Kaupungit kasvavat, kuntaliitokset yleistyvät. Myös poliittiset voimasuhteet saattavat muuttua liitosten ansiosta. Pitemmän päälle ei ole kovinkaan demokraattista, että esimerkiksi yhdelle kaupunginjohtajalle keskitetään yhä suuremmassa yksikössä yhä enemmän valtaa.
Suur- ja liittoyliopistoissa on sama ongelma. Itä-Suomen yliopistossa valtasuhteet on ratkaistu siten, että kampuksilla häärii kaksi napamiestä, oma rehtori Joensuussa ja Kuopiossa. Miksipä näin ei tehtäisi myös Joensuun kaupungissa, joka hakee parasta aikaa uutta johtajaa ja on laajentunut Kiihtelysvaaran ja Enon erämaiden suuntaan?
Edesmennyt Aaro Heikkilä ja eläköityvä Juhani Meriläinen ovat olleet ns. vahvoja johtajia ja toimineet hyvinkin päättäväisesti Joensuussa, hyvässä ja pahassa. Miten käy jatkossa? Yleistyvätkö teknokraatit markkinamiehet ja
talouskonsultit vai saataisiinko susirajalle myös kansainvälisempää ja
kulttuurisempaa osaamista? Vaikkapa Venäjä-osaamistakin?
Kahden – tai useamman? – kunta- tai kaupunginjohtajan mallissa voitaisiin ottaa huomioon paremmin paikalliset olosuhteet, valita erilaisia osaamisalueita ja poliittisia suuntauksia edustavat ”keihäänkärjet”. Ainahan ns. puolueetonkin
johtaja jotakin väriä tunnustaa. Kehittyvän demokratian visiossa
jollakulla kaupunginjohtajalla voisi olla hyvät yhteydet kansalaistoimintaan eikä
olisi pahitteeksi, että uusia ”suurkaupunkeja” tai kuntaliitoksia johtaisi joku muukin
kuin talousmies. Ja mieluusti nainen.
Nykyjohtajan on oltava sosiaalinen ja laaja-alainen ideoija.
Paikallistuntemus voi olla sekä hyvästä että pahasta. Sisäpiiristä
noussut voi olla Joensuussakin jo valmiiksi poliittisten tai
talousklikkien narutettavana. Koska kaupunginjohtajalla pitää olla
tietty intomieli ja kutsumus johtohommiin, työstä ei tietenkään maksettaisi
maltaita! Johtajaikään kuin osallistuisi kaupungin säästötalkoisiin ja leikkaisi omaa palkkaansa (toisin kuin esimerkiksi Joensuun ex-kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen)
Nykyinen ylisuuri ja kohtuuton palkka voitaisiin reilusti puolittaa (suomalainen
keskipalkka johtotasollakin?), joten turhilta kustannuksilta vältyttäisiin. Eihän kaupunki ole mikään liikelaitos, vaan kuntalaisten ikioma yhteenliittymä ja kollektiivi, joka ajaa kaikessa kuntalaisten etua ja puolustaa ja hoitaa heikoimpiaan. Eikö vain?
Olisi peräti suotavaa, että vähempään palkkaan tyytyvät uudet johtajakandidaatit kokisivat samanlaista kutsumusta kuin
hoitotyönkin ammattilaiset? Rahaa ja valtaa hamuavat uraputket eivät
vaivautuisi. Jatkuvan (talous- yms.)kriisin oloissa inhimilliset
lähtökohdat korostuvat, joten johtajilla olisi oltava vankkaa
sosiaalista pääomaa johtajaominaisuuksien lisäksi. Uskon, että kahden tai useamman kaupunginjohtajan malli kiinnostaisi tulevaisuudessa monia hakijoita.
Muuallakin kuin Joensuussa. Onhan vastuun jakaminen kaksin aina
kaunihimpaa, ainakin keveämpää…
Joensuun virallinen Öisinajattelija