Kävin Tampereella, elokuvajuhlilla (niistä ehkä myöhemmin…) – ja samalla reissulla tapasin Andy Warholin (1928-1987) Sara Hildenin taidemuseossa. Warholia on esillä laaja skaala: 150 teosta.
Olen tähän saakka pitänyt slovakialaissyntyistä Warholia jotenkin tyrkkynä julkkuna, jonka taide palvelee pelkkää markkinataloutta ja liitelee siinä, lähinnä 1960-lukulaisessa ajassa, missä massakulttuuri ja popart syntyivät. Vasta Hildenin museossa viime lauantaina 8.3., ANDY WARHOL. AN AMERICAN STORY -näyttelyn avajaispäivänä tajusin artistin monipuolisuuden. Hienot esittelytekstit museossa kertovat paljon niin taiteilijan yksityiselämästä kuin silkkipainotekniikasta. Olihan Warhol serigrafia-taiteen uranuurtaja.
Särkänniemeen, Särkänniemeen…
Niinpä rohkenen tiedottaa: kannattaa mennä Särkänniemeen. Warhol-näyttely on avoinna 28.5. 2014 saakka ja se on taatusti yleisömenestys.
Minulla kuten monella muulla on kuva Andy Warholista Cambellin säilykepurkkien etikettien ja Marilyn-muotokuvien / kuvan kautta. Tiesin suhteen Velvet Underground-yhyeeseen, Mick Jaggeriin ja The Factory-yhteisöön. Mutta: olin jopa unohtanut, että omistamani harvinaisuus (?) eli Rolling Stonesien vinyylikansi älppärissä Sticky Fingers on Warholin suunnittelema. Siinähän on se aito vetoketju ja se sijaitsee miehen farkkujen etumustossa. Sen voi avata…
En myöskään tiennyt tippaakaan Warholin kantaaottavasta taiteesta, esim suhteesta Mao Zedongiin, Richard Nixoniin tai kuolemantuomioon, mistä kertovat kymmenen Sing-Sing-sähkötuolikuvaa… taikka Vesuvius-maalaukset vuoden 1980 Napolin maanjäristystragedian muistoksi.
Tähdet ja ikonit
Marilyn Monroe -muotokuvan Andy Warhol silkkimaalasi eri värisävyin valokuvasta ja painoi sarjatuotantoon vasta paljon seksipommin kuoleman jälkeen. Mick Jagger monistui kankaalle eri versioina 1970-luvulla. Jagger on kuvissa kumihuuli ja nätti nuorukainen, jollainen iho-ongelmista ja homoseksualismistaan kärsivä Warholkin halusi kernaasti olla – ja pääsi ainakin Jaggerin lähipiirin, peräti ystäväksi.
Entäpä sitten nuo seksikkäät mutta surumieliset naiset – Marilyn, Elisabeth Taylor ja Jackie Kennedy?
Minusta kaksi viimeksi mainittua ovat huomattavan paljon syvällisempiä kasvotutkielmia kuin persoonattomaksi värjätty Marilyn, josta tuli se varsinainen ikoni. Myös Mick Jagger hakkaa taiteena Marilynin mennen tullen. Mistä sitten on kysymys? No tietenkin siitä, että Marilyn ehti kuolla ja muuttua ikoniksi katsojan silmissä. Jagger elää ja porskuttaa ja keinuttelee irstaasti lanteitaan yhä vielä…
Kymmenen kuvan taika?
Miksiköhän Andy Warhol teki juuri kymmenen kuvaa Marilynystä, Jaggerista, Cambell -säilykepurkeista ja sähkötuoleista? Ehdin laskea joutessani kuvamäärät. Erilaisia polaroid-fotomontaaseja ja valokuvasarjoja oli enemmänkin ja toisia maalaustoisintoja taas paljon vähemmän, jopa yksityisportretteina. Olikohan luvussa kymmenen jotakin taikaa hermoheikon julkkisneron, omasta mielestään ”epätaiteilijan” sielunelämässä ja mystisessä mailmankuvassa?
Öisinajattelija
PS. Ai niin, olihan Andy Warhol myös elokuvantekijä –
ohessa epätäydellinen filmografia. Olen nähnyt näistä kolme ensimmäistä ja filmin FLESH, muistaakseni. SLEEP kestää reilun unirupeaman…ja sitä katsoessa nukahdat taatusti!
Sleep (1963)
Kiss (1964)
Blow Job (1964)
Eat (1964)
Couch (1964)
Harlot (1964)
Drink (1965)
Horse (1965)
Kitchen (1965)
My Hustler (1965)
Chelsea Girls (1966)
Screen Tests (1966)
I, a Man (1967)
Lonesome Cowboys (1968)
Flesh (1968)
Blue Movie (1968)
Trash (1969)
Women in Revolt (1971)
Heat (1971)
Frankenstein (1973)
Dracula (1973)
Bad (1976)