat kuitenkin tämän kirjan rajauksen ulkopuolella.

On täysin mahdollista, että tekoäly jossakin muodossa, jossakin ajan hetkessä tulee aiheuttamaan ihmiselle merkittäviä haittoja tai suoranaista vaaraa. Tunnustan heti alkuun, ettei minulla ole tarvittavaa kapasiteettia tai substanssia arvioida näitä uhkakuvia”.

Kaikista näistä varoitteluista ja uhkakuvista huolimatta Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on masinoinut ”Radikaalit teknologiat-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Ville Vähämäen johdolla täysin ideologisen ja erittäin yksisilmäisen tulevaisuusraportin.

Hän kirjoitti raportin: ”Suomen sata uutta mahdollisuutta” esipuheessa seuraavasti: ”Tämä on kirja, jonka haluan lukea nyt, jotta näkisin tulevaisuuteen, ymmärtäisin mitä liiketoimintamahdollisuuksia teknologiat tuovat, miten ammatit ja niissä vaadittava osaaminen muuttuu.
Jos haluamme ymmärtää tulevaisuutta, meidän on ymmärrettävä, miten teknologiat sitä muuttavat. Näin voimme yhteiskuntana olla omalta osaltamme tekemässä maailmaa paremmaksi paikaksi”.

Raportti onkin oivallinen perusteos sen esitellessä erilaisia teknisiä kehitysteemoja eri puolilla maailmaa ja niiden kehitysvaiheita. Raportin ovat kirjoittaneet tulevaisuudentutkijat Risto Linturi ja Osmo Kuusi.

Kuitenkin, etenkin kansanedustajan näkökulmasta, siinä on erittäin vakavia puutteita. Se on kuin herätysuskovaisten utopistinen matkasaarna, joka uskottelee maailman (ja varsinkin tavallisten kansalaisten elämän) paranevan teknologisen kehityksen seurauksena.

Teknisten innovaatioiden yhteydessä ei puhuta sanallakaan niiden työllistävästä (=työpaikkoja tuhoavasta vaikutuksista), ei niiden eriarvoisuutta lisäävästä vaikutuksista, ei digitalisaation vaikutuksista yhteiskunnan verotuloihin ja ostovoimaan, eikä muistakaan yhteiskuntaa syvästi muuttavista vaikutuksista.

Raportin nimeksi olisi sopinut yhtä hyvin: ”Suomen sata uutta uhkakuvaa” sillä niin monessa kirjassa esille tulevassa kehityshankkeessa syntyy työelämässä rumaa jälkeä.

Linturin arvion mukaan pari-kolme prosenttia meistä on nyt samoissa ammateissa kuin 1900-luvun alussa. Muutos on todennäköisesti samaa tasoa myös tulevaisuudessa. Ammatit moninaistuvat, ja iso osa ammateista on koneiden kanssa tekemistä. Niissä ammateissa, jotka säilyvät ihmisten tekeminä, empatia- ja vuorovaikutustaidon merkitys kasvaa.

Linturi vähättelee, että paljon on puhuttu siitä, miten iso osa ammateista poistuu esimerkiksi robotisaation myötä. Mutta uusia tulee myös tilalle. Raportti listaa yli 200 uutta ammattia. Niitä voivat olla esimerkiksi robottipoliisi, kaupunkilennonjohtaja, omavaraiskonsultti, virtuaaliravintoloitsija, tekoälylobbari, sijaismatkustaja tai onnellisuusoperaattori. Nykyisetkin ammatit muuttuvat teknologioiden kehityksen mukana.

Raportissa luvataan optimistisesti, että uusia ammatteja tulee menetettyjen tilalle. Se pitääkin paikkansa, mutta määristä ei puhuta mitään. Niitä toki tulee, mutta vain murto-osa menetetyistä.

Samanlaista katteetonta optimismia esitti professori (silloin vielä tutkija) Mika Pantzar. Hän oli yksi luennoitsija Suomen Rooman klubin järjestämässä tulevaisuus-seminaarissa, joka järjestettiin Eduskunnan auditoriossa 18.3.1998. Hänkin esitti jo 20 vuotta sitten parikymmentä uutta työtehtävänimikettä menetettyjen työpaikkojen tilalle.

Lisäkseni siellä oli seminaarin vieraileva puhuja, Rooman klubin tutkija Patrick Liedtke, professori Pentti Malaska, Ylijohtaja Martti Hetemäki ja kansanedustaja Martti Tiuri.

Jo vuonna 1987 varoittelin Hesarissa teknologian yhteiskunnallisista vaikutuksista

Jo tuolloin julistin (Oulun yliopiston blogi) kansanedustajille, että kaikille ei tulevaisuudessa löydy teknologisoituvassa maailmassa markkinaehtoista työtä ja ”kasvun varaan vannominen työttömyyden poistajana on suurimpia päättäjien keskuudessa kollektiivisesti hyväksyttyjä valheita”. Jo tuolloin ehdotin jonkinlaista kansalaispalkkaa teknologian syrjäyttämille kansalaisille (Aamulehti 5.3. 1998).

Siis jo parikymmentä vuotta sitten Tulevaisuudentutkimuksen Verkosto-Akatemia oli kehityksen eturintamassa ja järjesti yhteistyössä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan, Rooman Klubin Suomen komitean ja Suomen Akatemian tutkimusprojektin “Kansalaisuus ja ekomodernisaatio tietoyhteiskunnassa” kanssa Työ tulevaisuudessa -seminaarin Eduskunnassa.

Jo silloin tulevaisuusvaliokunta oli aikaansa edellä ja edes vähän jyvällä teknologian työllisyysvaikutuksista. Nyt Eduskunnan tuottamat raportit ovat umpisokeita ja pahasti kehityksen jälkijunassa.

Työpaikkojen kato alkoi automaation edetessä 70-luvun puolivälissä ja työttömyys oli kahden prosentin kitkatyöttömyyttä. Siitä huolimatta vieläkään vallassa olevat taloustieteilijät ei tunnista digitalisaation ja työttömyyden välistä yhteyttä.

Eivät taloustieteilijät eikä Linturi ole kiinnittäneet huomiota kansantulon rajuun muutokseen pääoman hyväksi. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli vielä 74,1 prosenttia ja omaisuus ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.

Vuonna vastaavat luvut olivat 57 (- 17,1 prosenttiyksikköä) ja 27,4 (+16,6 prosenttiyksikköä) prosenttia. Vuonna 2016 BKT oli 216 miljardia, joten 17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille melkein 37 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja (44 prosentin veroasteella) 16 miljardia euroa vähemmän verotuloja hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.

Siksi onkin hämmästyttävää, etteivät AY-liike, eikä edes vasemmiston kansanedustajat ole nostaneet asiaa ”tikun nokkaan” ja puuttuneet digitalisaation aiheuttamaan verotuksen ”järjestelmävikaan”. Vasemmistopoliitikotkin ovat vain tyytyneet vaikeroimaan yhteiskunnan turvaverkkojen karsimisesta puuttumatta mitenkään yhteiskunnan tulopuolen hiipumiseen.

Jo 90-luvulla käytiin julkista keskustelua verotuksesta. Nyt kaikki puolueet ovat hiirenhiljaa. Valtamediat ovat estäneet keskustelun robottiverosta

Kokoomukselle ja pääomalle digitalisaatio on tietenkin ollut erittäin tuottoisaa (pääoma- ja yrittäjätulot kasvaneet lähes 36 miljardia euroa) ja siksi ”pyhä asia”, joka ei saa horjuttaa uskoa vapaan markkinatalouden ”toimivuuteen” jossa digitalisaatio toimii rikastumisen ”mahdollistajana”.

Juuri tuoreessa Nykypäivä-lehdessä kokoomuksen Euromeppi Henna Virkkunen toisti taloustieteilijöiden uskonkappaletta:

”Automaatio ei välttämättä tarkoita työpaikkojen vähentymistä, vaikka usein näin pelätään. Uudet teknologiat merkitsevät samalla uusia investointeja ja lisääntyvä tehokkuus vähentää kustannuksia. Se puolestaan lisää uutta kysyntää ja syntyy kokonaan uusia tuotteita.

On hyvä huomata, että Saksassa teollisuuden robotisaation aste on Euroopan korkein, mutta maan työttömyysaste on matalin. Suomesta vastaava esimerkki löytyy Uudestakaupungista, jonka autotehdas robotisaation ansiosta on noussut todella kilpailukykyiseksi, ja rekrytoi jatkuvasti lisää”, totesi Virkkunen.

Samaa uskonkappaletta toistaa tulevaisuusraportin kirjoittaja Risto Linturi. ”Nyt täytyisi ryhtyä nopeasti toimiin. Jos emme sopeudu muutokseen, meille käy kuin ajopuulle, kun se ajaa isoon rysäykseen”, hän sanoo.

”Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomen tulisi olla erityisen aktiivinen niissä teknologioissa, jotka ratkaisevat suuria yhteiskunnallisia ongelmia, koska nämä teknologiat luovat myös globaaleja liiketoimintamahdollisuuksia ja samalla hyötyä ihmisille ja yhteiskunnalle. Tekoälyn hyödyntäminen kuuluu hallituksen päätavoitteisiin”, sanoo Linturi.

Jos ryhdymme toimimaan vasta silloin, kun uudet teknologiat ovat jo kypsiä ja varmoja, olemme valiokunnan mukaan auttamatta myöhässä.

Muutokset saattavat olla niin nopeita, että ne vastaavat laajuudeltaan sähkön tai konevoiman tuloa. Niiden seurauksena tuli sotia ja isoja kriisejä. Olemme saman suuruusluokan muutokseen menossa, Linturi visioi.

Kyse ei ole pelkästään teknologian muutoksesta, vaan teknologian ja yhteiskunnan kehitys tapahtuvat toisistaan riippuvaisina. Teknologian rinnalla muuttuvat myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset rakenteet ja sääntely, liiketoimintalogiikat sekä elämäntavat ja kulttuurit.

Taustalla ovat megatrendit, jotka ovat nimensä mukaisesti ison mittakaavan kehityskulkuja, usein jopa keskenään ristiriitaisten kehityskulkujen yhteisvaikutusten seurauksia, visioi Linturi.

Linturi on tietenkin siinä oikeassa, että teknologia muuttaa monia asioita ja jopa demokraattista päätöksentekoa. Hänen raporttinsa on kuitenkin väärässä siinä, että kehityksen pitäisi saada edetä vapaasti teknologia- ja markkinaehtoisesti.

Teknologian kehitys pitäisi laittaa tiukasti poliittiseen kontrolliin ja raameihin. Teknologian pitäisi hyödyttää muitakin kuin vain pääoman omistajia – siis myös teknologian syrjäyttämiä kansalaisia. Eriarvoisuudesta voi seurata – kuten Linturikin toteaa – sotia ja isoja kriisejä.

Minäkään en ole mikään kehruujennyjen särkijä vaan teknologia kehittyköön ja kukoistakoon mutta vain sillä reunaehdolla, että kaikki kansalaiset pääsisivät osallisiksi digitalisaation ja keinoälyn aikaansaamista tuottavuushyödyistä oikeudenmukaisesti.

Samalla se takaisi markkinoiden ostovoiman ja talouskasvun joka on nyt hiipunut lähes nollasummamarkkinoiksi. Ostovoimahan on kaiken kasvun ja yrittäjyyden tärkein edellytys.

Kysymys on viimekädessä tulonjaosta. Nyt digitalisaatio on hyödyttänyt vain rikkaita. Rikkaus on jo niin keskittynyttä, että vain kahdeksan rikkainta miljardööriä omistaa puolet koko maailman varallisuudesta.

Nyt digitalisaatiosta on tullut vain pääomalle laillistetun veronkierron mahdollisuus koska robotit ja itseoppiva tekoäly eivät maksa veroja. Päinvastoin, pääoma saa investoinnit teknologiaan vähennyksiin ja siten lisäämään sen voittoja.

Linturin raportti uskottelee, että panostamalla digitalisaatioon ja start-up yrityksiin kuten Sipilän hallitus on saatu uskomaan, saadaan kasvua ja uusia työpaikkoja. Digiyrityksistä on tullut nopeassa tahdissa maailman suurimpia yrityksiä, mutta ne työllistävät vain kourallisen huippuosaajia. Ne myös (eivätkä poliitikot) määräävät kehityksen suunnan ja vauhdin.

Tekoälyn osaajat ja haltijat hallitsevat tulevaisuudessa maailmaa

Linturi unohti kertoa raportissaan, että myös hänen peräänkuuluttamansa pienet start-up yritykset työllistävät vain muutaman nörtin ja suurin osa niistä on lopettanut tai konkurssissa 5-10 vuoden sisällä.

Jos joku sitten onnistuu, ne ostetaan heti kohta amerikkalaiseen tai kiinalaiseen omistukseen ja hetken perästä niiden mahdollinen tuotantokin on siirretty halpatuotantomaihin.

Yhteiskunnan niihin sijoittavat siemenrahat ja teknologia-avustukset häviävät rikastuttamaan entisestään rikkaita pääomasijoittajia. Esimerkiksi Google ostaa vuosittain toistasataa tällaista start-up siemenyritystä.

Linturi ei näe mitään edellä esitetyistä uhkakuvista raportissaan vaan päinvastoin esittää, että valtio pysyisi pilttuussaan toteamalla raportissaan: ”Positiiviset vaikutukset tyypillisesti realisoituvat, jos valtio tai alue muutoksia pyrkii edistämään. Negatiivisia vaikutuksia ei yksittäinen valtio voi estää kehitystä patoamalla. Niitä voidaan lieventää ottamalla kehitys haltuun ja kanavoimalla se myönteiseen suuntaan, joka samalla auttaa hallinnoimaan haitat minimaalisiksi.

Hän siis usuttaa valtiota lähtemään ”tukka hulmuten” tähän maailmanlaajuiseen teknologiakisaan ja uskottelee, että pieni Suomi voi selvitä siinä voittajana.

Jo vuonna 1984 varoittelin Kauppalehdessä digitalisaation uhkista

Raportissa ei vähäisimmässäkään määrin oteta huomioon digitalisaation uhkakuvia, joten sitä voi pitää varsinkin kansanedustajan näkökulmasta ”vaarallisena” ja erittäin yksipuolisena raporttina. Kansanedustaja Ville Vähämäki tuskin ymmärsi mitä oli tilaamassa. Onneksi eduskunnassa on muutama kansanedustaja joka on edes vähän jyvällä digitalisaation kääntöpuolesta.

Tulevaisuusvaliokunnan olisi hyvä kuunnella myös muita alan guruja joilla on myös yhteiskunnallisia näkemyksiä. Yksi tekoälystä huolestunut on apulaisprofessori Tapani Raiko Aalto-yliopistosta.

Konkreettisin ja tärkein kysymys on Raikon mukaan siitä, miten verotus järjestetään, jos robotit tekevät suuren osan työstä. Jos yhteiskunta perustuu siihen, että suuri osa veroista kerätään ansiotulosta, vaarana on, että valtiontalous kaatuu.

Lisäksi seurauksena voi olla kahtiajako, vaurauden kasautuminen. On ihmisiä, jotka omistavat robotteja ja kehittävät niitä, ja ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä. Raiko patistaakin aloittamaan keskustelun verotuksesta ja tulonjaosta jo nyt.

Toinenkin tekoälyn tutkija, jota tulevaisuusvaliokunta voisi kuunnella on tekoälytutkija ja AI Companyn toimitusjohtaja Harri Valpola. Hän on varoitellut: Tulevaisuus, jossa koneet voivat tehdä kaiken, voi olla muutakin kuin onnellinen utopia.

Valpolan mukaan ihmisten toimeentulo ei voi enää perustua ansiotyöhön, koska työt kannattaa teettää koneilla. Tämä tarkoittaa sitä, että koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmä pitää muuttaa. ”Paljon suurempi uhkakuva on se, että tällä teknologialla pieni joukko ihmisiä voisi alistaa ison joukon ihmisiä.”

Talousprofessorit ovat Linturin ohella täysin pihalla digitalisaation yhteiskunnallisista vaikutuksista. Siksi onkin yllättävää, että rahoitusalan professori Sami Vähämaa sen sijaan näkee robottien yleistymisessä isojakin haasteita. Vaasan yliopiston rahoituksen professori mätkäisisi robotit verolle tavalla tai toisella. Jopa digitalisaation yksi suurimmista hyötyjistä Bill Gates on ehdottanut sitä.

Jo 1980-luvulla ehdotin ns. ”robottiveroa”.

”Tarvitaan jonkinlainen haittavero robottien käytöstä. Tai ainakin jotain olisi tehtävä, jotta tämä tulevaisuudessa häämöttävä aukko valtion verotuloissa saataisiin tilkittyä”. Vähämaa muistuttaa, että valtion verokertymästä iso osa tulee juuri ansiotuloverojen kautta.

Ennusteiden mukaan kymmenen tai viidentoista vuoden aikana työvoimasta 30-40 prosenttia katetaan roboteilla ja joillakin palkkaverokertymän vaje olisi katettava, Vähämaa sanoo.

Itse kirjoitin oman ”tulevaisuusraporttini” 30 vuotta sitten.

Siinäkin oli toistasataa sivua esimerkkejä teknologian kehityksestä tuotanto- ja palvelualoilla. Siinä esitettiin myös – vastoin kuin Linturin raportissa – myös niiden perinteistä työtä hävittävät arvioluvut ja tulevan kehityksen muutkin yhteiskunnalliset vaikutukset.

30 vuoden aikana olen kuudessa eri kirjassa varoitellut teknologisesta työttömyydestä ja kirjoittanut satoja kirjoituksia ja pitänyt ongelmaa esillä televisio ja radio-ohjelmissa.

Runsas vuosi sitten viimeisessä ”raportissani”: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” oli toistasataa referaattia ensimmäisestä kirjastani (30 vuotta sitten) jotka todistavat, että visioni Suomen ja maailman taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä ovat myös toteutuneet.

 

PS. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tulevaisuudentutkijat Risto Linturi ja Osmo Kuusi korjaavat näkemyksiäni tämän blogin kommentti-osuudessa.