Palvelusetelit, eli ns. kuntien maksusitoumukset yksityisille hoitojen ja palveluiden tuottajille ovat suoranainen tuska kuntapäättäjille ympäri maan. Ne suuntaavat pois julkista rahaa kunnan omista palveluista, lisäävät hallintoa ja byrokratiaa, vaikeuttavat palveluverkkojen suunnittelua ja lopulta luultavasti tuhoavat julkiset palvelut kokonaan. Suomessa käytössä olevat palvelusetelit ovat maailmalla kummajainen, mutta meidän puoliyksityiseen sosiaali- ja terveysjärjestelmään ne ovat juurtuneet osaksi kuntien käyttämiä ”työkaluja”.
Eduskuntapuolueista voi sanoa vain Vasemmiston seuraavan kehitystä huolestuneena kuin muut, Kokoomus peräsimessä, yrittävät laajentaa palveluseteleiden käyttöä. Voi myös todeta että Kokoomuksen voitokas kampanja palveluseteleiden käyttöönotossa ympäri maan on ollut taustakannustajana puolueen vimmaan vuonna 2015 ehdottaa ”valinnanvapautta” sote-uudistukseen (ja näin tuhota koko homman läpivienti kuten nyt tiedämme). Palvelusetelit käytännössä olivat ja ovat ”valinnanvapauden” ensiaskel – ja mukana vahvasti myös Kokoomuksen (ulkoistetuissa) soteunelmissa.
Palvelusetelin voi hahmottaa niin, että se on julkista rahaa, joka annetaan henkilölle jolla on joko omasta takaa pätäkkää valita yksityinen toimija (ja saa siihen palvelusetelin verran tukea) tai seteli jolla julkinen puoli ”myydessään ei-oota” osoittaa potilaan yksityisen toimijan huomaan. Viimeisin esimerkki on myös kohta missä puolueet kohtaavat; palvelusetelit voikin ajatella laastarina tilanteissa, jossa hoitojonot ovat paisuneet hetkellisesti, mutta ehdottomasti vain hetkellisesti, mahdottomiksi hoitaa. Nykyisellään kuitenkin jonot ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Silloin oman tuotannon lisääminen on luontevinta ja loogisinta, eikä ihmisten ajaminen pois yksityiselle puolelle, jossa voitontavoittelu on toiminnan ydin.
Asiat alkavat hämärtyä myös toteutuksessa. Tänään soittaessani kuntani hammaslääkäripäivystykseen minut ohjattiin yksityiselle puolelle. Minulle ei kuitenkaan kerrottu näin tehtävän. Ainoa johtolanka oli outo nimi, joka tälle hoitoa antavalle hammaslääkäriasemalle annettiin. Onneksi osalla yksityisistä hammaslääkäreistä on outoja nimiä – tosin varmasti yhtä monella on virallisuuteen viittaavia nimiä. Joten onni onnettomuudessa omalta kohdaltani. Nimi paljasti tällä kertaa ja säästi paitsi omien rahojeni, mutta myös veroeurojeni matkan yksityiselle puolelle, jossa rahalle mahdollisesti tapahtuisi ties mitä kikkailua. Julkisen, eli kunnan ja täten itse tuottamani hammaslääkärikäynnin sain kahden päivän päähän.
Minulle tänään tapahtuneen mahdollisti palveluseteli. Sillä julkinen puoli oli luvannut maksavansa kustannukset hoidolleni. Siksi ei puhelimessa tarvinnut suunnitella minun, eli potilaan kanssa, mistä lisäeurot tulevat. Mutta eihän tämä ole nollasummapeliä – kunta maksaa lystin. Me veronmaksajina maksamme lystin. Rahat, jotka ovat tarkoitettuja kunnalliseen hoitoon johdetaan yksityiselle puolelle. Kertomatta asian laitaa hoidettavalle. Ei puhelimen toisessa päässä ollut työntekijä enää varmaan ajatellutkaan asiaa. Tämä kun on isossa kunnassa jokapäiväistä toimintaa.
Palvelusetelit tekevät molemmista hoidoista ”samanarvoiset”. Omasta vieraan. Yksityisestä julkista. Tämä on myös palvelusetelin aatteellinen ja kiero tavoite. Se mitä KELA-korvaus on tehnyt perusterveydenhuollossa on vielä isommassa mittakaavassa tapahtumassa palveluseteleiden avulla suun terveydenhuollossa ja kaikkialla missä palveluseteleitä on käytössä.
Se tarkoittaa myös lopun alkua julkisille palveluille, ellei palveluseteleitä tulevaisuudessa samaisteta vahvemmin ulkoistamistyökaluiksi. Nyt ne ovat mielikuvissa sievää paikkailua. Se on julkisia palveluita arvostavalle pelottavaa.