Vapun tienoilla huomasin, että olen tehnyt vuosikausia – tietämättäni – yksinkertaisia joogaharjoituksia.
Luin nimittäin näyttelijän & joogaopettajan Ursula Karvenin pikku kirjasen HELPPOA JOOGAA aamusta iltaan (2010). Tajusin jo sen piirroskuvia katsellessani, että melkoinen osa harjoituksista on niitä kevyitä venyttelyjä ja voimisteluliikkeitä, joita ensi kertaa opettelin 30 vuotta sitten. Silloin juoksin lenkkejä useamman kerran viikossa, treenasin maratonille ja venyttelyt kuuluivat asiaan ”penikkataudin” yms. vaivojen välttämiseksi. Ja kun olen ollut lähimain koko ikäni istumatyöläinen, myös hartianseudun venytykset ovat tulleet olosuhteiden ja kiputilojen kautta tutuiksi.
Koin HELPPOA JOOGAA lukiessani silti jonkimmoisen AHAA-elämyksen, vaikka miltei ainut uusi asia, minkä Karvenilta opin, onkin hengitystekniikka. Oikea rytmi. Siinä en ole koskaan ollut venytellessäni kovin hyvä: kuntosalillakin tulee pidätettyä hengitystä, vaikka hapensaanti lihaksistoon on voimaharjoittelussa mitä tärkeintä. Ja kun on liikakiloja, palleahengitys on ikään kuin laiskan elimistön puolustus. Juostessahan taas ei voi olla ihan laiska. Hölkätessäkin suu aukeaa kuin itsestään, jotta happi virtaisi.
Joogatessa suu pitää pitää kiinni ja ilma kulkee nenän kautta. Se on joogan perusoppi.
Mitä jooga on?
En ole koskaan ollut erityisen innostunut monista joogan muodoista, joita markkinoidaan erityisesti vanheneville naisille. Miksei miehillekin. Jooga mielletään myös usein eräänlaiseksi ”Äiti Ammanin” tai muiden opettajien elämästä kieltäytymisen ja eristäytymisen opiksi, hengen ja ruumiin kiduttamisen muodoksi. Joogan harrastajia toki ihaillaan, mutta myös vähän säälitään.
Jooga on kuitenkin ihan muuta. Se ei ole dogmi, uskonto eikä salaoppi. Se on sanskritin kieltä ja tarkoittaa sananmukaisesti yhdistymistä – ”ruumiin ja sielun yhdistymistä kaikkeuteen”. Kun venyttelee ja opettelee oikeaa hengitystekniikkaa, mieli ja ruumis virkistyvät ja löytävät uuden keskinäisyhteyden. Ja ennen kaikkea uuden tulokulman muuhunkin olevaiseen. Näin väitetään.
Hei, älkää luulko että olen höynähtänyt. En tee jooga-”asanoita” aamusta iltaan. En ollenkaan. Opettelenpa vain uutta hengitystekniikkaa, joka näyttää olevan vanhemmallekin keholle ja liikkujalle täysin mahdollista. Muuten toistelen vanhoja hyviksi koettuja venytysliikkeitä.
Aina oppii uutta kun kulkee silmät auki ja lukee – ja käy kirjaston uutuus- tai teemahyllyillä. Kuulun siis sukupolveen, joka yhä hakee tietoa kirjastoista, ei koneelta. No, koneen ääressä nytkin istun…
PS. HELPPOA JOOGAA -kirjan juju on siinä, että venytys-voimisteluliikkeitä voi tehdä arkipäivän / työpäivän lomassa vaikka muutaman minuutin jaksoissa. Ei tarvitse istua lotus-asennossa tuntikaupalla, jotta virkistyisi. Vähempikin riittää.
Joensuun virallinen Öisinajattelija