Krista Kosonen kätilönä
Krista Kosonen on suomalaisesta nuoremmasta naisnäyttelijäkaartista niitä harvoja, joita arvostan. Ura on käsittääkseni vasta alussa ja rooli KÄTILÖssä tähänastinen huipentuma.
Katselin aamutelevisiota pari pv sitten. Ohessa muistinvaraisesti naputeltu ote Kososen mietteistä 4.9.,ei siis aivan suora eikä kokonainen lainaus, HUOM!
Näin Krista Kosonen roolistaan ja valmistautumisesta siihen /
(Kosonen Krista / YLE TV 1, aamutelevisio 4.9.2015):
– Onneksi olin ehtinyt lukea Katja Ketun kirjan aikaisemmin, sillä elokuvaideasta liikkui huhuja jo vuosia. Se jäi siten alitajuntaani muhimaan. Ennen kuin elokuvanteko alkoi, viimeinen puoli vuotta oli paljon teknistä treeniä ja fyysistä harjoittelua. Kroppaa piti muovata enemmän työläsnaiseksi, oli siis kuntosaliharjoittelua myös. …
– Sitten oli murreopetusta ja naistenklinikalla tapasin myös oikeaa kätilöä ja keskustelimme hänen työstään. Roolihahmoa etsittiin huolella ja Antti vaati paljon ohjaajana: tekemään jotakin uutta, ihan muuta mitä itse olen…
-Myös käsikirjoitus käytiin tietenkin läpi kohtaus kohtaukselta. Teemasta tuli luettua muutakin, Lapin sodasta, sotavankeudesta, keskitysleireistä. Jokaisen pitäisi käydä elämässään edes kerran oikealla keskitysleirillä…
– Harjoituksia ei ollut hirveän paljon, mutta kuvauksissa Antilta sai palautetta, hyviä neuvoja, sellaista pientä yksityiskohtaa, mikä ruokkii roolin rakentamista. Yritin pitää mielessä esimerkiksi sen, että KÄTILÖSSÄ Helenalla on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: rakkaus tai kuolema. Elokuva pani pohtimaan ihmisyyttä ja pahuutta ja sitä mikä on ihmisen vastuu, kuinka kauan voi sanoa ettei tiennyt ettei ole vastuussa …
Viihteestä…sotaviihteeseen (?)
Antti Jokisen ohjaama KÄTILÖ (2015) on elokuva, joka koskettaa, vetoaa tunteisiin ja tunkee iholle. Se panee miettimään sodan julmuuden ja ihmisen pahuuden valtavia mittasuhteita. Toisaalta, siinä on Öisinajattelijan mielestä hiukkasen samanlaisen Hollywood-viihtellisyyden ja turhan kuvallisen ”ilottelunkin” makua kuin ohjaajan edellisessä, varsinaisessa läpilyöntifilmissä PUHDISTUS (2012). Nämä seikat pilaavat elokuvan vakavaa sanomaa. Välillä dialogi häviää muun äänimaailman sekaan eikä murteesta pääse kunnolla nauttimaan…
Antti Jokinen aloitti uransa muistaakseni viihdevideoilla ja mainoselokuvilla eikä ole aivan näistä mieltymyksistään irti päässyt vieläkään. Oppi-isät ovat tässä suhteessa juuri rapakon takana, Hollywoodissa. Mutta ei se mitään, KÄTILÖ on silti vuoden parhaita kotimaisia filmejä. Se ei seuraile kovin orjallisesti myöskään Katja Ketun samannimistä romaania, vaikka on kuvallistanut ja pominut siitä perusasiat ja juonen. Hyvä niin, sillä orjallisia romaanifilmatisointeja ei jaksa enää kukaan valistunut katsoja. Katja Ketun osuus ohjaajan käsikirjoittaja-parina on varmasti ollut keskeinen elokuvan onnistumisen kannalta. Sanottakoon vielä: Kettu on Suomen parhaita nykykirjailijoita, absolut!
Lieksa ja sota: saksalais-suomalaiset romanssit
KÄTILÖ on myös outo ihmissuhdetarina, joka antaa rakkaudelle pienen mahdollisuuden mitä kummallisimmissa oloissa ja kriiseissä. Lieksalaisena Öisinajattelijan ajatukset siirtyvät helposti myös nykyisen kotikaupungin historiaan.
Lieksassa oli sotavuosina – ja varsinkin 1941-42 – melkoinen joukko saksalaista sotaväkeä. Enimmillään saksalaisia oli lähes 3000. Mitä he täällä tekivät? Harva tietää, aihetta ei ole liiemmin tutkittu. Ehkä näin läheistä yhteistyötä saksalaisten ja suomalaisten välillä on hävettykin? Saksalaiset, jotka olivat saaneet käyttöönsä aivan keskeisiä julkisia rakennuksia keskustasta, jättivät jälkeensä myös lapsia Lieksaan. Seurahuoneella tanssittiin ja kasarmeissa rakasteltiin…sillä huoltojoukoilla oli aikaa juhlia!
Sorokka-operaatio oli se ”taikasana”, joka toi saksalaiset Lieksaan. Pääosin kyseessä olivat huolto- ja rakennnustöistä vastaavat joukot, mutta myös ilmavalvonta ja lentolaivuemiehet muodostivat osan porukasta. Lieksan kohdalta, Rukajärven tietä pitkin valmisteltiin hyökkäystä Venäjän puolen Sorokkaan. Tarkoituksena oli yhteisvoimin, rinta rinnan suomalaisten joukkojen kanssa katkaista venäläisten kannalta tärkeä Muurmannin rata. Kun Mannerheim tajusi viimeistään Stalingradin jälkeen, että sota hävitään, operaatiosta luovuttiin.
Sodan rumuus ja ”kauneus” (?)
KÄTILÖ sopii ”toisenlaisen” sodan historiasta kiinnostuneille katsojille – erityisesti nuorisolle jo kuvaustyylinsä puolesta. Lapin asukkaille, mutta myös lieksalaisille, se voi antaa uudenlaista näkökulmaa niin julmuuksien kuin rakkaustarinan kautta. Ainakin se avaa sota-ajan ihmissuhteita suomalaisnaisen ja saksalaisupseerin suhteen muodossa hyvin monitasoisesti. Taustalla on myös Petsamon venäläisvankien leiri ja ”Einsatzkommando Finnlandin” julmuudet siellä syksyllä 1944. Ne kuvataan miltei inhorealistisesti.
Helena-nimistä kätilöä näyttelevä Krista Kosonen tekee todella elämänsä roolin. Hänen kasvonilmeensä ja koko olemuksensa muodonmuutokset tarinan edetessä ovat aidon elokuvallisia. Kamera suorastaan hyväilee Kososta. Myös Tommi Korpela on vakuuttava saksalaisena leirinkomentajana, lihaa ja verta! Korpelan mielipuolisuutta lähentelevä roolisuoritus tuo jopa mieleen Marlon Brandon hulluuden hetket Francis Ford Coppolan ILMESTYSKIRJA. NYT -filmin loppujaksossa. Siinähän kuvataan eversti Kurtzin (=Brando) johtamaa ”julmuuden valtakuntaa” Vietnamin sodan aikana, jossakin Kambodzhassa, ennen mailmanloppua.
Sen sijaan Lauri Tilkanen Helenan rakastetun, Johannes-nimisen SS-miehen roolissa jää vähän varjoon ja hieman ulkokohtaisemmaksi. Tosin hänen mielenlaatunsa saa juonellisesti paljolti selityksen aikaisemmalla sotakokemuksella Ukrainassa, Babi Jarin joukkomurhien silminnäkijänä ja valokuvaajana. Toisaalta ”ulkoelokuvallinen” syy voi olla siinäkin, että Antti Jokinen ja Krista Kosonen ovat tuore aviopari, mistä syystä ohjaajan ja kuvaajan kameratyö ja kuvakulmat ovat enemmän miehen silmä ja nainen katseen kohde, lähikuvissa erityisesti.
Jäämeren jylhät maisemat on ikuistettu värikylläisinä ja taidokkaasti. Monissa raaoissa kohtauksissa on häivähdys ILMESTYSKIRJAn upeaa kuvauksellisuutta – sikäli kun sotaa voi pitää ”kauniina”. Sitä se lienee vain Hollywood-elokuvissa ja tyylissä, mikä KÄTILÖN katsomista hieman häiritsee. Ainakin Öisinajattelijan mielestä.
Öisinajattelija