Kävin SuurSuomessa.
Palailen pätkittäin sen pääkaupungista, Äänislinnasta.
Se ei ole entisensä.
Petroskoi ei ole enää rähjäinen.
Petroskoi ei ole enää karjalainen
Petroskoi ei ole enää suomalainen.
Petroskoi ei ole enää edes venäläinen.
Petroskoissa ei osata suomea, sitä ei opiskella eikä puhuta. Turha etsiä suomea tai karjalaa edes katukylteistä. Petroskoista on tullut pikku hiljaa pikkuriikkinen siisti provinssinen EU-kaupunki, josta on vaikeaa löytää sitä mennyttä rähjäistä omalaatuisuutta, mikä löi leimansa katukuvaan vielä vuosikymmen sitten. Hotelli Pohjolan huoneissa vessat toimivat ja paperiakin on. Jo on aikoihin eletty!
Petroskoista ei pääse pakoon edes Ääniselle eli Kizhin luostarisaarelle ellei taskussa satu olemaan 75 euroa. Niin ylihinnoitettu on tuokin elämys!
Kun tallaa Leninin katua alas ja ylös, voisi luulla olevansa vaikka Sundsvallissa elleivät kyltit muuta kertoisi – ja ellei siellä kadun alapäässä olisi kuppilaa nimeltä ”1970-luku”. Ja ellei Kalastuksen YliVartija OWK eli Otto Wille Kuusinen seisoisi yhä ylväästi Äänisen aaltoja tarkkaillen.
Jopa rock-kuppila Kivatsh Pohjola-hotellista aseman suuntaan on niin steriili ettei sen takaosaston sohvalle voi enää kuvitella Santtu Karhua nukkumassa , saati kitaroineen aamuyöllä soittamassa. Mainio elokuvateatteri Sampo (?) on jo vuosia ollut nimeltään FSB tai jotakin sinnepäin, siis pikaruokala. Waseniuksen Tanen ravintola Karelskaja Gornitsa on hinnoitellut itsensä ulos katuarjesta ja sen takana sijainnut Dzhungli eli Viidakko on nyt nimeltään Green Irish Pub. Sen nuori ja povekas tarjoilijatar ei edes muistanut entistä nimeä(?).
Petroskoi tarvitsisi oman Aki Kaurismäkensä, joka tekisi kaupungista menneen maailman helmen, sellaisen jossa viihtyisi, edes elokuvissa. Ellei Petroskoissa asuisi vähän suomea tai karjalaa pakisevaa porukkaa, sinne ei kannattaisi Suomesta mennä etsimään isiensä juuria, sota-ajan puutaloja tai katutason kapakoita.
Silti me suomalaiset ja susirajan karjalaiset yhä vielä vaellamme itään isiemme jalanjäljissä. Tie Pitkärannasta eteenpäin on niin leveä ja tasainen, että useampikin tankki siinä kulkisi rinta rinnan. Onneksi tarvetta ei ole. Onneksi itään matkataan nyt henkilöautoilla tai busseilla – ja venäläinenkin pääsee ulkomaille muutenkin kuin vuonna 1968 Prahaan. Jos rahaa on. On silti sääli ettei Äänisen helmi ymmärrä omaleimaista erikoisuuttaan. On sääli, että siellä valtaapitävät nimitetään Moskovasta, seuraavaksi paitsi Päämies, myös kaupunginjohtaja. Pilvet ja demokratia karkaavat kauaksi Äänisen yltä ja karjalaisuus on enää pelkkä kumileimasin, mikä isketään katuvarsien mainoksiin, joista puuttuu kieli, henki ja sielu…
ps. ok, ehkä liioittelen (?). Palaan astialle seuraavassa blogissa…
Öisinajattelija