Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimukseen keskittynyt tiedelehti Idäntutkimus pohtii vuoden 2013 viimeisessä numerossaan (4 / 2013) politiikan, muistin ja unohtamisen suhdetta. Markku Kangaspuro kirjoittaa pääkirjoituksessaan:
”Tapa, jolla menneisyys muistetaan, ohjaa vahvasti käsitystämme nykyisyydestä ja myös siitä, mitä tuleman pitää”. Ja jatkossa: ”Muistamiseen ja unohtamiseen kuuluu myös se, että ihmiset käsittelevät menneisyyttä sukupolvikokemusten kautta”.
Se, että historia ja eri sukupolvien muisti menneestä ovat nimenomaan kaksi eri asiaa, tulee hyvin esiin lehden sisällössä.
Putinin uusi aivopesuhanke
Pääkirjoitus ja Idäntutkimuksen teema on aivan ilmeisesti saanut kimmokkeen siitä kammottavasta ”kokeiluhankkeesta”, jonka varjolla Venäjällä, Putinin lähipiirin toiveesta, ollaan kirjoittamassa yhteneväistä Venäjän historiaa ja oppikirjoja uuden sukupolven aivopesemiseksi. Hanke, jossa Neuvostoliitto-vaihe sijoitetaan elimelliseksi osaksi Venäjän imperiumin menestystarinaa, muistuttaa hieman sivistyneempää versiota stalinilaisesta puoluevaltiohistoriasta.
Unkarin perustuslaki
Idäntutkimus on usein kovin Venäjä-keskeinen, ymmärrettävistä syistä, mutta 4/2013-numerossa muukin Itä-Eurooppa on hyvin esillä. Se sisältää esimerkiksi kaksi pätevää ja ajankohtaista Unkaria käsittelevää tiedeartikkelia: Katalin Miklossyn ”Unkarin perustuslaki ja valikoiva muisti” ja Heino Nyyssösen ”Muisti ja perustuslait”. Unkarissahan kuohuu tätä nykyä monella tavalla ja vuonna 2012 hyväksyttyä perustuslakiakin on kritisoitu monelta taholta. Sitä on syytetty jopa rasistisen nationalistiseksi. Nyyssönen vertailee sen sisältöjä muiden maihin vastaaviin lakeihin. Miklossy taas lähtee liikkeelle olettamuksesta, että perustuslaki (jota usein muokataan yhteiskunnallisissa murroksissa) on aina paitsi valtaeliitin projekti, myös kansallisen identiteetin muokkausväline.
Dokumenttielokuvaa ja maalaustaidetta
Hanna Ruutu on suomentanut sujuvasti Irina Sandomirskajan artikkelin ”Dokumenttielokuva varastettujen vallankumousten arkistona”. Se peilaa osaltaan Dziga Vertovin ”Kinosilmä”-oppia nykyaikaan ja on virkistävän uudenlainen näkökulma elokuvataiteeseen. Sandomirskaja todistaa taas kerran niin Vertovin nerouden kuin vääristävän dokumenttielokuvan hulluuden. Mikä historiassa oikeastaan on muistamisen arvoista ja totta silloin kun venäläiskatsoja yhä vielä ottaa todesta vaikkapa eisensteiniläiset sadut nimeltä ”Panssarilaiva Potemkin” tai ”Lokakuu”?
Idäntutkimus jatkaa myös ansiokkaasti Tomi Huttusen aikoinaan ideoimia ”taidepläjäyksiä”. Tällä kertaa esillä on modernin ja kantaaottavan taidemaalari Konstantin Altuninin töitä. Miehellä ei Putinin ja Medvedevin ”alusasukuvan” vuoksi ole ihan heti asiaa kotimaahansa, jonka joutui jättämään: Altunin hakee tätä nykyä poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Mutta kuva lienee hyvin jokaisen venäläiskatsojan muistissa – jos on sattunut sen jossakin näkemään(?).
Muistaminen ja unohtaminen
Muistin problematiikka on kiinnostanut Öisinajattelijaa tavallista enemmän jo parikymmentä vuotta. Aloitin 1990-luvun puolivälissä epämääräisen ”tiedeurani” Joensuun yliopistossa ja intouduin haastattelututkimuksesta. Sittemmin, 2000-luvulla olin viitisen vuotta Idäntutkimuksen ja Elämäntarina-lehden toimituksissa. Nytkin vielä tuomaroin Tarinaniskennän SM-kisoja Kärsämäellä. Noissakin hommissa muistaminen ja unohtaminen kiehtoi kummasti. Inhimillinen muisti on melkoinen venkula ja kameleontti: muistamme usein juuri sen minkä haluamme unohtaa! Ja toisaalta: murhaajakin onnistuu pyyhkimään päästään koko tapahtuman, jotta voisi jatkaa elämäänsä. Tunnen tällaisen ihmisen.
Entä mitä merkitsee muistishokki – sen eri vaiheet? Niistä olen kirjoittanut vuonna 2005 Lähde-nimiseen historiatieteelliseen aikakauskirjaan artikkelin otsakkeella
”Muistishokki ja hallittu skitsofrenia. Olemattoman kokemisesta ja tutkimisesta Neuvostoliitossa” (Lähde nro 2 / 2005). En rupea tässä toistamaan itseäni…
Öisinajattelija