Kun talo palaa, yleensä hälytetään palokunta. Kun palo on saatu taltutetuksi, aletaan tutkia, mistä palo on saanut alkunsa. Näin toimitaan muissakin ongelmissa – ainakin yleensä – mutta ei toimittajien keskuudessa.
Toimittajat ovat muutenkin melko erikoinen ammattikunta. Vaikka Suomessa noin tuhannelta toimittajalta on hävinnyt viimeisten viiden vuoden aikana työpaikka, niin kaikissa valtamedioissa hehkutetaan kehityksen ja digitalisaation nimeen.
Noin 15 000 jäsenen Journalistiliittoa johtanut Arto Nieminen muistelee vuonna 2008 alkanutta finanssikriisiä. Media-alalle taantuma heijastui pian journalistien työttömyyden räjähdysmäisenä kasvuna. Työllisyysnäkymät laskivat jyrkästi pitkän aikaa. ”Potkuja sateli liukuhihnalta. Päätimme liitossa reagoida siten, että jokainen keissi tutkitaan ja vedetään oikeuteen, jos tarve vaatii”, Nieminen kertoo.
Siitä alkoi toimittajien kyykyttäminen. Alalle tuli toimittajia välittävät vuokratyöfirmat. ”Monet toimittajat tiedostavat, että kannattaa olla joustava”, toteaa tällaisen välitysfirman toimitusjohtaja Elina Yrjölä ja jatkaa ”Jos haluaa säilyttää työpaikkansa”.
Yrjölän mielestä ongelmallista on, jos toimittajan asenne on sellainen, että ”hän ei suostu tekemään asioita uudella tavalla. Töissä ei ole pakko olla”.
Tyypillisesti aikakauslehdet hoitavat vaihtelevaa työvoiman tarvettaan käyttämällä tarvittaessa töihin tulevia, ttt-läisiä (tarvittaessa töihin tulevia)
Tätä Yrjölän ”onnellisuuden markkinoimista” voi pitää aika farisealaisena ja moraalittomana, kun ”Te ja yrityksenne samanaikaisesti (kehittämänne ’Journalistikoneen’ avulla) ulkoistaa ja robotoi toimittajia freelancereiksi ja vuokratyöläisiksi”, kritisoi Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.
”Alalla toimitaan jo nollatuntisopimuksillakin ja vielä peräänkuulutatte alalle alhaisempia palkkoja. Esimerkiksi Talentumilla ttt-läisiä on toimituksissa ja kirjankustannuspuolella yhteensä noin 25. Sopimukset ovat pääsääntöisesti nollasopimuksia”, tykittää Aho.
Eivätkä ne palkat ole kummoisia vakinaisillakaan toimittajilla vaikka heillä on yleensä akateeminen loppututkinto. Työsuhteisten journalistien tuloja selvitettiin viimeksi huhtikuussa 2016. Tuolloin työsuhteisten journalistien keskimääräinen kuukausipalkka oli 3 698 euroa. Free-journalisti tienaa kuussa keskimäärin 1 682 euroa vähemmän kuin työsuhteinen kollegansa.
Myös Yhdysvalloissa vuoden 2001 jälkeen yli puolelta sanomalehtien toimittajalta on hävinnyt työpaikka. Yhdysvaltain hallituksen työllisyystilastot osoittavat, että työpaikkojen määrä sanomalehdissä on laskenut vuoden 2001 alun 412 000 työpaikasta 2016 syyskuun 174 000 työpaikkaan.
Toimittajat siirtyvät kuin lampaat freelancereiksi lähes puolta pienemmälle palkalle tai vaihtavat ammattia. Aivan kuten Auschwitzissa mentiin nöyrästi kaasukammioon.
Robotit vievät työt. Robottien tekemiä töitä on kuvattu englanniksi kolmella d:llä: dirty, dull and dangerous, eli likainen, tylsä ja vaarallinen. Kuvaus ei pidä enää paikkaansa. Robotit muun muassa kirjoittavat uutisia.
Marraskuussa 2014 tehtiin eräänlaista historiaa. Los Angeles Times julkaisi tuolloin ensimmäisenä uutisen maanjäristyksestä Kaliforniassa. Järistys oli pieni, eikä uutinen sinällään ollut erityisen merkittävä. Merkittäväksi tapauksen teki se, että uutisen kirjoitti robotti.
Kun journalismin kriisivuosista kirjoitetaan tulevaisuuden historiankirjoissa, vuosi 2014 muistetaan yhdestä asiasta. Se oli vuosi, jolloin robottijournalismista tuli valtavirtaa.
Heinäkuussa 2014 yksi maailman suurimmista uutisorganisaatioista, uutistoimisto AP, alkoi käyttää robottitoimittajia talousuutisissaan. Oikeasti robotit ovat tietenkin algoritmeja ja tietokoneohjelmia, mutta robottijournalismista on tullut metafora kaikelle automatisoidulle, koneiden luomalle sisällölle.
Ensimmäinen kirjoittava algoritmi luotiin Yalen yliopistossa jo 40 vuotta sitten. Taloudellisesti kannattavien robotoimittajien kehittäminen vain otti jokusen vuosikymmenen. Nyt niiden aika on tullut. Alan edelläkävijäfirmat tulevat Yhdysvalloista: Narrative Science ja Automated Insights, joilla on satoja asiakkaita muun muassa median, kiinteistökaupan ja urheilun alueilla.
Baseball-joukkue Los Angeles kukisti Boston Red Soxit Amerikan liigan pudotuspeleissä 11.10. 2009. Voitto oli Angelsille tunteikas, koska vain puoli vuotta aiemmin yksi lupaavimmista pelaajistaan, syöttäjä Nick Adenhart menehtyi, kun rattijuoppo törmäsi hänen autoonsa. Eräs urheilutoimittaja aloitti peliä kuvaavan uutisen (New York Times 19.10. 2009) näin:
”Angelsien tilanne näytti synkältä Fenway Parkissa sunnuntaina, kun joukkue oli yhdeksännellä vuoroparilla kaksi juoksua tappiolla. Los Angeles pääsi kuitenkin takaisin jaloilleen, kun Vladimir Guerrero ratkaisi voiton lyönnillään Boston Red Soxista numeroin 7-6. Guerrero myös kotiutti kaksi Angelsin juoksijaa.
”Jos ajatellaan sitä kunnianosoituksena Nick Adenhartille ja sille, mitä tapahtui Anaheimissa huhtikuussa, niin, kyllä, se oli varmaan (urani) tärkein lyönti”, Guerrero sanoi. ”koska omistan sen entiselle joukkuetoverilleni, kaverille joka menehtyi”.
Guerrero on pelannut hyvin koko kauden ajan, erityisesti päivällä pelatuissa peleissä. Päiväpeleissä Guerreron lyöntien yhteenlaskettu keskiarvo on 796. Hän on lyönyt viisi kunnaria ja kotiuttanut 13 juoksijaa 26 päiväpelissä.
Tekstin laatija ei luultavasti ole ansaitsemassa palkintoa kirjoituksestaan. Teksti ei ole merkittävä saavutus siksi, että se on luettava, kieliopillisesti oikein kirjoitettu ja tarkasti laadittu kuvaus baseball-pelistä. Teksti on merkittävä siksi, että sen on kirjoittanut tietokoneohjelma nimeltä StatsMonkey. Siitä on kehitetty tehokkaampi tekoälymoottori nimeltä Quill.
Tätä Narrative Sciencen kehittämää järjestelmää käytetään useissa suurissa mediayhtiöissä Forbes mukaan lukien. Ohjelmiston avulla luodaan artikkeleita ilman ihmisen apua useista eri aiheista, esimerkiksi urheilusta, liiketoiminnasta ja politiikasta. Yhtiön ohjelmisto luo uuden uutisen noin puolen minuutin välein, ja osa tekstistä julkaistaan tunnetuilla verkkosivustoilla, vaikka sivustojen tekijät eivät sitä mielellään myönnäkään.
Tekoäly ja algoritmit eivät ole uhkana toimittajille pelkästään yksinkertaisissa uutiskirjoituksissa. Ne ovat tulossa myös luovan kirjoittamisen (kirjailijat ja elokuvien käsikirjoittajat) puolelle. Esimerkiksi robotin kirjoittama teksti on ollut Japanissa kirjallisuuskilpailun finaalissa.
Vuonna 2011 Wired-lehden kirjoittaja Steven Levy oli eräässä konferenssissa ja yllytti Narrative Sciencen perustajajäsentä Kristian Hammondia ennustamaan, kuinka monta prosenttia uutisartikkeleista on 15 vuoden kuluttua automatisoidusti kirjoitettuja. Hammondin vastaus: yli 90 prosenttia.
Itseoppivat tekoälyohjelmat eivät rajoitu vain uutisten kirjoittamiseen korvaamalla toimittajia. Quill on suunniteltu helppokäyttöiseksi analyysi- ja kirjoitusjärjestelmäksi joka kykenee tuottamaan korkealuokkaisia raportteja julkista käyttöä varten.
Quill aloittaa keräämällä tietoa useista eri lähteistä kuten liiketoiminnan tietokannoista, rahoitusalan ja myynnin raportointijärjestelmistä, verkkosivuilta ja jopa sosiaalisesta mediasta. Sitten se suorittaa analyysin, jonka tarkoitus on kerätä tärkeimmät ja kiinnostavimmat tiedot.
Lopulta se punoo kaikesta keräämästään aineistosta johdonmukaisen tekstin, joka yhtiön mukaan vastaa parhaimpien ihmisanalyytikkojen työtä.
Ei Suomessakaan olla ihan toimettomia. VTT ja Helsingin yliopisto ovat käynnistäneet hankkeen, jossa selvitetään, kuinka korkeatasoisia ja kiinnostavia uutisia tietokone pystyy tuottamaan.
Palvellakseen yleisöjä useissa digitaalisissa kanavissa mediatalot pyrkivät automatisoimaan rutiininomaisimman toimitustyön. Tulevaisuuden uutiset kirjoittaa ”metatoimittaja” kun rutiininomaisempaa toimitustyötä automatisoidaan.
Näin toimittajat voisivat jatkossa keskittyä haastavampien erikoisjuttujen tekemiseen ja antamaan yleisölleen eläytymisen mahdollisuuksia yhä henkilökohtaisempien uutiskokemusten myötä – näin kauniisti luvataan hankkeen uutisoinnissa. Toimitustyön vähentymisestä ei puhuta mitään.
Muut päivälehdet paitsi Hesari ovat menettäneet lukijoitaan
Aikakauslehdissä alamäki on vieläkin selvempi
Myös Hesari hyödyntää robotteja rutiinitehtävissä. HS:n automaatti kirjoitti viimeksi vaali-iltana tuhansia uutisia – mitä siitä pitäisi ajatella? Uutisautomaatit voivat tehdä työtä, johon ihminen ei kykene. Toisaalta kone ei pysty vielä korvaamaan toimittajan työtä.
Helsingin Sanomien kuntavaaliuutisointi oli tuolloin ennennäkemätöntä, ainakin juttujen lukumäärällä mitattuna. Verkossa julkaistiin illan ja yön mittaan tuhansia uutisia kuntien vaalituloksista.
Juttuja ei naputellut toimittaja vaan Latoja-niminen ohjelmisto, joka tuotti lyhyitä tekstejä HS:n tulospalveluun etukäteen annettujen ohjeiden pohjalta.
Koko prosessi oli automatisoitu. Oikeusministeriö päivitti illalla kerran viidessä minuutissa laskennan tilanteen, ja Latoja teki uutiset lukujen pohjalta suoraan verkon tulospalveluun.
HS:n kone ei ollut ainoa laatuaan. Ylen Voitto-robotiksi nimetty ohjelmisto kirjoitti jokaiseen kuntaan uutisen ääntenlaskennan valmistuttua. Lisäksi Tekesin ja muiden kumppaneiden rahoittama tutkimushanke julkisti oman Valtteri –vaalirobottinsa.
Näistä toimitustyön ”järkeistyksistä” ei juuri puhuta eikä kirjoiteta valtavirtamedioissa. Ainoastaan freelance-toimittaja Johanna Vehkoo on kirjoittanut laajemmin siitä Journalisti-lehdessä. Sitä tuskin olisi julkaistu Hesarissa. Hän varoittelee seuraavasti:
”Robottitoimittaja on monessa mielessä ihmistä parempi: se ei nuku, ei sairastu, ei mene lakkoon eikä turhaudu toisteisen työn äärellä. Se on tajuttoman nopea, eikä se tee asia- tai kirjoitusvirheitä. Robotit ovat osoittautuneet erityisen päteviksi urheilujournalismissa ja pörssiuutisissa, mutta niitä voi opettaa kirjoittamaan mistä vain, mihin liittyy tarpeeksi hyvää dataa.
Kenties päätähuimaavin esimerkki on automatisoitu pörssikauppa, joka toimii pitkälti ilman ihmiskäsien kosketusta. Koska taloustiedon pitää nykyisin olla niin nopeaa, ettei ihmisjournalisti siihen pysty, Thomson Reuters on kehittänyt tätä varten Newsscope-nimisen systeemin. Siinä pörssirobotit eli algoritmit ostavat osakkeita sen perusteella, mitä tietoa ovat saaneet toisilta algoritmeilta eli uutisroboteilta.
Digitalisaation tuottavuushyödyt menevät vain osakkeenomistajille
Siinä missä AP ennen julkaisi 300 pörssijuttua kvartaalissa, Automated Insightsin robotit tahkoavat sille 4 400 juttua per kvartaali”.
Toimittajien tulevaisuudesta Vehkoo toteaa sarkastisesti: ”Pessimisti ennustaa, että yhä useampi ihmistoimittaja saa potkut, koska robottityövoiman kustannukset ovat houkuttelevan alhaiset ja koska koneet tuottavat massoittain ”riittävän hyvää” sisältöä.
Pohjimmiltaan kysymys liittyy journalismin ansaintalogiikkaan: mainosrahoitteiselle medialle robotit lupaavat määrättömästi sisältöä ja näin ollen määrättömästi mainosnäyttöjä. Näin bulkkijournalismista tulee kannattavaa.
Tällaisten tulevaisuusnäkymien pohjalta on käsittämätöntä, että valtamediat jatkuvasti hehkuttavat digitalisaation ”mahdollisuuksia” ja uhkakuvista he ovat aivan hiljaa.
Eikö toimittajilla ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa oman tulevaisuutensa suhteen, vai ovatko he sopuleita, jotka menevät uimaan itsetuhoisesti järvenselälle massapsykoosin vallassa?
En kuitenkaan usko, että akateemisesti koulutettu toimittaja keskimäärin olisi niin tyhmä. Jokainen toimittaja on takuuvarmasti nähnyt työyhteisössään työkaverin vain häviävän ennen pitkää johonkin marginaaliin.
Totuus lienee se, että kun päätoimittajat ovat digitalisaation fundamentalismin ja median omistajan vallassa, toimittajat ovat ”munattomia pelkureita” ottamaan omaa tulevaa työttömyyttään esille edustamassaan mediassa. He ovat luonnollisesti huolissaan oman työpaikkansa puolesta. Pelko lisää nöyryyttä ja kuuliaisuutta.
Päätoimittajien sensuroinnin johdosta poikkeaville näkemyksille ei löydy palstatilaa näin ollen edes toimituksen sisältä. Saati sitten ulkopuolisilta kirjoittajilta.
Ilmeisesti lehden tärkein tehtävä päätoimittajien mielestä on myydä ilmoituksia lukijoille, ja toimitusaineiston on tuettava maksettua mainontaa? – Ja lisäksi tuoda median omistajille voittoa. Nyt digitalisaatio on vienyt tiedottamisen someen ja mainostulot menevät Googlelle, Facebookille ja muille digialustoille. Näille megayhtiöille on mennyt myös valta poliitikoilta.
Viittä avointa toimittajan työpaikkaa kohden on melkein 800 hakijaa
Kaikki mediatalot ovat olleet jo toistakymmentä vuotta jatkuvissa yt -neuvotteluissa ja saneerauskierteessä. Toimittajat on ulkoistettu freelancereiksi tappelemaan yhä hupenevasta työstä alehinnalla. Ulkoistetun freelancerin tulot ja epävarmuus muistuttaa Survival Gamea. Se on täysin toisenlainen kilpajuoksu kuin vakitoimittajalla.
Itsensä työllistäjien määrä kuitenkin kasvaa Suomessa. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2000 heitä oli 120 000, mutta vuonna 2016 jo 43 000 enemmän, yhteensä 163 000. Vuonna 2016 itsensä työllistäjien (pakkoyrittäjät) osuus kaikista työllisistä oli noin 7 prosenttia.
Journalismin tutkijat ovat viettäneet syvää talviunta eivätkä ole puuttuneet valtamedioiden harjoittamaan yksipuoliseen journalismiin. Olen seurannut valtamedioiden (Hesari ja Yle) toimintaa jo yli 30 vuotta.
Journalismin tutkijoiden pitäisi mennä lävitse Hesarin pääkirjoitukset ja Vieraskynä-kirjoitukset viimeiseltä vuosikymmeneltä ja katsoa miten digitalisaatiota on siellä uutisoitu. Sinne pääsevät vain ne kirjoitukset jossa digitalisaatio on ”mahdollisuus”.
Olen pitänyt jopa kirjaa Hesarin toimittajista jotka ovat kirjoittaneet digitalisaatiosta ( yli 30). Ensin jutussa on todettu, että digitalisaatio saattaa aluksi viedä joitakin työpaikkoja, mutta jokaisen kirjoituksen lopussa aina pakonomaisesti uskotellaan, että niiden tilalle tulee uusia ja parempipalkkaisia työpaikkoja.
Toimittajat suhtautuvat joko digiuskossaan (tai johdon pakottamana) digitalisaatioon kuin dopingiin, jolla lisätään kyllä yksilön suorituskykyä mutta ei mietitä, mitä se vaikuttaa terveydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille pitemmällä aikajänteellä.
Tosielämässä taloustoimittajienkin kohdalla edessä on kortisto, freelancerius tai puhelinmyyjän hommat. Toimittajiltakin puuttuu omissa asioissa oma media, jossa he voisivat purkaa uhka- ja pelkotilojaan.
Kun toimittajille ei ole töitä ovat opiskelupaikatkin hiipumassa
Sama pelkotila on vallalla Ylessäkin. Hesarin toimittaja Saska Saarikoski totesi kolumnissaan (22.6. 2017) Ylestä osuvasti: ”Toimittajien ja esimiesten välit ovat olleet koetuksella monessa mediatalossa, kun mediat ovat etsineet keinoja selvitä digimurroksessa”.
Tuoreessa haastattelussa The New York Timesin toimitusjohtaja Mark Thompson kertoi, että lehden toimintatavat on pantu viime vuosina uusiksi aina 18 kuukauden välein.
Ylessä on kuulemma hekoteltu kämmeneen ”ratkaisukeskeiselle journalismille”, joka on monen toimittajan korvissa kuulostanut samalta kuin tutkiva journalismi – paitsi vastakkaisella etumerkillä, totesi Saarikoski.
Johtamisen ongelmat johtivat Ylessä ensin kolmen toimittajan ja lopulta päätoimittajan irtisanoutumiseen. Takavuosina uhkaa (toimittajien puolueellisuutta) torjuttiin sillä, että puolueet jakoivat keskenään Ylen johtajien ja joskus toimittajienkin tehtävät”, kertoi Saarikoski.
Sielläkin digitalisaation ”mahdollisuuksista” pääsee nykyään kertomaan vain uudet digitalisaation start-up yrittäjät, joita on vain kourallinen (67 kpl vuonna 2016) 5 000 uudesta yrityksestä. Kriitikoille Ylelläkään ei juuri löydy mediatilaa. Eikä se koske pelkästään digitalisaatiota.
Valtamedioiden toimittajat eivät ole edes uskaltaneet ottaa esille digitalisaation yhteiskunnallisia seurauksia, vaikka niistä on jo runsaasti empiiristä tilastotietoa.
Toimittajat eivät ole ”jostakin syystä” ottaneet tarkasteluun kansantulon rajua muutosta pääoman hyväksi. Vuonna 1991 palkkojen osuus oli Findikaattorin mukaan vielä 74,1 prosenttia BKT:sta ja omaisuus ja yrittäjätulojen osuus oli vain 10,8 prosenttia.
Vuonna vastaavat luvut olivat 57 (- 17,1 prosenttiyksikköä) ja 27,4 (+16,6 prosenttiyksikköä) prosenttia. Vuonna 2016 BKT oli 216 miljardia, joten 17 prosenttiyksikön vähennys merkitsi palkansaajille melkein 37 miljardia vähemmän palkkatuloja ja ostovoimaa ja (44 prosentin veroasteella) 16 miljardia euroa vähemmän verotuloja hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi.
Hesarin pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja Suomen rikkain mies Antti Herlin (ja suurimpia veronkiertäjiä) ei varmaan pannut pahakseen kun samaan aikaan pääoma- ja yrittäjätulot nousivat 35,8 miljardia.
Näitä lukuja ei ole päätoimittajan hyvä nostaa esille, ettei tule hallituksen puheenjohtajan kanssa ”luottamuspulaa” kuten kävi edellisen päätoimittajan Mikael Pentikäisen kanssa.
Toimittajat eivät uskalla kritisoida dramaattisiakaan tulonjaon seurauksia
Nyt eletään samanlaista eriarvoistumisen aikaa kuin 1920-luvulla. Rikkaat ovat vain rikastuneet. Miljonäärien määrä on nelinkertaistunut (65 000) vuodesta 2004. Nykyinen kartanonherra Antti Herlin on Hesarin ja digitalisaation avulla palauttanut tulonjaon sääty-yhteiskunnan aikakaudelle. Silloin tulonjako kärjistyi Suomessa sisällissodaksi.
Kummallista, että toimittajat eivät kysele televisiossa tai ihmettele valtalehdissään kuka kerää digitalisaation tuottavuuden hedelmät ja kenen kustannuksella? Ovatko toimittajat jonkun ”mafian” jäseniä jossa on vallalla Omertan laki?
Työtunnit (=työ määrä) eivät ole kasvaneet vaikka työttömyysluvut ovat laskeneet ja työllisyysaste noussut.
Myös taloustoimittajat ovat olleet hiljaa työtuntien (=työn määrä) pysymisestä paikallaan vaikka BKT on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Työtuntien ”kasvukäyrä” on suora ja tasainen kuin kuolleen aivokäyrä.
He harhauttavat kansalaisia tietoisesti puhumalla vain työttömyystilastoista tai työllisyystilastoista joita poliitikot voivat manipuloida mieleisekseen jakamalla sama työtuntimäärä vain yhä epätyypillisimmillä työpaikoilla. Näitä ovat myös toimittajien Freelancer-työpaikat.
Kun taloustoimittajat eivät ole ajan tasalla Sipilä ja Orpo pääsevät elvistelemään, että hallitus on ”luonut” 90 000 uutta työpaikkaa hallituskauden aikana ja työllisyystavoite on jo melkein 72 prosenttia – vaikka työn määrä (=työtunnit) on pysynyt 30 vuotta samana.
Työttömyys- ja työllisyystilastot pitäisi median toimesta vetää vessan pöntöstä alas. Poliittisista syistä valtamediat eivät puutu tähän valheelliseen tietoon.
Hesari ei patisteluistani huolimatta ole julkaissut Maailman, Euroopan ja Suomen BKT:n kasvun 10-vuoden keskiarvograafeja, jotka osoittavat, että digitalisaatio ja vapaakauppa ei ole johtanut talouden kasvuun kuten lehti on luvannut. Kasvu on hiipunut käytännössä melkein nollasummamarkkinoiksi.
Valtamedioiden toimittajat ja journalismin tutkijat ovat kollektiivisesti vaienneet Suomessa näistä syvästi yhteiskuntaan vaikuttavista asioista vaikka paistattelevat päivää tiedonvälitykseltään maailman ”vapaimpiin” rankatussa maassa.
Olen lähettänyt Ylen toimittajille valmiiksi kysymyksiä, joita heidän pitäisi tehdä teknologiasta digiuskovaisille ja päättäjille. He eivät joko uskalla tai sitten ammattitaito ei riitä, vaikka olen lähettänyt heille kysymyksiin liittyvää kovaa tilastoainesta. Heidänkin suunsa on ilmeisesti suljettu ylhäältä käsin.
Uusi uutistoimituksen päällikkö Jouko Jokinen on todennut kysymykseen joka koski hänen edeltäjänsä Atte Jääskeläisen aiheuttamaan kohua: Entä Ylen riippumattomuuden saama kolaus. Miten se korjataan? ”Siihen pitää vastata hyvällä journalismilla, joka päivä. Ja poliitikot pitää pistää tiukoille”, lupasi Jokinen.
Jokisella taitaa olla edessään melkoinen työsarka sillä Ylen toimittajat pitäisi ensin laittaa tiukoille, jotta heidän olisi mahdollista laittaa poliitikot ja päättäjät tiukoille. Yle on muutenkin luisumassa viihteen ja alihankkijoina toimivilta suomalaisilta televisiotuotantoyhtiöiltä kansainvälisen yhä viihteellisemmän mediatuotannon armoille.
Mediatuotanto keskittyy entisestään, kun Bonniers yhtiö on myymässä pitkään tappiota tehneen Mainostelevision ruotsalaiselle Telialle. MTV:n toimittajille on odotettavissa on melkoinen ”tervehdyttämisaalto” ja he pääsevät kortistoon uudelleenkoulutettavaksi ”oman elämänsä sankareiksi”. Ylellä niin on käynyt jo pitkään.
Ylenkin työpaikat ovat vähentyneet jo vuosia
Hesarin vastaava päätoimittaja Kaius Niemi on kirjoittanut todella farisealaisesti: ”Olennaista on, että lukijat, katselijat ja kuuntelijat ymmärtävät viestinten perustehtävän: vapaa media takaa yleisöilleen oikeuden saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tähän kuuluu myös sen varmistaminen, että yleisöllä on pääsy sellaiseen yhteiskunnallisesti olennaiseen tietoon, mitä muuten ei olisi saatavilla”.
Niemi jatkoi: ”Uskottavuuden kannalta on ongelmallista, jos viestimet toistavat suodattamatta viranomaisten, poliitikkojen, eturyhmien tai talouselämän johtajien näkemyksiä”.
Päätoimittaja Antero Mukka taas kritisoi mediakritiikin puutetta Suomessa. ”Viime ajat television ainoa mediakritiikkiin keskittynyt ohjelma on ollut Ylen Pressiklubi. Kun ohjelma muutaman viikon päästä loppuu, mediajournalismia ei arvioida enää yhdelläkään kanavalla”. Sekin on ollut viime vuosina puhdas viihdeohjelma.
Farisealaiseksi hänkin sortuu kuitenkin kirjoittamalla: ”Rehti ja reilu mediakriittinen journalismi voi onnistuessaan jäsentää somekuohuntaa ja ohjata keskustelua kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta merkityksellisiin havaintoihin ja päätelmiin.
Laadukas mediakritiikki edesauttaa osaltaan hyvää keskustelukulttuuria ja tiedotusvälineiden pyrkimyksiä palvella yleisöjään entistäkin paremmin”.
Näin siis juhlapuheissa mutta tosielämässä aivan päin vastoin. Paistatellaan ansiotta medialoisteessa kun suomalaiset ovat voittaneet kuusi kertaa peräkkäin ykköstilan lehdistönvapauden maailmanlaajuisessa kisassa. Sittemmin on tultu alaspäin. Vaietaan ja vaiennetaan.
Valtamediat toistavat kuin papukaija, että digitalisaatio vapauttaa meidät ikävistä töistä ja menetettyjen tilalle syntyy uusia ja parempipalkkaisia töitä.
Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen kertoo aivan muuta. Työttömyys on pysyvä ilmiö. Vuonna 2016 syntynyt suomalainen voi odottaa olevansa työelämässä yhteensä 31,4 vuotta, selviää Kelan tuoreesta tutkimuksesta. Työttömänä hän tulee olemaan laskennallisesti kaikkiaan 4,9 vuotta mikäli suhdannetilanne pysyisi syntymähetken kaltaisena.
Vertailun vuoksi nykyiset kolmekymppiset syntyivät maailmaan, jossa työttömyysodote oli vain kaksi vuotta. Jos oletetaan, että puolet väestöstä välttyy kokonaan työttömyydeltä, niin silloin se viiden vuoden keskiarvo toisella puoliskolla on jo 10 vuotta. Se siitä uusista työpaikoista.
Tämä on tämän päivän todellisuutta, vaikka rekrytointifirma McKinsey arvioi (kyselytutkimus!) menetettyjen tilalle syntyvän uusia. ”Arviolta uusia työpaikkoja syntyisi Suomeen 360 000, eli enemmän kuin niitä tulee häviämään vuoteen 2030 mennessä”. Rekrytointifirma on tietenkin ”puolueeton tutkimusfirma” antamaan positiivisia ennusteita – aivan kuten Etlakin.
Luottamus median välittämiin tietoihin vain 30 prosenttia
Ei ihme, että luottamus medioihin on hiipumassa. Kansan arvot 2016 -tutkimuksen mukaan media on toiseksi vähiten luotettu instituutio Suomessa. Kansan luottamus mediaan on ollut alhainen myös aiempien vuosien tutkimuksissa.
Kolmekymmentä prosenttia suomalaisista luottaa mediaan erittäin paljon tai melko paljon. Luku on peräisin Taloudellisen tiedotustoimisto TAT:n ja T-Median Kansan arvot 2016 -tutkimuksesta, joka selvitti muun muassa kansan luottamusta eri instituutioihin.
”Uutisia luetaan ja jaetaan yhä useammin kuin ne olisivat median poliittisia kannanottoja. Ymmärrys mediasta riippumattomana vallan vahtikoirana on heikentynyt”, mediatutkija Anu Koivunen sanoo.
PS. Lisää aiheesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.