Kävin taas pitkästä aikaa Suomen reunalla, Helsingissä – ja tapani mukaan sekä Kiasmassa että Ateneumissa.

Ateneum ja Järven lumo

Ateneumissa avattiin sopivasti perjantaina 11.10 JÄRVEN LUMO -niminen näyttely,
joka kertoo Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä, jossa vaikuttivat muun muassa Jean Sibelius, Juhani Aho, Eero Järnefelt ja Pekka Halonen perheineen. Menneen maailman taiteilijayhteisöt alkavat olla 2000-luvulla historiaa, mitä nyt joskus isommissa residensseissä kohdataan laajemman skaalan taideporukoilla.

Tuollaisen kulttuuri- tai taideyhteisön voima on siinä, että eri alojen luovat entusiastit kohtaavat ja inspiroivat toinen toistaan uusiin näkökulmiin ja urotöihin. Poikkitaiteellisuus (kuten poikkitieteellisyyskin) usein tuottaa arvaamatonta ja ennennäkemätöntä tulosta. Tuusulanjärven rantamilla esimerkiksi taiteilijat imivät vaikutteita niin musiikista kuin kirjallisuudesta. Järnefelt kasvoi ja kehittyi upeaksi muotokuvamaalariksi ja Halonen puolestaan kansanelämän kuvaajaksi vailla vertaa. En arvannutkaan kuinka vaikuttavaa oli nähdä Ateneumissa todella iso siivu haloslaisia työ- ja maisemakuvia.

Taiteilijoiden puolisoiden ja lapsilauman vaikutus yhteisön luoviin ponnistuksiin oli taatusti myös mitä merkittävin – kulttuuri- ja taiteilijapersoonia kun hekin olivat.

Kiasma Hits

Kiasman 15-vuotisjuhlanäyttely KIASMA HITS oli pienoinen pettymys. Tottakai modernin taiteen museossa tulee olla niin videotaidetta kuin muutakin sähköisesti värähtelevää viivakoodia, mutta jotenkin tuntui että tämän liikkuvan kuvataiteen saturaatioraja tuli vastaan tällä kertaa. Toki 50 taiteilijan töiden joukossa on hienoja poikkeuksiakin, ja johdatus suomalaisen nykytaiteen ”historiaan” sinänsä toimii. Erinomainen yksittäinen idea oli myös Vladislav Delayn ääniteos Kiasman vessatiloissa!

Ja Kiasman kolmannen kerroksen kulmauksestahan saa ihailla Helsingin katukuvan ”nykytaidetta”, katsella kaupunkia ikään kuin sisältä ulos:
”Tasa-astuja Mannerheim” tulee lähelle, vallan keskus eli eduskunta kohoaa jylhänä ja uutukainen musiikkitalo pöyhkeilee ihan vieressä melkein peittäen Finlandian. Sanomatalo jää harmillisesti näkymättömään kulmaan: sehän täydentäisi vallan keskittymät! Musiikkitalon edustalle on värkätty modernin vihertaiteen geometriset suorakaidekuviot, aivan kuin tyhjän tilan olemattomuutta korostamaan. Ikävä tulee aseman entisiä makasiineja…

Mutta: kuten tiedämme Steven Hollin piirtämä Kiasma tarkoittaa alkuperäisessä merkityksessään ”NÄKÖHERMOJEN RISTEYTYSKOHTAA”. Siinä nykytaiteen museo ja juhlanäyttely onnistuvat, jopa kaupunki Kiasmasta katsottuna puhuttelee!

Öisinajattelija