Käväisin kulttuurimatkalla ”etelässä”, pikavisiitillä Suomenniemen reunalla, siis periferiassa eli Helsingissä. Siellä ihmiset edelleen juoksentelevat pitkin Mannerheimintien reunoja, pahvinen kahvikuppi kädessa – ehtimättä siitä siemailla. Kiire on, hirmuinen kiire. Ei edes ”Stokkan kellon alla” näkynyt kiireettömiä rakastelukumppaniaan odottelevia kuten joskus muinoin. Kumma juttu, po-russki: ”Skvernyi anekdot”!

 

Vasen yks kaks…kohti kulttuurihegemoniaa!

 

Koska KU-blogeissa perin harvoin käsitellään kulttuuria, elokuvaa, kirjallisuutta tai taidetta, olen päättänyt näitäkin aiheita joskus esiintuoda. Nythän on aikaa vähän hiljentyä vasemmalla laidallakin kun ”aktiivimalli” on alasajossa, pressanvaalit käyty ja kuninkaallinen perhekin jo lisääntynyt…

 

Andrei rauhoittaa aina

 

Andrei Tarkovskin ( 1932-1986) elokuvat rauhoittavat aina. Ortodoksinen kulttuurikeskus SOFIA on pistänyt talveksi pystyyn hienon Tarkovski-elokuvien sarjan: ANDREI RUBLEV – PEILI – NOSTALGIA. Öisinajattelija oli kutsuttu 3.2. kommentoimaan ”Rublevia”. Keskuksen esimies Dimitri Tolonen oli hommannut esitettäväksi dvd-kopion, joka oli reippaasti neljän tunnin mittainen, mutta ei silti pitkästyttävä. Yleisö istui hiiren hiljaa. Monelle elokuvataiteen ystäville kopio oli taatusti harvinaisuus, iloinen yllätys. Se Tarkovskin itsensä ”auktorisoima” versiohan on siinä kolmen tunnin korvilla…, muistakseni (?).

 

Andrei Rublev on aikamatka Venäjän keskiajan julmaan historiaan, 1300-1400 -lukujen vaihteeseen, jolloin maa oli osin mongolien ja tataarien miehittämä. Rublev on episodielokuva, jossa munkki ja maailmankuulu ikonimaalari Andrei Rublev (mm. ”Pyhä kolminaisuus”) vaeltelee Vladimirin ja Suzdalin alueella kohtauksesta toiseen. Hän katselee hieman ulkopuolisena hurjaa menoa ja yrittää siinä välissä tehdä työtään, kritisoida vallitsevia oloja ja vallanpitäjiäkin.

 

Ohjaajaa syytettiin aikanaan historian vääristelystä, uskonnollisesta aivopesusta, julmuuksien ja alastoman ”pornonkin” esittämisestä valkokankaalla ja sen sellaisesta. Siksipä yksi maailman elokuvataiteen upeimmista filmeistä pistettiin aikanaan muutamaksi vuodeksi hyllylle: se valmistui 1966 ja pääsi pannasta neuvostojen maassa vasta 1971. Sitä ennen Rublev toki palkittiin jo Cannesissa 1969…

 

Oli mukava rauhoittua hetkeksi Sofiassa, puntaroida tarkovskilaisia tarkoitusperiä ja elokuvakieltä – sekä tavata vanhoja ikinuoria venäläisen elokuvan ystäviä ja muutamia tekijöitäkin (Terveisiä vain Eki Peltomaa ja kaima Pentti Vikki!)

 

ks.www.sofia.fi
myös www.facebook.com/kulttuurikeskussofia

 

Korakrit herättelee

 

Korakrit Arunanondchai (s. 1986) syntyi Kauko-Idässä, Thaimaassa samana vuonna, jona Andrei Tarkovski kuoli Pariisin syöpäklinikalla. Maailmankuulu, installaatioita rakenteleva nuori taiteilija on ollut esillä Kiasmassa syksystä 2017 ja näyttely jatkuu vielä maaliskuun 2018 puoliväliin saakka. Kannattaa käydä, ajan kanssa.

 

Korakrit ottaa reippasti kantaa. Keskeinen installaatio, kuten Kiasman ohjelma kertoo ”… on koottu hylkytavarasta, kuten kuivuneista kookospähkinöistä, kasvien juurista, hylätyistä autonosista ja äyriäisten kuorista. Joukossa on puhallettuja lasikupuja, joiden sisällä valot syttyvät ja sammuvat äänimaiseman tahtiin. Kaiken keskellä kiertää vesi, johon on sekoitettu denimin värjäämisessä perinteisesti käytettyä indigoa sekä maata, jolla Thaimaan edesmennyt kuningas on kävellyt.”

 

Korakrit ”… näkee asetelman hengellisenä paikkana, joka on koottu ihmisyyden tähteistä. Arunanondchain työssä on vaikutteita animismista – uskosta, että kaikessa on henki. Teoksen kautta hän on halunnut pohtia ajattelumme ihmiskeskeisyyttä ja ihmisen toiminnan vaikutuksia planeettaamme”. Kiasmassa voi katsella myös upeaa Korakritin videotaidetta, jossa on mukana myös sukupolviteema, taiteilijan oman äidin kätten työ.

 

ks. kiasmaguide.fi

 

Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä

 

Ars Fennican palkintoehdokkaat 2017 ja valitut teokset olivat Öisinajattelijan silmälle pienoinen pettymys – lukuunottamatta Maija Blåfieldiä (s. 1973). Hän on dokumentoinut omaperäisesti osan muistoistaan.

 

Blåfieldin puolituntinen videotaidekooste ”Tuhoutumisesta ja säilyttämisestä” on episodielokuva ilman alkua ja loppua ja turhia välitekstejä. Tekijä kirjoittaa itse: ”Tarinat kertovat tuhoutumisesta ja säilyttämisestä. Ne ovat eri tavoin dokumentaarisia ja perustuvat todellisiin tapahtumiin, vaikka jokainen onkin omalla tavallaan uskomaton. Kerronnan keinot vaihtelevat suorasta dokumentaarisuudesta essee-elokuvaan.”

 

Ympäristöteema on keskeinen myös Blåfieldillä kuten thaimaalaisella Korakritilla. Muutama esimerkki: Taksimatka Huippuvuorille, missä ilmaston lämpeneminen näkyy luonnossa rajusti – Jäälohkareeseen säilötty Itämeren ankerias, nykyisin jo harvinainen otus – Japanilaisen ystävän lähettämä paketti, joka uppoaa laivan mukana mereen – Näkymä suurkaupungin karulta rakennustyömaalta – Sienten sukupuolisuus ja ”seksielämä”.

 

Nämä pienet videopalat kommentoivat toisiaan. Ilmastosta, luonnosta ja vedestä on paljolti kysymys.Tekijän käsittelytyyli on jotakin aivan uutta ja herkkää videotaiteessa: koskettavaa, kantaaottavaa, nykyaikaa ja mennyttä samassa paketissa!

 

ks. kiasmaguide.fi
myös www.arsfennica.fi

 

ps. myös Andrei Tarkovskin elokuvissa sade, vesi, tuli ja luonto sekä ihmisen monikerroksisuus ovat usein keskiössä eikä hän päästä katsojaa helpolla: ”Taiteilijan ei pidä ajatella tuotantonsa vastaanottoa; sen tulee olla jopa yhtä vaikeaa ja tuskallista kuin taiteen tekeminen”. (Andrei Tarkovski, muistinvarainen lainaus – P.S.)

Öisinajattelija