Sorron yöstä 50 vuotta
Tuula-Liina Varis kirjoittaa KU-Viikkolehdessä teemasta UUSI RYYSYKYHÄLISTÖ. Juttu on hyvä, mutta kuvaa (pääosin) ainoastaan valkokaulusköyhälistöä, apuraha- yms taiteilijoita.
Ryysyköyhälistö on yhä maailmalla olemassa ja isossa mittakaavassa, isommassa kuin usein ajattelemme.
Viittaan aluksi Wikipediaan, minnekäs muualle:
Martiniquella syntynyt, Ranskassa opiskellut ja Algeriassa työskennellyt psykiatri Frantz Fanon (1925-1961) oli yksi aikamme suurista poliittisista vaikuttajista. Sorron yöstä (Les damnés de la terre, 1961), on Fanonin modernin vallankumousteorian klassikko. Fanonin kirjalla ja työllä oli suuri vaikutus kansalaisoikeuksien, antikolonialismin ja mustien vapautusliikkeiden kehitykseen kautta maailman. Teos on tarpeellista luettavaa jokaiselle, joka haluaa ymmärtää alistettujen psykologiaa.
Fanon on hyvin ajankohtainen, arabikevään hyökyaalloissa. Kesti kauan ennen kuin sorron yöstä oikeasti noustiin. Ja onko noustu? Mihin vie kehitys Egyptissä, Libyassa, Syyriassa. En näe kovin vallankumouksellisen ihmisystävällisiä uudistuksia, demokratiaa ja sananvapautta. Syökö vallankumous taas lapsensa, yö jatkuu ja jatkuu…?
Eikä ole kuin pari vuotta siitä kun muuan Lähi-Idän tutkija kertoi seminaarissa tällaista: Libyassa ja Syyriassa demokratia-asiat ovat sen verran hyvin, ettei mitään isoja tunisialais-egyptiläisiä KANSANNOUSUJA ja mullistuksi tule, ei noissa maissa ole syytä kansannousuun… . Meni muutama kuukausi ja…
Sorron yö suomalaisessa KULTTUURISSA
Kun kirjoitan seuraavat rivit, monet kulttuuri-immeiset poistavat varmistimen pistoolistaan.
Suomessa ei ole minkään valtakunnan ryysyköyhälistöä. Pääosa porukkaa, erityisesti intelligentsija, voi helvetin hyvin: apurahoineen ja kirjastokorvauksineen. Mainetta piisaa ja joskus pääsee…ainakin maakuntalehteen. Ja hyvä on ellei pääse! Se jalostaa, pistää kutinaa perseen alle.
Olen vahvasti sitä mieltä, että taiteilijan, kirjailijan, elokuvaohjaajan on oikein hyvä olla hetki ja jopa tietty LUOVUUSKAUSI ryysyköyhälistöä. Yrittää nousua sieltä, pääsyä kansankynttiläksi, vaikka. Jos hänellä on sanottavaa, se merkittävä sanottava tulee aina julki, ennemmin tai myöhemmin, tässäkin systeemissä. Se ettei heti pääse taiteen/tieteen PEKKA HIMASEKSI, on systeemin suola. Ei pidäkään päästä.
Nälkäraja on aina suhteellinen, mutta Suomessa nälkää ei nähdä. Ei taiteilijalle kuulukaan maine vain sillä perusteella että ilmoittautuu kirjailijaksi… Tässä maassa ryysyköyhälistö on ihan muualla kuin apurahoja metsästävien kulttuuritietoisten taideporukoiden liepeillä. Kaikki kunnia heille, silti….
Öisinajattelija