Vihreiden puoluejohto on päättänyt osallistua pääministerikellokas Käteis-Kataisen johtamiin hallitusneuvotteluihin. Mitään keskeisiä ehtoja ei loppujen lopuksi asetettu – mitä nyt se ettei lisää ydinvoimaa rakennettaisi. Valitettavasti vain tämä ”kynnyskysymys” on vihreällä saralla historiassa köykäiseksi havaittu: kaikki kelpaa kunhan valtaan pääsee ja ministerisalkku rapsahtaa kohdalle. Edes yksi.
Kysymys on niin uskomattomasta poliittisesta takinkääntämisestä, että se hakee vertaistaan Suomen poliiittisessa historiassa! Ei mennyt kuin pari viikkoa kun kolmanneksen paikoistaan hävinnyt puolue oli taas saatu maaniteltua mukaan kokomustaksi takuumieheksi.
Kysymys on myös selkeästi puolueen elitistisen johdon ja vähäväkisen – ja sinänsä innokkaan nuorekkaan aktivistijäsenistön välisestä sovittamattomasta ristiriidasta. Valtaan mieltyneet ja valtauskoiset cityvihreät jyräsivät lopullisesti vihreät perusarvot ja puolueen kunniakkaan kansalaisaktivismi-koijärvi-historian. Portugali-paketin kohdallahan puolueen heikko taloustuntemus ja ”markkinat määräävät” -ajattelu ovatkin olleet jo selviö. Soinivaaralaiset selitykset eivät auta. Eivät myöskään niinistöläiset hymypoikailut.
Olen silti tähän saakka uskonut aktivistijäsenten panokseen ja voimaan vihreiden käytännön toiminnassa. Myös mahdollisuuteen poliittisen suunnan muuttamisessa kunhan vihreät ja vasemmisto löytävät toisensa kansalaistoiminnan tasolla, oppositiopolitiikan myötä. Sellaisena näin tulevaisuuden ja yhteistoiminnan rakentamisen oppositiossa. Nyt, kevätkesällä 2011 kaikki on toisin…
Mitä tapahtuu todella?
Tätä kirjoittaessani en tosin tiedä mitä Käteis-Katainen vastaa vihreille. Tulevatko edes vihreiden vaatimattomat hallitusneuvotteluehdot hyväksytyiksi. Onko Katainen nyt niin voimansa tunnossa, että voisi rakentaa markkinahallitusta 102 kansanedustajaan tukeutuen. Hätänumeron eli 112 asemasta. Sekin on mahdollista,…muutenhan markkinat ja EU voivat suuttua venkoiluihin ja Suomi päätyä roistovaltion kirjoihin. Täytyyhän meiltä sen verran ”tahtoa” ja ”vastuunkantoa” löytyä, että hallitus ymmärtää rakentua vikkelään ja taipua yhtä nopeasti pää painuksissa globaalin pääoman vehkeilyihin.
Mitä nyt sitten tapahtuu todella? Suomi jakautuu uusien hallitusneuvottelujen vanavedessä yhä selkeämmin kahtia. KEHÄ-KOLMOSEN SUOMI vs. MUU-SUOMI.
Tämä näkyy nyt myös hallitus vs. oppositio -tasolla. Tulevat hallituspuolueet edustavat (jäsenistöltäänkin) pääsääntöisesti kaupunkilaista keskiluokkaa. Korostetusti ”etelän kasvukeskuksia”. Oppositiopuolueet (persut, kepu, vasurit) edustavat päähänpotkittuja marginaaleja lähimain kaikilla tasoilla. Korostetusti maaseudun syrjittyjä ja solvattuja. Kepun tilanne muistuttaa vihreitä: valtaan on himo, vaan voimat eivät riitä. Toisaalta, sama puoluejohdon ja jäsenistön välinen skisma leijuu kepun yllä kuin vihreilläkin.
Mitä tekee vasemmistoliitto nykyisessä / tulevassa oppositiossa? Kenen kanssa ja mitä? Onko sillä voimia ja intoa ärhäkkyyteen. Uskaltaako se oikeasti asettua marginaalien ja prekaarien tueksi, köyhien asialle? Vai vievätkö persut oppositiopolitiikassa kuin pässiä narussa? Lähiaika näyttää.
Joensuun virallinen Öisinajattelija