Luen Sunnuntai-Pravdaa (HS, 8.1.2012). Joskus siinä käsitellään myös sitä vähäosaisten Suomea ja köyhempiä suomalaisia, mihin joukkoon itsekin olen monessa elämänvaiheessa lukeutunut. Nytkin.
Sunnuntai-Pravdan mukaan Suomessa on lähimain 400 000 köyhää, jos köyhiksi lasketaan ne
a) jotka saavat toimeentulotukea
tai sitten köyhiä onkin peräti 700 000, jos köyhiksi lasketaan ne
b) joiden kk-tulot ovat alle 60 prosenttia ns. mediaanituloista
tai sitten ”oikeita” köyhiä onkin vain ehkä kymmenentuhatta, jos köyhiksi lasketaan ne
c) jotka seisovat leipäjonoissa ja ovat kaiken lisäksi asunnottomia.
Pitää tarkentaa, että verrattuna afrikkalaiseen tai amerikkalaiseen köyhyyteen, köyhyys on meillä suhteellista. Aniharva Suomessa kuolee nälkään, kylmään tai kadulle. Köyhä mies kuitenkin kuolee reilut 10 vuotta hyväosaista aikaisemmin. Köyhyys on myös muissa EU-maissa suhteellista – suhteessa yleiseen elintasoon ja yksilön muihin mahdollisuuksiin yhteiskunnassa.
En ole koskaan ollut rikas, mutta köyhä aina ajoittain. Tälläkin hetkellä suomalaisilla mittareilla lähellä köyhyysrajaa – mediaanitulojeni perusteella lähellä köyhälistöryhmää ”b”.
Köyhyys periytyy
Köyhyys on periytyvä luonnonvara. Paremman …tai pahemman kuvan siitä saa lukemalla vähemmän sanomalehtiä ja enemmän varsinaisten köyhyystutkijoiden raportteja. Suosittelen erityisesti Jouko KARJALAISEN ja Heikki HIILAMON tuotantoa: kuuklatkaa, lainatkaa – mieli voi avartua tai synkistyä. Tilastot puhuvat puolestaan ja Karjalainen & Hiilamo osaavat myös tilastoja tulkita!
Köyhyys on periytyvää myös alueellisesti. Paljon köyhyyttä löytyy Lapista, Kainuusta ja Pohjois-Karjalasta. Sieltä löytyvät myös pahimmat työttömyysluvut. Mutta: suurimmissa kaupungeissa alkaa olla kokonaisia lähiöitä, joita leimaa isoisän / isoäidin, isän / äidin ja pojan / tytön köyhyys – sen perheen köyhyys, jossa molempien vanhempien / huoltajien isät ja äiditkin ovat köyhiä, usein työttömiä ja toimeentulotukea saavia.
Omalla kohdallani pahin köyhyysjakso liittyy lapsuuteeni – ja opiskelun jälkeiseen aikaan. Sen jälkeen köyhyys on iskenyt joskus pätkätöissä, avioeron yhteydessä ja työttömyyskausina.
Vanhempani olivat 1950-luvulla ryysyköyhälistöön verrattavia kummajaisia Keski-Pohjanmaalla. Osin köyhyys liittyi isäni kirvesmies-metsurin invalidisoitumiseen metsätöissä Lapissa. Isän mitätön eläke ja siivoojana ja kotiapulaisena välillä työskennelleen äitini tulot eivät perheessä riittäneet juuri muuhun kuin ruokaan. Muistan kuinka pakkanen jäädytti tilapäisasunnon nurkat varhaislapsuudessani, Kannuksen Kitinkankaan mökillä. Muistan äitini sanat eräänä aamuna kun lähdin 7-vuotiaana kouluun: ”Syö koulussa kunnolla, illalla on vain leipäpaistia…”. Vanhempani olivat lähtöisin karuista oloista. Isäni syntyi 10-lapsiseen torppariperheeseen, söi lapsuudessa pettuleipää ja kulki kerjuulla – äitini oli huutolaistyttö, joka ahmi 8-vuotiaana nälkäänsä hoitamansa vauvan ruoka-annoksen ja sai kettingistä selkäänsä, joutui nukkumaan navetassa.
PS. Rikkaus ja köyhyys näkyvät yhä 2000-luvulla, vaikkakin toisella tavalla. Terveystilastoissa, harrastuksissa, asumistasossa, mutta myös äänestyskäyttäytymisessä ja jopa pressanvaaleissa. Saulus Niinistö ja Paulus Lipponen sekä Paulus Väyrynen ovat melkoisia porhoja. Paulus Arhinmäki ja Pekkas Haavisto ovat hekin hyvää keskiluokkaa, mutta edellisiin verrattuna lähes varattomia.
Niin muuttuu maailma…vai muuttuuko? Luokkayhteiskunta ainakin näyttäisi säilyvän ja nykymenolla miltei uusiutuvan…
Öisinajattelija